ELÄMÄN EHTOOPUOLELLA

Niin sitä tuli täytettyä 25 vuotta, nyyh! Lauantaina oli syntymäpäivä ja en enää päässyt pakoon ikäkriisiäni, vaan todellisuus oli kohdattava. Onneksi en kohdannut sitä yksin, vaan sain ihania ystäviä tänne tuekseni! ”Muistotilaisuus” -nimellä löytyi Facebookista tapahtuma, jonka esittelyssä kutsuin ystäväni juhlistamaan ikääntymistäni aiheeseen sopivissa traagisissa olosuhteissa. Teemaväri oli musta ja sain ihania surunvalittelukortteja ikääntymiseni johdosta. Nyt yritän vain selvitä siitä faktasta, että olen lähempänä 50 vuotta kuin syntymääni. Ei mulla mitään kriisiä ole…

Onneksi vanhuudesta ja kolottavista luista huolimatta sain kiskottua sen toisen jalan vielä haudasta ulos ja mulla oli ihan älyttömän hauskaa lauantaina. Olen ollut niin kiireinen, etten ehtinytkään tänä vuonna tekemään mitään ohjelmaa, mikä oli todella outoa, mutta oli myös tosi ihanaa ihan vaan hengata ystävien kanssa ja pitää hauskaa. Tylsää ei onneksi ehtinyt tulemaan missään välissä, eikä mahat jääneet todellakaan tyhjiksi, sillä tein taas ihananihananihanan Sushi Pandan kanssa yhteistyötä ja saatiin pöytää koristamaan upea lajitelma uskomattoman herkullisia sushipaloja! Siis kuola alkaa taas vaan valua, kun katson näitä kuvia, sushi oli iso hitti!

Sushi Pandan sushit ovat aina taattua laatua tuoreista aineista, eikä pettymys ole mahdollisuus, mutta ihan erityisesti mun täytyy nyt mainita vegaanisushit. Sushipandalla on harvinaisen loistava vegaanivalikoima ja ai että kun voi vegaanisushi olla hyvää! Varmaan muistattekin, että olen viimeisen vuoden aikana yrittänyt koko ajan lisätä vegaaniruokien osuutta mun ruokavaliossa ja tämä on ehdottoman loistava tapa herkutella vegaanisesti ilman, että jää kaipaamaan mitään. Plus on ihanaa, että tällaisella platterilla on helppo huomioida kaikkien ruokavaliot ilman, että kukaan kasvissyöjä tai vegaani joutuu tuntemaan jäävänsä paitsi jostain. Voisinkin ensi kerralla itsekin kokeilla tilata ainoastaan vegaanista sushia!

Olin tehnyt jälkkäriksi hurjan määrän rocky roadia ja sitä jäi iiiiiiihan liikaa, kun kaikki vetivät itsensä sushiähkyyn! Unohdin hetkeksi, kuinka täyttävää sushi on ja arvioin vähän väärin makeiden määrän 😀 Nyt meillä on sitten jääkaappi täynnä rocky roadia, kun taas sushista jäi vain kuvat. Mutta 25 -vuotiaathan saavat ihan vapaasti syödä suklaata aamupalaksi, lounaaksi ja iltapalaksi, eikö?

Voi sushi. Tuli taas nälkä. Onneksi huomenna on koulupäivä, mikä loistava tekosyy tilata sushia lounaaksi! Woltin lähetit joutuvat hurauttamaan meidän koululle ihan liian usein.

Mahat täynnä lähdettiin sitten vielä myöhemmin illalla Turun yöelämään tanssilattiaa valloittamaan. Aamuyön puolella kotiin palatessa sujahdin lapsilta aamulla synttärilahjaksi saamaani yökkäriin ja nukahdin onnellisena kuorsaavan Topiaksen viereen (okei ensin tökin Topiasta niin kauan, että se lopetti kuorsaamisen). Olen kyllä tosi onnekas, ehkä mä vielä selviän tästä 25 vuodesta. Mutta kolmeakymppiä en suostu täyttämään ikinä!!!

Tuhannet kiitokset Sushi Pandalle taas kerran ensiluokkaisesta sushista! Tämä synttärisankari on nyt lauantaita muistellessaan oikeasti onnellinen, eikä enää yhtään surullinen ikääntymisestään.

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Onnea Emilia! 🙂 Ymmärrän ikäkriisi-tunteen, itsellekkin se puhkesi kun täytin 25-vuotta, tuli olo että nyt täytyy alkaa viimeistään aikuistumaan, ja kypsymään 😀 Nyt olen täyttänyt 27-vuotta, ja onneksi on tullut semmoinen ajatus että nyt kun aikuistuu, voi myös tuntea olevansa kaunis ja ihana nainen parhaassa iässä 🙂 Nuoruus on ihanaa, mutta se on myös ponnahduslauta aikuisuuteen, jolloin itsevarmuus ja itsekunnioitus kasvaa 🙂 Uskon että 30-40 vuotiaana kypsyn lisää ja opin arvostamaan itseäni ja uskomaan että olen kaunis, ja otan sen positiivisesti vastaan että ikää tulee. Samalla kiitollisuus kasvaa kaikista vuosista, mitä on saanut elää ja olla terveenä. Tulee myös kiitollinen olo, kun muistaa kaikki ystävät ja hyvät muistot mitä on tullut vuosien varrella 🙂

Kannattaa siis hyvillä mielin odotella vielä 30-v ja 40-v synttäreitä, elämä tuo vielä tosi paljon hyviä juttuja 🙂 Hyvää kevään jatkoa teille koko perheelle ja tsemppiä opintojen kanssa! 🙂

Avatar

Mulla oli myös 25-veenä JÄRKYTTÄVÄ ikäkriisi ja olin ikäloppu ja en omasta mielestäni saavuttanut yhtään mitään. Juhlin kanssa hyvin pienesti ja numeroita kriiseillen.

Nyt perjantaina koittaa se ”pelätty” 30 ja oon odottanu sitä päivää varmaan 3 kuukautta! Musta on siistiä täyttää 30 ja bileetkin on sen mukaiset, värejä, karnevaaliteemaa ja kaikkea leikkisää! (Yleensä siis pukeudun mustaan).

Tsemppiä kriiseilyyn, tosi kliseistä mutta kyllä se siitä <3

Avatar

Outoa, että ikäkriisistä huolimatta tyyliin hautajaisteema synttäreillä. 😮 Ei se 25v. vielä niin paljon ole. Sitäpaitsi, olet saavuttanut elämässäsi kaikenlaista joten miksi kriiseillä? Ite ainakin ikäkriiseilen välillä lähinnä siksi, että olen 24v. eikä minulla ole vieläkään miestä saati sitten häitä tai lapsia tulossa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä