Ajatuksia lasten harrastamisesta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ava on harrastanut vuoden verran tanssia ja toukokuussa päästiin toista kertaa tanssiesitykseen ihastelemaan meidän neitiä. Avan ryhmä esitti Vaahteranmäen Eemeleitä ja voi vitsi miten ihanaa näitä lasten esityksiä on aina seurata. Se ylpeyden määrä on jotain aivan sanoinkuvailematonta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ava on tähän asti harrastanut ihan tavallista lastentanssia, mutta ajattelin syksyksi ilmoittaa Avan johonkin vähän tavoitteellisempaan ryhmään. Meille on Topiaksen kanssa tärkeää, että lapsilla on joku harrastus, jossa pyritään kehittymään ja olen sitä mieltä, että sen juuri oikean harrastuksen etsiminen pitää aloittaa nuorena, jotta siinä ehtii kehittymään. Syksyksi olenkin ajatellut Avalle ehkä telinevoimistelua. Jalkapalloa kokeiltiin tässä keväällä, mutta se ei kiinnostanut Avaa enää käytännössä sitten niin paljon kuin teoriassa. Ava tykkää hirveästi kiipeillä, temppuilla ja hyppiä ja pomppia, joten telinevoimistelu voisi olla hänelle juuri oikea tapa oppia uusia taitoja ja hyödyntää omia mieltymyksiään. Muita harrastuksia joita tahtoisin lasten kanssa kokeilla on ratsastus, luistelu, baletti, jääkiekko ja vaikka mitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ollaan Topiaksen kanssa keskusteltu paljon harrastuksista ja ollaan molemmat vahvasti sitä mieltä, että nuoruuden harrastuspohja on hyödyllinen aikuisena ja auttaa nuorta pysymään pois vaikeuksista. Lisäksi harrastuspiireistä saa paljon ystäviä! Emme kuitenkaan halua pakottaa lapsia mihinkään, joten he saava itse päättää mitä haluavat harrastaa. Meillä oli lapsena ”sääntönä”, että piti olla ainakin yksi urheiluharrastus ja yksi muu harrastus. Itse ainakin tykkäsin niin paljon harrastaa, että yksi ei riittänyt. Harrastin samaa aikaa jalkapalloa, tanssia ja ratsastusta. Niiden lisäksi kävin piano-, kitara- ja laulutunneilla, sekä osallistuin koulun kuoroon ja musiikkiryhmään. Jalkapallopohjan ansiosta aloin yläasteikäisenä valmentaa vapaaehtoisena pienten tyttöjen futista.

Tahtoisin myös, että molemmat lapset opiskelevat englannin ja ruotsin lisäksi saksaa, koska meillä on siellä ”sukua”, mutta halutessaan he voivat valita jonkun toisenkin kielen. Ja jos näyttää siltä, että kielen opiskeleminen ei sovi heille ollenkaan niin sitten se saa vaan jäädä. Itse aloitin ruotsin opiskelemisen ala-asteella, kun saksan ryhmään ei ollut tarpeeksi opiskelijoita ja saksan aloitin sitten yläasteella. Lukiossa opiskelin yhden kurssin verran myös venäjää ja espanjaa. Espanja ei kuitenkaan ollut minun juttuni. Venäjästä pidin, mutta koulu sotki lukujärjestykseni, enkä päässyt enää mukaan seuraavalle kurssille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Millaisia ajatuksia teillä on lasten harrastuksista?

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Hei!

Halusin tarttua tuohon, että haluaisitte lapsen löytävän sen oikean harrastuksen jo nuorena, että ehtii kehittyä. Uutisissa taannoin oli juttua tutkimuksesta, jossa tutkittiin suomalaista harrastuskulttuuria ja huippu-urheilua. Pähkinänkuoressa tutkimuksen mukaan lapsi viihtyy harrastuksissaan enemmän ja kehittyy paremmin, kun harrastuksia on monenlaisia ja harrastaminen ei ole tavoitteellista. Suomessa ongelmana on tutkimuksen mukaan se, että lajit alkavat olla liian varhain tavoitteellisia ja lapsia painostetaan valitsemaan liian varhain valitsemaan yksi laji (yhden lajin valinta johtuu siis yleensä siitä, että laji alkaa olla tavoitteellisempi ja harjoittelumäärät lisääntyvät, niin ei ole aikaa muille lajeille. Mutta tämä lajin varhainen tavoitteellistuminen johtuu vanhempien ja valmentajien asenteista). En muista mitä ikiä tutkimuksessa oli, että minkä ikäisenä laji saisi viedä niin paljon aikaa, että nuori voisi harrastaa vain yhtä lajia, mutta muistelen, että yläkoulu- tai lukioikäisenä (en muista varmaksi).

Avatar

Kannattan ehdottomasti luistelun kokeilemista! Itse 12 vuotta luistelleena voin sanoa että harrastus on todella antoisa jos pidemmälle asti jaksaa harrastaa ja kilpailla 🙂 vaikka erittäin kalliiksi on käynyt vanhemmilleni kun ”huippuvuodet” olivat käynnissä.. 😀

Avatar

Itseäni harmittaa, kun miula ei ollut lapsena mitään kunnollista harrastusta, vaan kokeilin vähän kaikkea. Yläasteella vasta valveuduin ja menin sirkukselle ja edelleen harrastan. Tauko tuli jossain kohtaa muutama vuosi, mutta palasin uudelleen ja into säilyy 🙂 Tyttäreni kanssa ollaankin nyt käyty yhdessä myös taaperosirkuksessa ja toivoisin, että hän innostuisi myös. Nyt on ainakin tykännyt. Sirkus on minusta kiva koska se on monipuolinen, löytyy varmasti jokaiselle jotakin. On tanssia, akrobatiaa, esiintymistä, tasapainoilua, jonglöörausta jne. 🙂 Mut meillä saa kyllä itse sitten isompana päättää, jos haluaakin vaikka lopettaa. Siihen asti kun ei sano mitään, niin varmaan vien.. hahah 😀

Avatar

Meillä oli pienempänä semmonen sääntö, että jotain liikuntaa pitäisi harrastaa. Harrastin tanssia 8 vuotta, ja uintia 3. Uinnissa en edennyt yhtään, kun meillä oli semmonen ryhmä, joten jäi sitten siihen. Musiikki oli matkassa harrastuksena 2. luokalta 8. luokan puoliväliin. Tai no olinhan itse musiikkiluokalla ysiin asti, joten tavallaan se musiikki oli vahvasti mukana 3.-9. luokat. Kuitenkin kun tuota uintia olin lopettelemassa, äitini sanoi, ettei voi pakottaa harrastamaan, jos ei enää tykkää.

Itse olen ajatellut, että meidän Leevi saa harrastaa mitä tahtoo. Kunhan vaan mahdollisimman pitkään pysyy erossa tietotekniikasta. Ettei hänestä tule sellaista datailuhullua kuin enostaan… Liikuntaa tietenkin pyritään, että se kulkisi mukana. Oli sitten balettia tai jääkiekkoa. Musiikkiharrastus olisi ihan kiva myös, vaikkei tietenkään pakollinen. Pelkkä ajatus pakottamisesta tuntuu väärältä.

En tiedä mitä sitten tekisin, jos Leevi ei tahtoisi isompana harrastaa mitään.

Avatar

Itse olen harrastanut myös paljon, alle kouluikäisenä aloitin musiikin harrastamisen, toinen soitin tuli mukaan ala-asteella ja musiikkiin menikin paljon aikaa viikosta (2xsoittotunti, 1xorkesteri, 1xteoriatunti + tietty kotiharjoittelu ja koulussa kuoro) jo silloin, mutta silti ehdin liikuntaakin harrastaa.

Lajit vaihteli jalkapallosta korikseen, uinnista tennikseen, mutta tanssi vakiintui omaksi lajikseni ala-asteen lopulla. Yläasteella vedin myös lasten tanssia ja temppukouluja 3-4 h viikossa. Tuntuupas näin kirjoittaen paljolta, enkä tosiaan muista kauheasti iltoja viettäneeni esim. kavereiden kanssa remuten, ennemmin ne kaverit oli harrastuksissa ja viikonloppuisin oltiin sitten yökylässä ym.

Omille lapsilleni haluan ehdottomasti urheilu- ja musiikkiharrastuksen. 3-vuotias esikoinen harrasti vauvana muskaria, nyt on siirrytty lasten tanssiin ja jalkapalloon. Soitinharjoittelu olisi hyvä aloittaa ennen kouluikää ja kotona onkin tarjolla virikkeitä sen suhteen – piano, kitara ja nokkahuilu ja lyömäsoittimia löytyy ainakin. Itselleni harrastukset ovat antaneet valtavasti iloa, vaikka suomalainen tiukka suhtautuminen musiikin harrastukseen meinasi teininä viedä kaiken nautinnon. Musiikkiahan opiskeltiin melkein ammatikseen :D.

Toivoisin, että nykypäivänä olisi hiukan rennompi ote musiikkiopistoissa, vaikka onhan se vankka teoriapohja ja kaikki se asteikkoharjoittelu varmasti tuonut syvyyttä soittamiseen. Se klassisen musiikin määrä on kyllä aika musertava, mutta toki klassista soitinopiskeluahan se on… Itse olen käyttänyt nuorena valtavasti tunteja, että opin soittamaan myös muuta ja ilman nuotteja. Nuoteista soitin kyllä mitä vaan, mutta luovuus ilman niitä oli vähän hukassa.

Nykyään soitan edelleen paljon lapsille, myös klassista omaksi iloksi. Myös urheiluharrastukset ovat antaneet paljon erilaista osaamista, lastenkin kanssa on kiva touhuta, kun on takana kokemusta kaikesta niin trampoliinivoimistelusta uimatunteihin 😀

Avatar

Turun seudulla suosittelen kokeilemaan cheerleadingia! Meillä kolme tytärtä ovat aivan rakastuneita lajiin, yksi heistä on juurikin Avan ikäinen 🙂

Avatar

^ Tietotekniikkaa ei kannattaisi mielestäni lähtökohtaisesti kieltää täysin. Tietenkään ei ole suotavaa antaa rajattomat ajat ruutuaikaa pienelle lapselle (tai yhtään kenellekään!), sen nyt sanoo maalaisjärkikin, mutta silmän ja käden yhteistyötä sekä ongelmanratkaisukykyä sekä englannin osaamista voi harjoittaa myös erilaisten pelien kautta. Tietotekniikka on nykyään arkipäivää, joten mielestäni on tärkeää opettaa tämä diginatiivi sukupolvi ymmärtämään asioita pienestä asti. Nykyään kun on mahdollista päästä myös isoihin rahoihin käsiksi tietoteknisellä osaamisella tuolla aikuisten maailmassa 😉 Tällä tarkoitan toki jotain muuta kuin pelkästään WoWin tai CS:n pelaamisella saavutettuja taitoja, esimerkiksi koodaamista, nettisivujen rakentamista ja ylläpitoa, järjestelmäasiantuntijan tehtäviä jne jne jne.

Tietotekniikkaan liittyviä taitoja tulee ihan varmasti tarvitsemaan tulevaisuudessa. Jo ekaluokkalaisen taidot riittävät yksinkertaisten asioiden koodaamiseen, ja siksi musta olisi tärkeää alkaa opettaa ihan viimeistään kouluiässä järkeviä ja hyödyllisiä asioita, mitä tietokoneella ja muilla laitteilla voi tehdä. Onnistumisen elämyksiä on mielestäni sallittua saada myös digimaailmasta. Ymmärrän toki Ronjan ajatuksen ja huolen siitä, että bittimaailma imaisee kokonaan mukaansa, mutta sitä varten lapsella on vanhemmat, että he asettavat rajat.

Tietotekniikkaan liittyvä osaaminen ei mitenkään poissulje muita harrastuksia, kuten urheilun tai musiikin tai kuvataiteen tai ihan minkä tahansa parissa puuhaamisen.

Tohon Emilian postaukseen liittyen: Musta on tärkeää myös kuunnella lasta harrastusasioissa. Mulla ei lapsena ollut mitään vakituista tavoitteellista harrastusta, kävin pari kertaa koulun kuorossa ja liikuntaseuran liikkakerhossa. Aloitin 14-vuotiaana kitaransoiton musiikkiopistossa, tein perustason tutkinnon ja sitten loppui aika ja motivaatio, kun vaatimustasot nousivat aika paljon. Mua ei koskaan oo harmittanut se, etteivät mun vanhemmat laittaneet mua mihinkään harrastukseen pienestä pitäen. Enkä tainnut olla mitenkään suuri pettymyskään heille. (Mutta ne kaverit, jotka ovat lapsesta asti jotain asiaa harrastaneet, ovat vielä nyt aikuisiälläkin intohimoisesti kyseisen harrastuksen piireistä ja selvästi ovat siitä saaneet paljon iloa elämäänsä.) Eli tosi henkilökohtaista tämäkin 🙂 Hyvää pohdintaa sulla oli harrastamisen hyödyistä.

Musta tuntuu huolestuttavalta, että jo ekaluokkalaiset harrastavat niin tavoitteellisesti, että harkat on joka päivä. Totta kai lahjakkaat tekijät aloittavat harjoittelemisen jo lapsena, mutta jos lapsi selvästi väsyy tai ei muuten osoita tykkäävän, ei vanhempien pitäisi painostaa tai pakottaa harrastamiseen. Mut sitten taas toisaalta jos tuntuu, että virtaa ja intoa riittää niin lapsella kuin vanhemmillakin, niin mikäs siinä, antaa palaa vaan 😀 Aktiivinen harrastaminen voi olla yhteinen kiva koko perheen juttu.

Toivon koko poppoolle kivoja yhteisiä hetkiä koko joukkueen voimin, aktiivisen harrastamisen parissa tai muuten vaan 🙂

Avatar

Joukkuevoimistelu on huippua! Kannatan myös telivoikkaa, kehonhallintaa, ryhtiä, liikkuvuutta, kurinalaisuutta ja ryhmässä/joukkueena tekemistä. Ei huono! 🙂

Avatar

Myös partio on hyvä harrastus ”ei liikunnalliseksi” harrastukseksi. Kaikki perus taidot opitaan ja saa paljon hyviä kavereita. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä