Munasoluja luovuttamassa

Mulla on ollut tässä viime aikoina käynnissä kaikenlaista. On kolme esseetä kirjoitettavana, 8 videota tehtävänä, monta dedistä painaa niskaan ja perusarjestakin pitäisi selviytyä. Mutta ajatukset eivät ole silti pyörineet viime aikoina vain koulussa ja töissä, sillä ensi viikolla koittaa vihdoin kauan odotettu lääkäriaika, jota olen innolla ja pienellä jännityksellä odotellut. Nyt siihen on aikaa tasan viikko!

2011 tulin raskaaksi pillereiden läpi. Oletettiin, että tää raskautuminenhan on ihan helppoa. 2012-2013 se ei sitten enää onnistunutkaan. Vuoden yritys tuntuu nyt aivan naurettavan pieneltä, mutta silloin se tuntui kamalalta. Minä kuitenkin tulin raskaaksi, yhden vaivaisen hormonikuurin avulla. Olen saanut kokea äitiyden ja tiedän, millainen ihme se on. Tiedän, kuinka uskomattomalta se tuntuu kantaa omaa lasta vatsassa. Mutta kaikki eivät saa sitä tuntea. Vaikka kuinka tahtoisivat. Vuodesta 2013 asti olen tahtonut auttaa ja nyt olen vihdoin siinä konkreettisessa pisteessä, sillä ensi viikolla on ensimmäinen lääkärikäyntini liittyen munasolunluovutukseen.

Munasolun luovuttaminen tuntuu todella tärkeältä. Tuntuu hyvältä auttaa jotakuta saavuttamaan haaveensa. Olen lykännyt luovuttamista sen 3 vuotta, koska olen pelännyt sitä prosessia, mutta onneksi vihdoin olen päässyt niiden pelkojen läpi. Ensihoitajaystäväni on lupautunut pistämään kaikki tarvittavat pistokset hellällä ammattitaidolla ja IVF-klinikan henkilökunta on ollut todella mukavaa. Ensi viikolla minulta otetaan kaikki kokeet ja sitten seuraava etappi onkin hormonipistokset ja luovutus. Nyt vaan peukut pystyyn, että verikokeissa ei tule ilmi enää mitään, mikä estäisi luovutuksen!

Jos tämä tuleva luovutus sujuu ihan hyvin, aion ehdottomasti luovuttaa niin monta kertaa kun voin. Oliko se nyt viisi kertaa, kun sai luovuttaa? Vaikka olen ihan hirveän innoissani, niin kyllä mua silti jännittää. Eniten ehkä ne oireet, koska arkeni on niin kiireistä. Joten nyt olisi kysymys! Näin isosta porukasta varmaan löytyy joku, joka on munasoluja luovuttanut? Miltä se tuntui henkisesti ja fyysisesti? Millaisia oireita sait pistoksista? Kerro kaikki mahdollinen, olisin tosi kiitollinen! En halua googlettaa aihetta liikaa, vaikka tietenkin olen yrittänyt hyvin valmistautua. Keskustelupalstoille en kuitenkaan aio mennä kaivelemaan.

sperm-956482_1280

Kommentit

12 kommenttia
Avatar

ÄLÄ luovuta! Minä tein sen virheen ja kun lapset kasvoivat isommiksi rupesivat kyselemään sisarustensa perään ja kun tunsin nämä ihmiset joille luovutin ja joiden liitto ei sitten päättynyt hyvin, niin halusin adoptoida lapseni takaisin samankaton alle. Nyt osa on lastensuohelun alaisena ja yks suljetulla. Ei kiva kun tietää että omaa lihaa ja verta ei oo kunnolla hoidettu ja osattu kasvattaa. Nyt kamalat oikeuskiistat ja koko perhe-elämä pilalla…:(

Avatar

Oon nyt luovuttanut neljä kertaa, eli yksi kerta enää jäljellä. Pelkäsin että piikit olis tuonu musta esiin jonku kauheen hormonihirviön, mutta ite en ainakaan huomannut mitään kauheita muutoksia noin niinkuin henkisesti. Fyysisesti viimiset päivät teki vähän tiukkaa liikkumisen puolesta. Ei ollut mitään suurempia kipuja, mut olo oli välillä aika epämukava. Ei kannata tosiaan kauheesti googletella, sieltä löytyy jos minkäkin näköstä kauhutarinaa 😀 ekan kerran piikit avopuoliso laittoi, sit alkoi mennä jo niin kivuttomasti että oon laittanu loput kolme luovutuskertaa piikit itse. Itse luovutus on vaihdellut. Ekalla kerralla en tuntenu mitään, mut esimerkiksi viimeisimmällä kerralla oli ihan pientä kipua. Ei kuitenkaan mitään niin kauheaa, etteikö sitä tekis vielä sen viidennen kerran 🙂

Avatar

Juu, viisi kertaa on se maksimi ja viisi kertaa olen itse käynyt luovuttamassa. Jonkin verran väliä täytyy pitää kertojen välillä olla. Mä kävin kerran vuodessa ja yhtenä vuonna 2 kertaa. Ekalla kerralla menee noihin soveltuvuus kokeisiin ym. enemmän aikaa, mahdollisilla seuraavilla kerroilla pääsee hiukan helpommalla.

Itse se aktiivinen ”piikitysvaihe” (munasolujen kasvatusvaihe) kestää sen pari viikkoa ja tapahtuu todella ohkaisella neulalla, eli ei sinänsä ole paha. Niiden munasolujen kasvua sitten seuraillaan ja alakautta tehtävässä ultrassa tarttee jonkusen kerran juosta. Mitä suuremmiksi munasolut tulee ja mitä enemmän niitä on, sitä turpeampi olo on (ja pissattaa normaalia enemmän) . Vois verrata raskauden alkuvaiheeseen..
Rankempaa liikuntaa ja tärähdyksiä syytä välttää loppuvaiheessa.
Munasolujen irroituspiikki olikin sitten hiukan jykevämpi ja paksumpi (ja oisko niitä ollut kaksin kappalein) mutta niihin se piikitys sitten loppuukin.
Munasolujen keräys tehdään rauhottavien ja kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena. Se ei kauaa kestä, eikä satu juur ollenkaan. Hupsu ja väsynyt olo on jonkin aikaa jälkikäteen. Hoitaja saattaa sänkyyn lepäilemään ja siitä yleensä virkoaa muutamien tuntien päästä. Aamiainen tuodaan sänkyyn ja tarvittaessa kipulääkettä. Sairaslomaa se kyseinen toimenpidepäivä ja mieluusti järjestä joku hakemaan sut sieltä pois. Kotiin pääsee heti, kun siltä tuntuu. Mulle tehty toimenpide yleensä aamusta heti klo 8 jälkeen ja kotiin olen lähtenyt klo 10-11.

Mut kaikenkaikkiaan, toi on hyvin pientä sen rinnalla, mitä joku tosta voi saada.

Avatar

Jään ”haaskalle”! 😀 oon miettinyt meinaan monesti myös luovutusta ja kyllä mä vielä joskus aion uskaltaa! Ehkä sitten kun lapset ovat hieman isompia. Ja toisaalta koska olen tälläinen josjosjossittelija, haluan olla varma että omat lapset on varmasi tässä. Koska JOS sattuukin jotain…vaikka kuitenkin taitaa aika epätodennäköistä olla! 🙂 mutta siis, ihan mahtava teko Emilia!!! 🙂

Avatar

Hei Emilia!

Minulla ei ole kokemusta munasolujen luovuttamisesta, mutta arvostan todella suuresti. Saako kysyä oliko sinulla silloin joku hormoonihäiriö vai mistä syystä et tullut raskaaksi? Mekin ollaan avopuolison kanssa nyt melkein vuoden päivät yritetty ensimmäistä lasta ja vähän aika sitten sain diagnoosin monirakkulaoireyhtymä. Vaikka ei missään nimessä ole mahdotonta saada lapsia niin se huomattavasti vaikeutuu, minäkin olen nyt aloittanut hormoonihoidon menkkojen tasaamiseksi, koska nekin vähän heittelivät.

Suurin haaveeni nuoresta iästä huolimattani on olla äiti. Se on ollut sitä todella pitkään. Ja kun se ei olekkaan itsestäänselvyys, tuntuu pahalta. Vuosihan ei pitkä aika ole, niinkuin sanoit, mutta tässä tilanteessa se tuntuu ikuisuudelta. Miksi toiset saavat tuosta noin vaan lapsia vaikka eivät niitä välttämättä edes halua. Typerää ajatella näin, mutta en voi sille mitään. Nyt vain odottelen sitä kaunista päivää kun teen testin ja se näyttäisi plussaa 🙂

Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä luovutusprosessiin!

Avatar

Moikka Emilia!
Hieno päätös 🙂 Minä olen luovuttanut 6 kertaa, (5 eri perheeseen saa siis luovuttaa, yksi näistä perheistä toivoi biologista sisarusta lapselleen, joten minulle soitettiin ja kysyttiin luovuttaisinko uudelleen) ja jokainen kerta on mennyt tosi hyvin. Henkisesti hormonit eivät ole vaikuttaneet minuun mitenkään, en ole tunteellinen tässä asiassa, en pidä itseäni suurena sankarina, vaan mielestäni kyseessä on asia, johon kuka tahansa nainen pystyisi. Ehkä tietoisuuden lisääminen asiasta lisäisi luovuttajien määrääkin. Fyysisesti ihan muutama viimeinen päivä ennen punktiota olivat sellaisia, että vatsa oli hieman turvonnut ja arka. Se ei kuitenkaan häirinnyt elämääni mitenkään. Punktioaamut sen sijaan viidellä ensimmäisellä kerralla olivat ihan helvetillisiä kipujen puolesta. Vatsaan sattui niin paljon, etten tiennyt sen olevan mahdollistakaan, en pystynyt kävelemään kunnolla jne. Tämä kipu sitten jatkui punktiosta seuraavan päivän iltaan asti, helpottaen yön aikana. Pari päivää on siis mennyt aina toipuessa.

Minulla on itselläni kaksi lasta, 8- ja 2-vuotiaat. Luovutin ensimmäiset kertani ensimmäisen lapseni jälkeen, ajatellen, etten ehkä enää halua tai edes saa enempää lapsia. Sain kuitenkin. Ensimmäisillä viidellä kerralla minulta on saatu kerättyä todella suuria määriä munasoluja, lähemmäs 20. Nyt viimeisin kerta oli kivuttomampi, mutta soluja saatiin talteen vain 6. Klinikalla vakuuteltiin sen olevan hyvä määrä, lääkäri tituleerasi minua hedelmällisyyskuningattareksi 😀 Itselle tuli kuitenkin sellainen olo, että onko hedelmällisyyteni nyt kulutettu loppuun, entä jos haluaisinkin vielä vanhoilla päivilläni iltatähden.. (Olen nyt 26-vuotias:D) Mutta uskon ja luotan siihen, että se, mikä on tarkoitettu tapahtuvan, tapahtuu.

Hienoa, että kerrot blogissa asiasta! Kovin paljoa en itse löytänyt aikoinaan aiheesta tietoa, paitsi ehkä niitä kauhukertomuksia. Josko sinun rehellinen kerrontasi asiasta avaisi naisten silmiä siihen, ettei kyseessä ole mikään hurjaa kipua ja tunteiden heittelyä sisältävä suunnaton sankariteko, vaan asia johon tosiaan pystyy halutessaan kuka tahansa 🙂

Avatar

Itse en ole luovuttanut vieraalle, mutta kuopuksemme on IVF-lapsi, joten sinäänsä tuttu juttu. Pelkäsin asiaa etukäteen. Luulen, että lisäpelkoa aiheutti tosin sekin, että jos emme olisi onnistuneet IVF-hoidoissa, emme olisi koskaan saaneet odotettua kuopustamme. Itselleni ei kuitenkaan tullut mitään pahoja oireita eikä ongelmia.

Muistan, miten minun piti pistää eka piikki omaan vatsaan. Seisoin varmaan vartin-puoli tuntia kylppärissä ja keräsin rohkeutta, jänistin, tsemppasin, tuijotin neulaa… Kun lopulta uskalsin sen pistää, oli niiiiiin mahtava fiilis! Niin voittajaolo! Ja siitä se pistely lähti. Maha oli mustelmilla, mutta pistely helppoa.

Punktio jännitti tosi paljon ja pelkäsin kipua. Se ei kuitenkaan ollut paha. Sanoinko heti silloin ja sanoin alkionsiirrossakin omalle lääkärille että punktio oli ihan ok. Siitäkin lukee niin monenlaisia kokemuksia netin keskustelupalstoilla, että oikeasti ihan turhaan luin ja ihan turhaan pelkäsin.

Lopuksi piti ottaa pari päivää vähän iisimmin ja silloin mullakin jomotteli vatsaa, mutta se oli sellaista menkkakipumaista. Mutta levätä (ja juoda, juoda, juoda, juoda!!) pitää, sille täytyy varata aikaa.

Kunhan kuopuksen imetystaival päättyy, menen itse myös luovuttamaan. Olen todella iloinen että sinä olet päättänyt luovuttaa munasoluja niitä tarvitsevalle, kiitos <3

Avatar

Itse en ole luovuttanut, joten en osaa ottaa kantaa itse luovuttamisen henkiseen puoleen. Olen kuitenkin läpikäynyt lapsettomuushoidot, joissa käsittääkseni munasolujen keräys on samanlainen prosessi kuin luovuttaessa.

Pistäminen ei mielestäni ollut lopulta yhtään kamalaa, omalla kohdallani monena päivänä pistetty hormonipiikki oli samantapainen kuin diabeetikon kynä. Ne jarru- ja irrotuspiikit olivat ikävämpiä mutta niitä oli vain se muutama pistos.

Hormonien vaikutukset on toki todella yksilöllisiä, itellä oli lähinnä hurjaa turvotusta ja munasarjatuntemuksia/kipuja.
Henkiset vaikutukset minulla liittyi paljolti jännittämiseen ja toiveisiin hoidon onnistumisesta koska toive vauvasta oli niin kova. Luovuttamisesta ei varmaan samanlaista stressiä tule..?

Punktio, jossa munasolut kerätään riippuu kai kivuliaisuudeltaan paljon siitä paljonko kerättäviä soluja on tulossa ja millaiset omat rakenteet on munasarjoissa. Omassa hoidossa sain hyvät lääkkeet suoraan suoneen ja vaikkei täysin kivutonta ollutkaan niin yritin ajatella vaan miksi tämän teen.

Tsemppiä prosessiin! Täytyy sanoa, että todella hienon asian puolesta olet puhumassa ja tekemässä. Lapsettomuus kun on niin kipeä ja valitettavan yleinen asia nykyään.
Meillä ivf-hoidot kahden keskenmenon jälkeen (raskaudet lähti liikkeelle kevyemmillä hoidoilla) tuotti vihdoin tulosta ja nyt täällä kädet ristissä odotellaan talvivauvaa <3

Avatar

Hei!

Upea päätös. Itse sairastan endometrioosia vaikeaa ja ivf jonossa. Lapsen kaipuu jo useamman vuoden. Hyvin mahdollista,että joudumme käyttämään luovutettuja munasoluja. Äitiys on aina ollut suurin toiveeni enkä voi sairauteeni vaikuttaa. Arvostan luovuttajia suuresti. Te annatte meille mahdollisuuden äitiyteen. Kiitos teille.

Avatar

Upeaa Emilia!! Täytyypä itsekin laittaa tehtävälistalle.

Avatar

Ihan mahtava juttu Emilia! Arvostan! Itsekin olen miettinyt, että jos vaan joskus on mahdollista luovuttaa, luovutan. Jotta jollain muulla voisi olla mahdollisuus äitiyteen. Samalla tavalla minä voisin olla se, joka tarvitsee luovutettuja munasoluja. Ja voin itseasiassa olla vieläkin. Mitään vikaa ei ole löydetty, reilu kolme vuotta lapsettomuutta takana ja eka pitkä ivf meneillään. Sumutteet on nyt käytössä, ensi viikolla sitten alkaa pistoket. Itsellä on nyt jo fyysisiä oireita ym. mutta saattavat toki olla kytköksissä henkisen puolen kuormitukseen. Prosessissa toki aivan eri tunnelataus nyt kun pelkästään munasoluja luovuttaessa. Oikein ihanaa loppuvuotta sinulle ja koko teidän perheelle! Ja suuret kiitokset kaikille, jotka vilpittömästi haluavat auttaa lapsettomuudesta kärsiviä!

Avatar

Mä en taas missään nimessä ikinä vois luovuttaa omia munasolujani. Niistä syntyneet lapset ois mun lapsia. En vois ikinä antaa omia lapsiania pois tai elää sellasen tiedon kanssa että jossain tuolla on mun biologisia lapsia. Eieiei ei missään nimessä. Näin mä ajattelen ja koen tän asian. Olkoot muut mitä mieltä vaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä