Ikävöin lapsiani

Tämä  koulun aloitus on ollut aivan ihanaa, enkä ole sinänsä kokenut äitiyden hankaloittavan opiskelua (mitä nyt tänään jäi luento väliin, kun Nomppu on sairaana), mutta opiskelu kyllä tuntuu vähän hankaloittavan äitiyttä. Etenkin kun oltiin juuri Kosilla kokonainen viikko lasten kanssa ihan 24/7 ja vietettiin kesälomallakin kolme kuukautta kotona, on arkeen sopeutuminen ilman lapsia ollut todella vaikeaa. Muutosta tuo sekin, että ennen lapset olivat päiväkodissa vain 16 päivää kuussa, mutta nyt he ovat siellä kokopäiväisesti. Päivätkin ovat paljon pidempiä, kun Topiaksella on uusi työ ja minun koulumatkaani menee tovi bussilla. Jos pääsen neljältä, olen hakemassa lapsia juuri ennen viittä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkien päivien lisäksi mulla loppuu tunnit vuorokaudesta koulupäivän jälkeen, kun pitäisi saada töitäkin tehtyä. Tosin koko syyskuussa en ole ehtinyt tekemään kunnolla töitä muutaman isomman postauksen lisäksi, koska kaikki aikani on mennyt koulutehtävien tekemiseen. Sain Kreikan reissun takia paljon ylimääräistä hommaa, jotka on nyt vihdoin tehty ja toivon, että aikatauluni alkavat helpottaa, mutta kyllä mua silti pelottaa. Mielessä vilisee, että otinko sittenkin liikaa itselleni? Jos nyt jo meinaa kaikki langat livahtaa sormien välistä, miten minun on tarkoitus jatkossa selvitä? Vai onko nimenomaan tämä alku rankinta ja sitten kyllä helpottaa? Todella toivon niin.

Luovuusvarastotkin alkavat välillä loppua kesken, kun unta ei ehdi saada tarpeeksi ja koulussakin pitää olla luova ja keksiä uutta sisältöä koko ajan. Sitten tulet kotiin tekemään töitä ja yrität keksiä lisää luovaa sisältöä. Minua on kyllä alkanut ahdistaa tämä tahti, mutta nyt kun korvaavat tehtävät on tehty ja koko eilisen päivän keskityin blogijuttuihin, on pää alkanut taas tuntua kevyemmältä. Joten ehkä se oli vaan tämä menneiden viikkojen hullu tahti, mikä sai minut epäilemään itseäni. Ehkä selviän tästä jatkossa ihan hyvin, kunhan en enää lähde mihinkään reissuun kesken kouluvuoden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opiskelu on tuonut elämään paljon funktioita, jotka kaikki saa toimimaan tavalla tai toisella. Kiireeseen, ahdistukseen, stressiin ja kaikkeen muuhun löytyy ratkaisuja ja apua, mutta yksi ahdistuksen aihe ei vaan lähde mielestäni mitenkään. Mulla on ihan järkyttävä ikävä lapsia. Siis sellainen ”välillä itken itseni uneen, koska on niin huono omatunto” -ikävä.

Multa on jäänyt niin monta iltasatua väliin koulun aloituksen jälkeen, että en edes muista minkä kirjan viimeksi luin lapsille. Yritän koko ajan halailla ja pussailla heitä, mutta kun en ole ehtinyt tekemään heidän kanssaan mitään ihmeellistä, edes ulkoilemaan, on mulla tietenkin hirveän huono omatunto. Ja sitten kun ollaan vielä kaikki päivät erossa. Ihan hirveähirveä ikävä. Viime viikonloppuna äiti haki lapset sienimetsään, että mä sain tehdä niitä korvaavia tehtäviä rauhassa kun Topias oli töissä, mutta en pystynyt yhtään keskittymään kun ikävöin lapsia niin paljon. Enkä ole missään nimessä ikinä ennen ollut tällainen! Nyt yhtäkkiä vaan jokainen pienikin kotoa poistuminen tai illanvietto tuntuu pelottavalta, koska se ikävä iskee niin kovaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuulisin ihan hirveän mielellään muiden opiskelevien tai jo valmistuneiden vanhempien kokemuksia, jos täältä teitä löytyy! Onko teitä vaivannut sama ikävä? Helpottaako se ollenkaan, vai onko tämä vain alkua? Antakaa mulle toivoa! 🙁

Kommentit

10 kommenttia
Avatar

Lapseni meni 10kk hoitoon ja itse jatkoin opiskeluni loppuun. Ihan samat fiilikset oli,ekat kaksviikkoa ainakin oli ihan kauheet ja itkin kun jätin lapseni hoitoon. Valtava ikävä,kauppaan en edea halunnut lähteä yksin vaan otin mielelläni lapsen mukaan.. MUTTA se helpottu n. 1kk jälkeen,nyt jo olen työelämässä eikä enään ”ikävä” tai omantunnon tuskia.

Avatar

Niin tuttu tunne Emilia! Mä olin kotona esikoiseni äitiyslomasta siihen asti kun kuopukseni täytti vuoden. Eli pari kuukautta vajaa kolme vuotta. Minulla ei ollut edes mitään harrastuksia! Olin aina lasten kanssa, koko ajan. Vuosi sitten aloitin vähän yllättäen opinnot ja aloitin samoihin aikoihin vanhan rakkaan harrastukseni uudestaan. Varsinkin nyt kun on työssäoppimisjaksolla kolmivuorotyössä ja lisäksi on vielä reenejä kolmena päivänä viikossa, niin on kyllä ikävä. Todella kova ikävä.

Valitettavasti mulla ei ole antaa mitään vinkkejä, muuta kuin I feel you, etkä ole yksin! Syyllisyyden tunne on omasta mielestäni yksi vaikeimmista tunteista äitinä :/

Avatar

Mulla ei ole lapsia enkä opiskele edes samaa alaa, mutta Turun amkissa kolmatta vuotta opiskelevana voin sanoa, että lukujärjestykset tehdään juurikin niin, että välillä on tosi tiukkoja kuukausia kun koulun eteen voisi tehdä tehtäviä ja lukea kirjoja vaikka yön pikkutunneille asti. Toisinaan on taas sitten niin löysiä ajankohtia ettei edes tunnu siltä että kävisit oikeasti koulua… 😛

Jaksamisia! Toivottavasti tilanne helpottaa pian 🙂

Avatar

Itse alle 1 vuotiaan lapsen äitinä ja kolmivuorotyötä tekevänä voin sanoa että oma ikävä ei ainakaan ole helpottanut, mutta siihen tottuu. Ikävä on koko ajan ja huono omatunto. Tosin olen palannut työelämään vasta kuukausi sitten, joten ehkä se vielä (toivottavasti) helpottaa. 🙁

Avatar

Meillä on periaatteessa sama tilanne kun teillä. Jatkoin opintoja hoitovapaan jälkeen ja lapsi aloitti päivähoidon tänä syksynä. Opinnot alkoivat 2kk harjoittelulla, joka on parin viikon päästä ohi. Nyt alkaa tuntua siltä, että helpottaa. Illat tuntuu edelleen sairaan kiireisiltä ja harmittaa kun lapsi on pääsääntöisesti kiukkuinen väsymyksen kun näen häntä. Mutta nyt tosiaan tuntuu siltä että huono omatunto ja ikävä alkaa helpottaa, kun näkee miten lapsi viihtyy päiväkodissa. Viikonloppuna pidän kyllä lapsen mielelläni lähellä ja yritän panostaa laatuaikaan. opinnoista sen verran, eka puoli vuotta taitaa olla monissa opinnoissa rankimmat, sitten työtahti helpottaa tai sitten siihen vaan tottuu. Tsemppiä ihan kamalasti teille, ja muista että opinto-ohjaajan kanssa voi aina käydä keskustelemassa voisiko opintoja räätälöidä just sun elämäntilanteelle sopivaksi. 🙂

Avatar

No ainakin mulla pisti silmään tuossa lopussa kohta, jossa sanoit jokaisen kotoa poistumisen ja illanvieton olevan hankala. Eikö ne illanvietot voisi ainakin ensimmäisenä karsia pois ohjelmasta ja priorisoida sen ajan lapsille? Mä olen itse opiskeleva ja työssäkäyvä äiti, enkä todellakaan ehdi käymään illanvietossa kuin muutamia kertoja vuodessa. Arki on sen veren hektistä, että viikonloput (jolloin illanviettoa olisi) on mielestäni reilua pyhittää perheelle ja etenkin siis lapsille. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että lopetat työnteon ja keskityt vain opiskelemaan, jos se on taloudellisesti siis mahdollista.

Avatar

Meillä aika samanikäiset lapset kuin teillä ja aloitin opiskelut (jatkoin keskenjääneitä) myös nyt syksyllä. En tiedä voiko teillä valita aikatauluaan miten vapaasti, mutta itseäni on helpottanut kovasti se, että otan kursseja vain sen verran, mitä uskon jaksavani ja ehtiväni tekemään lasten päivähoitoaikojen rajoissa, teen ne esseet ja muut kotityöt myös silloin niin jää sit se vapaa-aika ihan vapaaksi. Se on ollut hyvä päätös, et on selkeesti se työ/opiskeluaika ja aika lapsille. Opiskelen yliopistolla ja on kiva, kun tahdin voi valita itse, kunhan opintotukeen oikeuttavat pisteet vaan täyttyy. En just jaksais enää iltaisin avata kouluhommia, ellei oo joskus aivan pakko. Tsemppiä opiskeluihin! Varmaan alun jälkeen vähän helpottaa kun tottuu siihen, mutta kannattaa just harkita voiko opintoja räätälöidä omiin tarpeisiin, jos aika ei tunnu riittävän.

Avatar

Se vielä, että itse en ole jaksanut myöskään käydä enää lasten jälkeen yhtään noissa opiskelija”riennoissa”. Riippuu varmaan myös alasta, miten tärkeitä ne on ryhmäytymiselle. Jotenkin en kaipaa enää sellaisia eivätkä ne vie sitten aikaakaan. Ennen lapsia tuntui, että oli vähän ”pakko” käydä noissa, mut nyt ei oo enää paineita, vaan kaikki ymmärtää, jos perheellinen jää iltaisin kotiin:) Opiskelukaverit on nykyään niinkun työkavereita joita näkee vaan päivisin ja illat ja viikonloput sit enimmäkseen perheen parissa, toki välillä nähään muitakin:)

Avatar

Aika normaalia että kipuilet sillä olethan pitkään hoitanut lapsia lähes täysin kotona. Harvalla on mahdollisuus hoitaa kotona niinkään pitkään kuin olet Avaa hoitanut. Tai pitää 3kk kesälomaa. Joten olet ollut onnekas ja nyt olet astunut tähän ns.”normaaliin lapsiarkeen” jossa ei enää repeä joka paikkaan. Eiköhän se tasoitu tässä syksyyn mittaan.

Avatar

Hei

Tunnistan tuskasi. Itse olen päivät virka-aikatyössä, ja siinä ohessa suoritan pääasiassa etänä kahta tutkintoa. Päiväkoti-ikäisten lasten hyvinvoinnin takia olen ratkaissut asian niin, että töiden jälkeen haen lapset päiväkodista ja olen heidän kanssaa siihen saakka, kunnes menevät nukkumaan. Koulutöiden aika on sitten kun lapset nukkuvat.

Mielestäni tämä on reilu järjestely lapsia kohtaan, ja vähän pakollinenkin ratkaisu, kun mies on illat pääsääntöisesti töissä. Voisiko tämä olla ratkaisu teilläkin, niin ei tarvitsisi huonoa omatuntoa kärsiä?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä