Minä en voi hyvin.

Avasin hetki sitten tietokoneen tarkoituksenani aloittaa hyvinvointipuoleen keskittyminen kertomalla luonnonkosmetiikasta ja siitä, miten olen päässyt eroon atooppisen ihon ongelmista. Tuijotin ruutua sormet näppäimistöllä, mutta en vain löytänyt oikeita kirjaimia, oikeita sanoja. Tajusin, että on vain yksi hyvinvointiin liittyvä asia, josta haluan juuri nyt kirjoittaa.

Minä en voi hyvin.

Olen voinut jo kauan huonosti ja yrittänyt peitellä sitä enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Olen kyllä myöntänyt olevani väsynyt ja stressaantunut, mutta en ole uskaltanut itsellenikään myöntää sitä, missä määrin se todella näkyy. Tasan viikko sitten maanantaina olin neuvolassa lasten kanssa, kun minulta kysyttiin, miten meillä menee. En tiedä mistä se oikein tuli, mutta jotenkin sietokykyni raja tuli vastaan, enkä enää jaksanut valehdella. En jaksa enää hymyssä suin selittää, että onhan tässä tosi rankkaa, kun koko ajan tulee niin paljon vastoinkäymisiä, mutta tehdään parhaamme ja keskitytään ajattelemaan, että paremmat ajat on tulossa.

Minä en voi hyvin.

Olen ollut niin uupunut, etten ole jaksanut tehdä kunnolla töitä ja tottakai se näkyy sitten palkassakin. Olen silti yrittänyt laittaa vähätkin voimani työntekoon, mutta kun niitä voimia ei vain ole tarpeeksi. En ole tehnyt ruokaa kuukausiin. Topias tekee ruoat joka päivä ja Topias on ainoa, joka meillä siivoaa. Aina välillä saan jonkun energiapuuskan ja siivoan kerralla kämpän kuntoon, mutta sitten sama tuttu kaaos taas valtaa nurkat. En vain jaksa. En pysty.

Minä en voi hyvin.

Siellä neuvolassa sitten sanoja alkoi vaan tulla, sanoja joita en ollut saanut sanottua edes Topiakselle. Annoin kaiken pahan olon tulla ulos ja itkin kyynelkanavat tyhjiksi. Neuvolan henkilökunta soitti minulle akuuttiajan lääkäriin ja minulle aloitettiin välittömästi masennuslääkitys. Teki hyvää puhua ihmisten kanssa ihan avoimesti, kertoa totuus.

Minä en voi hyvin.

Lääkärin jälkeen menin seuraavana päivänä takaisin neuvolaan ja täyteltiin yhdessä papereita. Papereita, joissa näkyi iso ja pelottava mörkö. Mörkö, joka laittoi kylmät väreet menemään pitkin selkärankaa. Mörkö, jonka tajusinkin olevan pelastava enkeli. Joka vain näyttää möröltä. Tehtiin neuvolassa yhdessä lastensuojeluilmoitus. Meidän lapsista, minusta. Koska tarvitsen apua. Koska en vain jaksa enää. Minusta ei enää irtoa tarpeeksi, en enää pysty huolehtimaan itsestäni. Huolehdin kyllä lapsista, mutta voimani loppuvat siihen. En jaksa käydä fysioterapiassa, en jaksa uusia reseptejä, en jaksa ottaa lääkkeitä, en jaksa käydä labrassa, en jaksa varata lääkäriaikoja, en jaksa selvittää sydänongelmiani, en vaan jaksa. Onneksi lapsilla on huolehtiva, aktiivinen, rakastava isä, eikä heillä ole mitään hätää. Mutta minä tarvitsen nyt tukea, jotta pystyn olemaan hyvä vanhempi.

Minä en voi hyvin.

Tällä hetkellä odotan vain lastensuojelun yhteydenottoa. Neuvolasta luvattiin, että sieltä ollaan tukena, autetaan selviämään arjesta ja tästä vaikeasta ajasta. Kaiken syövän, sairauksien, työongelmien keskellä ei minusta vain ole enää selviämään omillani. Tällä hetkellä oloni on fyysisesti todella kurja, koska masennuslääkkeiden sivuoireet ovat aika vahvat. Olen hajamielinen ja alakuloinen, päätäni särkee ja voin pahoin jatkuvasti. Ruudun tuijottaminen ei tunnu kovin houkuttelevalta, joten tällä hetkellä taas vain räpiköin läpi päivien, yrittäen löytää jonkun hetken, jolloin jaksan nousta sängystä ja kirjoittaa. Mutta toivottavasti lääkkeiden sivuvaikutukset pian helpottavat ja ne alkavat auttaa. Sitten kaikki helpottaa. Toivottavasti.

Minä en voi hyvin. Minä olen masentunut. Mutta saan nyt apua. Uskalsin vihdoin myöntää tarvitsevani apua. Tästä on suunta vain ylöspäin.

Kommentit

39 kommenttia
Avatar

Asian myöntäminen on jo suuri askel eteenpäin <3

Avatar

Huh kun tuli kylmät väreet tätä lukiessa.
Se että myönnät olevasi masentunut kertoo jo siitä että on otettu yksi askel parantumista päin.
Se että et jaksa ja myönnät sen, kertoo siitä että välität etkä iki maailmassa päästäisi lapsiasi vaaraan. Emilia olet hyvä ihminen. Toivon sulle nyt vaan lepoa ja parantumista.
Tsemppihali täältä <3

Avatar

Oot niin rohkea kun uskallat kirjottaa tästä aiheesta! Paljon tsemppiä sinne, kaikki järjestyy varmasti vielä! 🙂

Avatar

Masennus on aina vakava asia ja onneksi osasit hakea apua. Moni ei siihen pysty ennenkuin on liian myöhäistä niinkuin mulla kävi. En ala tässä nyt kirjoittelemaan mun stooria mut sulle tosi paljon voimia ja toivottavasti aloittamasi lääkitys on sulle sopiva. Asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin! Paljon voimia ja tsemppiä <3

Avatar

voimia, tsemppiä ja kaikkea hyvää <3
Ymmärrän sua hyvin. Hyvä että saat nyt apua <3

Avatar

Voi Emilia ❤️ En tunne sinua henkilökohtaisesti enkä ole blogejasi kovin kauaa lukenut, mutta kaiken tietämäni perusteella olet upea ihminen! Kurjaa, että teille on ongelmia kasaantunut nyt paljon ja rankat ajat koittelevat, mutta tosi hyvä että saat nyt apua! Mikään ei ole pahempaa kuin yksin ongelmiensa kanssa jääminen, onneksi sinulla on paljon ystäviä ja perhe, jotka rakastavat sinua ja tukevat sinua. Muista, että sinun ei vaadita olevan supernainen, se on ihan okei, että kaikki ei aina ole okei – onneksi siihen saa apua. Olet rohkea, kun uskalsit myöntää ongelmasi – niin sille neuvolantädille kuin myös meille lukijoille. Iso jaksuhali sinulle ❤️

Avatar

Rohkea avautuminen. Siis todella rohkea. Oot upea nainen ja hyvä äiti. Vetää ihan sanattomaksi. Hyvä että saat apua nyt ja opt myöntänyt kaiken. Eiköhän elämä pian hymyile. Tsemppiä paljon! <3

Avatar

Olet todella rohkea Emilia! On rohkeaa pyytää apua ja on hienoa, että kerrot siitä julkisesti, sillä siitä voi olla oikeasti apua jollekin toiselle, joka painii samojen kysymysten kanssa. Tsemppiä ja parempia aikoja teidän perheelle! <3

Avatar

Emilia ihanainen. <3

Haluan ensiksikin kiittää sinua uskomattoman tarkkanäköisestä ja rohkeasta kirjoittamisesta. Se, että tarvitset nyt tukea vanhemmuuteen, ei ole mikään huono asia. Olet mielettömän rakastava äiti, koska uskallat ottaa apua vastaan. Siitä kaikki lähtee. Sinulla on ollut hurjasti vaikeuksia ja vastoinkäymisiä viimeaikoina, jotka varmasti koettelevat voimiasi. Olet aivan mahtava äiti ja sitä ei muuta mikään! En tiedä äitiydestä mitään, olen vain yhden pienen ihmeen kummitäti, mutta masennuksesta tiedän sitäkin enemmän. Tiedän ne kamalat sivuoireet, sen järkyttävän väsymyksen, pahan mielen, itkuherkkyyden ja sen kun haluaisit itkeä, mutta et vain pysty. Toivon sinulle hirveästi voimia tällä matkallasi! Ota rohkeasti apu vastaan ja keskity nyt itseesi, jos suinkin vain voit. Olen huomannut, että olet hyvin perfektionisten luonne, mutta lapsi hyvä, olet aivan yhtä mahtava ja ihana persoona, vaikka välillä ajattelisit vain itseäsi. Kaikkea hyvää, runsaasti voimia ja enkeleitä tälle matkallesi. <3

Avatar

Ei hätää, vähän ajan päästä helpottaa 🙂 huomaat sen, kun eräänä aamuna tuntuu ihan oikeasti siltä että raskas esirippu nousee silmien edessä ylös. Lääkkeet tekevät olon aluksi todella inhottavaksi, mutta siitä selviää. Joskus ei vain enää selviä ”omillaan”. Mutta usko pois, kyllä se siitä. Been there, done that.
Itselleni kerrottiin että ahdistuneisuus ja vastaavat ”häiriöt” ovat siitä mukavia että niistä paranemisen ennuste on hyvä. Muistat vaan olla rehellinen ja avoin omista oloistasi ja tuntemuksistasi, niin saat parhaan avun. Urhean esittäminen ei hyödytä ketään.

Avatar

On kyllä tosi surkeaa, että edelleen joutuu tekemään itsestään lastensuojeluilmoituksen, jos haluaa saada oikeaa apua. Olit tosi rohkea ja teit sen lastesi parasta ajatellen, mutta moni ei ole tai ei jaksa olla. Saatikka, että siitä uskallettaisiin puhua tällä tavalla ääneen. Lastensuojelu on niin monen mielessä yhä yhtä kuin huostaanotto, vaikka siihenhän ei todellakaan ryhdytä kuin äärimmäisessä hädässä. Siksi tästä pitäisi puhua enemmän avoimesti ja siksi arvostan sitäkin enemmän, että uskalsit jakaa tiedon julkisesti. Kynnystä avun hakemiselle pitäisi kyllä madaltaa.

Toivottavasti saatte nyt tarvitsemanne avun! Eikä sitten pidä tuntea yhtään syyllisyyttä tai huonoa vanhemmuutta avun pyytämisestä. Sehän vain kertoo, että välität ja haluat lapsillesi vain parasta. Aina siihen ei pysty yksin.

Avatar

Itsestään / omista lapsistaan voi tehdä nykyään lastensuojeluhakemuksen, kun halutaan apua omalle perheelle.

Avatar

Vaikka tuntuu siltä että pitäisi olla koko ajan superihminen ja jaksaa kaikki mitä elämä antaa niin joskus se taakka käy liian suureksi. Hetkeksi on hyvä antaa ohjat muille ja kerätä voimia. Tsemppiä kaikkeen, ei tämäkään ole maailmanloppu vaan mutka matkassa. <3

Avatar

”Muista, että avun pyytäminen ei ole merkki heikkoudesta vaan vahvuudesta.” <3

Avatar

Mä ihailen sitä, että sä oot jaksanut näinkin hyvin tossa tilanteessa. Sun omat, lasten ja läheisten terveysongelmat ja kaikki muu on itsessäänkin jo todella raskaita, ja kun siihen lisätään vielä puoli internetiä arvostelemassa kaikkea mistä sä kirjoitat ei ole mikään ihme että sä et voi hyvin. On aivan mahtavaa, että sä pystyit kertomaan ongelmistas ammattilaiselle, ja että saat apua niihin. Paljon voimia sulle ja koko teidän perheelle, te ootte vahvoja ja rohkeita, te selviätte kyllä tästä kaikesta

Avatar

Oot tosi rohkea Emilia, ihailen sua. Toivon todella paljon voimia ja tsemppiä sulle ja koko perheelle. Kaikilla asioilla on tapana järjestyä. <3

Avatar

Rohkea kirjoitus. Kukaan ihminen ei jaksa loputtomasti, eikä ole häpeä hakea apua.

Olen sitä mieltä, että hyvä äiti uskaltaa tilanteen niin vaatiessa kohdata sen ”mörön”, eli lastensuojelun. Lastensuojeluviranomaisten tarkoitus on nimenomaan auttaa, suojella ja tukea, sillä kaikkea ei ihmisen tarvitse tässä maailmassa kestää tai jaksaa yksin. Ihmiset usein turhaakin pelkäävät jotenkin kielteisellä tavalla leimautuvansa lastensuojelun asiakkaaksi joutuessaan, vaikka tosiasiassa paljon enemmän hallaa itselleen ja perhelleen tekee se, joka ei uskalla antaa muiden tahojen auttaa silloin kun omat voimat ovat lopussa.

Jaksamista sinulle ja perheellesi.

Avatar

Olet rohkea 🙂 Ja näin paranemisprosessi on polkaistu käyntiin. Ota vain vastaan kaikki apu, mitä saat.

Itsekin olen vasta myöntämässä itselleni ja läheisilleni, että olen kamalan ahdistunut ja tarvitsen apua. Jo pelkästään asian hyväksyminen helpottaa jonkin verran.

Roppakaupalla tsemppiä, terveys on tärkeintä, kaikista tärkeintä. Kyllä täältä vielä noustaan! 😉

Avatar

Täältä löytyy vertaistukea, jos joskus on tarvetta! Olen ollut nyt puolisen vuotta sairaslomalla vakavan masennuksen takia, ja tunnistan todellakin itseni sinun tekstistäsi. Se tunne, kun ei enää jaksa…

Ja kaikille tietenkin masennuslääkkeet toimivat eri tavoin, mutta itselläni ne sivuoireet helpottivat vähän ensimmäisen kuukauden jälkeen.

Haleja xoxo

Avatar

Emilia, olen saattanut joskus kommentoida pari pahaa asiaa painostasi kummemmin sitä ajattelematta ja olen nyt hyvin pahoillani siitä ja kadun hirveästi. Pyydän anteeksi ja toivotan paljon voimia sinne! Uskon ja toivon, että masennuksesi helpottaa ja muista: it’s always darkest before the dawn.

Avatar

Todella hienoa, että uskallat pyytää apua ja ymmärrät ongelmasi. Koko sydämenstäni toivon jaksamista ja parempia aikoja sinulle! <3 Olet tosi rohkea ja inspiroiva nainen ja esikuva monille.

Avatar

Lastensuojeluilmoituksella on turhaan mörön maine. Se on meidän ystävä, ei vihollinen!

Avatar

Voi Emilia. Blogisi pitkäaikaisena lukijana toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti lääkitys parantaa välittömiä tunteitasi piakkoin ja pääset käsittelemään niitä myös terapiaan. Uskon, että kaikki järjestyy kyllä. Olet ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan.

Avatar

Lastensuojeluhakemuksen tekeminen on varmaan rankkaa, mutta samalla ehkä parasta mitä voi vaikeassa tilanteessa tehdä. Toivottavasti saat tarpeeksi apua ja uskallat päästää irti kuormittavista tekijöistä. Nyt oikeasti nostat itsesi, lapsesi ja miehesi korkeimmalle tärkeysjärjestyksessä! Kovasti voimia jatkoon, toivottavasti saat elämäsi kuntoon! <3

Avatar

Tsemppiä ihan hurjasti sinulle ja perheellesi!

Muistan itse, kuinka masennuin muutama vuosi sitten. En haluaisi sitä tunnetta kenellekään, en ikinä. Se pimeä kuilu, josta ei pääse mitenkään ylös. Tulee jo huono olo kun ajattelen sitä, mitä elämä oli tuolloin vuosia sitten. Teit enemmän kuin oikein, kun hait apua ja pyysit apua lastensuojelulta, siinä ei ole _yhtään_ mitään hävettävää. Parempi koko perheelle, että saat itsesi parempaan kuntoon ja jaksat huolehtia itsestäsi, mikä helpottaa elämäänne koko perheenä. Vaikka masennuslääkitystä välillä parjataankin, en ihan rehellisesti usko, että olisin tässä ilman sen vaikutusta. Itselläni ainakin noin kuukauden lääkityksen jälkeen valo alkoi pikkuhiljaa näkyä tunnelinpäässä, vaikkei sitä vielä silloin tajunnutkaan. Kun valo oli näkyvissä, elämä alkoi päivä päivältä luistaa helpommin. Itselläni on lapsuuden seksuaalista hyväksikäyttöä takana, mikä laukaisi järjettömän paniikkihäiriön ja masennuksen. Kaikesta voi siis selvitä. Saa laittaa sähköpostia, jos tuntuu siltä, että vertaistuki helpottaa. 🙂 Hyvää joulua! <3

Avatar

Ihailen sun rohkeuttasi, oikeasti ajattelet lastesi parasta ja teet mitä vaan heidän eteen. Supermama. <3 Moni ei samaan kykenisi, joka oikeasti apua kaipaisi ja paljon. Olet aivan uskomaton, paljon tsemppiä ja jaksamista tulevaan. <3 Miten muuten Avan tähystys meni?

Avatar

Rohkea teko kertoa julkisesti, arvostan. Pääasia, että olet hakenut apua! Asiat toiv. alkaa selkiään. Itse sairastuin syksyllä vaikea-asteiseen masennukseen, terapiassa käynyt joka viikko. Voimia sinne ja tsemppejä! Lääkkeissä sivuvaikutukset voi kestää jopa kuukauden, mutta sitten alkavat auttaa.

Avatar

Ihana sinä kun jaat tämmöisen aiheen! <3 voimia hurjasti ja halaus sinulle!! Onneksi saat nyt apua.

Avatar

Emppu oot supernainen, mutta supernaisetkin tarvitsee breikin ja apua välillä. Onneksi osasit ottaa avun vastaan. Se on vastuuta! <3 Hali <3

Avatar

Kun voimavarat loppuvat, niin ne loppuvat. Onneksi yhteiskunnan turvaverkko ottaa kiinni ja saatte apua. Itse jouduin vaihtamaan paikkakuntaa apua saadakseni – juuri Turussa avun saaminen tuntui todella vaikealta. Toivottavasti pääset myös keskustelemaan tuntemuksistasi psykologin kanssa! Lääkityksen lisäksi myös siitä olisi apua. Lastensuojelu auttaa sitten kai kodin ja lasten kanssa. En toivota pärjäämistä, koska varmasti pärjäisit jos vain jaksaisit pärjätä. Mutta tällä hetkellä on varmasti helpottavaa päästää irti kaikesta pärjäämisestä ja vain olla avun tarpeessa.

Avatar

Voimia sinulle! <3

Avatar

Näin sut kyseisellä neuvolakäynnillä kun itse olin omien lasten 1v ja 4v neuvolassa samaan aikaan, muistan katsoneeni että oon saanu susta blogin perusteella ihan erilaisen kuvan kun mitä siellä näin. Meidän tytöt on myös samassa tarhassa. Nyt jälkeenpäin tajusin vasta että voi kunpa en olis itse väläytellyt sitä tekohymyä neuvolantädille ja sanonut että kaikki on hyvin koska kaikki ei ole hyvin. Kesällä ero 8v suhteesta ja yksin kahden pienen lapsen kanssa joista isompi oireilee eroa todella vahvasti ja kohdistaa kaiken huonon käytöksensä muhun,pienempi on todella vaativa tapaus.. Ehkä mäkin joskus uskallan myöntää jollekin ääneen etten voi hyvin ja että ei ole normaalia istua koko päivää sohvalla saamatta mitään aikaseksi. Ehkä joskus tää kaikki vielä muuttuu paremmaksi ja jaksaa olla iloinen äiti ja hyvä kasvattaja.

Avatar

Sen verran rankkaa teillä nyt ollutkin, että en ihmettele! Voimia ja tsemppiä, kyllä se oikeasti jossain vaiheessa helpottaa! <3

Avatar

Tsemppiä Emppu! On rohkeaa tunnustaa kaikki tuo, varsinkin näin julkisesti, kun muutenkin pienistäkin vastoinkäymisistä tulee paskaa niskaan anonyymeiltä.
Ihanaa, että saat apua mitä tarvitset. Lastensuojelu on todellakin monelle mörkö kaikkien uutisointien takia. Mutta sieltä saa myös apua silloin kun sitä tarvitsee. Eikä se ole reilua Tobiasta kohtaan, että hän huolehtii kodista ja lapsista, se on reilua myös häntä kohtaan hakea apua. Muuten saattaisi olla kaksi loppuun palanutta ihmistä teillä kotona.

Toivottavasti saatte avun mitä tarvitsette ja voit alkaa voimaan hyvin pienin askelin <3

Avatar

Hei!
Onko sinulta Emilia tutkittu kilpirauhasarvot? Kilpirauhasen vajaa- (tai liikatomintakin) voi aiheuttaa masennusta, lihomista, hedelmällisyysongelmia, erilaisia särkyjä jne. Itselläni taitaa olla aika monta samaa ongelmaa kuin sinulla, mukaanlukien yliliikkuvat nivelet ja sydänongelmat. Sen lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta, jota ei huomattu, koska ”et näytä siltä, että sinulla voisi olla se”.

Emilia, sinä olet rohkea nainen!

Avatar

Olin tulossa kommentoimaan samaa, eli onhan sulta tsekattu kilpirauhasarvot? Itsekin luulin olevani masentunut, mutta mulla todettiinkin kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireita voi olla paljon erilaisia, itsekin osasin yhdistää kaikki kummalliset, jo ”normaaleilta” tuntuvat oireet vasta diagnoosin saatuani. Kannattaa googlata ja lukea enemmän. Tsemppiä!!

Avatar

Voimia teille,ja topiakselle etenkin että jaksaa huolehtia teistä hyvin <3

Avatar

Kulta pieni, toivon, että elämääsi tulee pian parempia aikoja <3

Avatar

Voimia ja halauksia! ♡

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä