TURVAPAIKKA

No words needed <3 Täällä on niin paljon muistoja, niin paljon onnellisia hetkiä, niin paljon rakkautta.

Meidän pappa omistaa vähän maata syrjäiseltä seudulta ja siellä on pappan laavu ja suo. Siellä on vietetty miljoonat maaliskuiset synttärit, retkeilty enemmän kuin liikaa ja paistettu niin monta makkaraa, että sillä määrällä ruokkisi meidän perheen koko vuodeksi. Tää on se meidän suvun paikka, SE paikka. Tänne mä tulen muistelemaan pappaa parhaimmillaan, sitten kun aika koittaa. Tätä paikkaa mä rakastan.

Oli ihanaa olla laavulla pitkästä aikaa muuten vaan. En ole käynyt siellä sen jälkeen, kun meidän mamman ja pappan koira oli kadonnut ja päivystettiin koko yö päivän etsintöjen jälkeen laavulla. Tällä kertaa ei kadotettu yhtään koiria, eikä lapsia, joten varsin onnistunut reissu. Koottiin koko suvun lapset mukaan ja vietettiin aivan ihana päivä <3 Talvipäivät laavulla ovat parhaita, sillä talvella ei ole ötököitä ja minäkin voin rentoutua!

Kuvat varmasti myös puhuvat puolestaan, joten minä laitan nyt koneen pois ja menen syömään Topiaksen keittämää riisipuuroa, jotta pääsen ajoissa nukkumaan ja jaksetaan taas viettää yksi ihana lomapäivä lisää lasten kanssa. Anteeksi nämä vähän lyhyet postaukset, mutta hei, kuviin sentään laitoin vaivaa! 😉 Tää lomailu on vaan niin parasta! Pysyn kannassani, että edelleen tahtoisin hirveästi kolmannen lapsen, jotta voisin vain pysyä kotona. Unelmia, unelmia!

Ps. Onko teillä sellaista omaa paikkaa, jossa pääsette luontoon? Mä leikittelin ajatuksella, että järjestäisin vielä täällä laavulla blogimiitin lapsellisille lukijoille, ja miksei lapsettomillekin! Siellä on niin uskomattoman kaunista ja täydellistä, että tahtoisin muillekin tarjota tällaisen breikin.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Asun maalla joten luonto on läsnä joka päivässä. Syksyisin tehdään eväät ja lähdetään lasten kanssa rehu-tai puintipellolle väli-tai iltapalalle, miehelle kahvit termarissa mukana. Talvisin lähilaavulle makkaran paistoon. Kesällä marjastaminen, maastoretket hevosella… Luonnossa mieli lepää ♡ ihanaa että teilläkin tuollainen paikka!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä