ÄITI, JOKA EI OSANNUT LEIKKIÄ

En osaa leikkiä

Mulla on aina ollut äitinä yksi tosi iso heikkous: en osaa yhtään leikkiä. Siis en yhtään! Jo lapsena mulla oli ne tarkat omat leikit, joissa kaikki oli tosi suunniteltua, ja nyt myöhemmin aikuisena en vain osaa uppoutua mukaan siihen lasten leikkiin. Osaan kyllä seurata leikkejä, kehua ja tukea, auttaa tarvittaessa ja maistelen mieluusti vatsani täyteen mielikuvituskahvia ja erilaisia annoksia, mutta en osaa leikkiä. Onneksi meidän lapset eivät minulta enempää kaipaakaan, mutta aina välillä on tullut niitä hetkiä, kun äitiä kaivataan leikkiseuraksi, enkä vain osaa. Samaistuin suuresti siihen Frendien jaksoon, jossa Monica saa sen nukketalon, mutta ei anna muiden leikkiä sillä, jos muut eivät noudata täysin hänen sääntöjään. Monica kun ei osaa heittäytyä. Ja minä olen ihan Monica.

Lapsista on onneksi leikkiseuraa toisilleen

Esikoisesta ja keskimmäisestä on aina ollut seuraa toisilleen, eivätkä he ole sitten niin kaivanneet minua enää mukaan, kun ovat huomanneet, että äiti ei oo tässä hommassa kovin hyvä. Mutta nyt tämä taapero on sitten niin suurella ikäerolla tullut tähän maailmaan sisarustensa jälkeen, että hänellä ei kyllä ole ketään leikkikaveria. Minun siis pitää olla se leikkikaveri. Onneksi hän ei toistaiseksi vielä kauheasti kaipaa mitään luovuutta, vaan hän haluaa lähinnä puuhailla itsekseen, mutta sekin aika on tulossa, kun hän odottaa minulta enemmän. Ja minä tietenkin haluaisin olla kaikkea sitä, mitä lapsi minulta kaipaa. Mutta miten ihmeessä leikitään kunnolla?

Ja ulkoilu on tylsää

Toinen suuri heikkouteni on lasten kanssa puistoilu. Ollaan kyllä aina ulkoiltu paljon, mutta en ole hyvä siinäkään. Musta se ulkona seisominen on tosi tylsää. Näiden kuvien aikana, kun oltiin taaperon kanssa kotipihalla leikkimässä, jaksoi ekat kymmenen minuuttia tuntua mukavalta, kun seuraa sitä toisen riemua ja onnea. Pian kuitenkin se hiekan kaivaminen alkaa tylsistyttää, eikä keinuakaan jaksaisi puolta tuntia putkeen lykkiä. Haluaisin olla sellainen äiti, joka oikeasti nauttii puistoilusta. Aidosti nauraa lasta liukumäessä tukiessaan vielä sen seitsemännenkymmenennenkolmannenkin kerrankin jälkeen, eikä tunnin keinussa vauhtia annettuaan ala tuntea sormien syyhyävän päästä kurkkaamaan puhelinta. Aion kuitenkin sinnikkäästi aina mahdollistaa lapsille kaikenlaisen ulkoilun ja tekemisen ja oikeasti yritän nauttia siitä.

Nautin lasten kanssa seikkailusta uusissa maisemissa, jalkapallon, sählyn tai pesiksen pelaamisesta, kiipeilystä ja vaikka mistä, mutta kaikkia näitä asioita ei ole siinä perusarjessa mahdollista tehdä, vaan aikarajoitusten takia ulkoilu rajoittuu omaan pihapiiriin. Ja nyt taaperon kanssa moni näistä asioista on vaikeampia, kun sitten taas isojen kanssa olin jo oppinut nauttimaan kaikesta yhteisestä ulkona tekemisestä. Nyt sitten vain odotan, että tämä taaperokin kasvaa sen verran, että voidaan tehdä niitä kaikkia juttuja, joissa minä saan tehdä muutakin kuin istua leikkipuistossa.

Miten ulkoilu voisi olla nautinnollisempaa?

Yritän aina keksiä sellaisia juttuja, mitkä toisivat tähän lisää nautintoa. Uusia puistoja, niin ei kyllästytä niin nopeasti. Ergonomisempia asentoja, että pääsen vielä ylöskin sieltä hiekkalaatikolta. Ja sitä ulkoilun kuvaamista, sillä valokuvaus on mulle nautinnollista. Samalla saa sitten muistoja joka hetkestä, ja osaa paremmin nauttia olostaan. Ikinä en kuitenkaan tule kiljumaan riemusta, että jee, nyt mennään hiekkalaatikolle istumaan! Mutta ehkä se on vain myytti, että äidit nauttivat ulkoilusta tässä taaperoiässä, kun homma on vähän yksitoikkoista? Tai sitten kaikki oikeasti nauttivat ja nyt minut lynkataan, kun kehtaan tunnustaa, tämän. Että en tiedä montaa ärsyttävämpää juttua kuin jatkuvasti kauhoa pikkukivia pois taaperon suusta ja löytää sisälle mennessä hiekkaa paikoista, johon hiekan ei ikinä kuuluisi päästä.

Ulkoilutan ja leikitän kyllä lapsia päivällä, kun se on minun tehtäväni, mutta koko perheen yhteisellä ajalla keksitään jotain aktiviteettia. Se on Topias, joka ulkoilee lasten kanssa ja minä sitten taas vien lapsia ostoksille, elokuviin ja torille. Näin me molemmat saadaan tehdä sitä, mistä nautitaan ja mikä sujuu parhaiten, ja lapset pääsevät kokemaan molempia puolia. Ja sitten kun meillä on aikaa tehdä jotain kunnolla, lähdetään vaikka johonkin ihan uuteen paikkaan pitkälle kävelylle. Otetaan pallo ja eväät mukaan ja keksitään kaikkea mahtavaa luonnossa. Jos arki ei olisi niin kiireistä, tämä olisi ideaali tapa toteuttaa joka päivän ulkoilu.

Meidän taapero on innostunut nyt ulkoilusta ja tietenkin viedään häntä ulos mahdollisimman paljon. Hänen lempparijuttunsa on keinu, ja siinä ollaan lykitty sitten häntä ulkona jopa tunti kerrallaan. Esikoinen oli samanlainen, keinuun ei voinut ikinä kyllästyä. Ja kyllä minä nautin siitä lapsen hymystä! Hymyilen itse ihan yhtälailla ja innoissani kutittelen välillä varpaita ja nenua lapsen keinuessa kohti. Tottakai nautin lapsen kanssa touhuamisesta. Mutta sitä minä vain, että mulle riittäisi se varttikin. Ja jokin hiekkalaatikkoa ja mutalätäköitä siistimpi aktiviteetti.

Nautitteko te hiekkalaatikolla istumisesta? Leikittekö mukana vai seuraatteko lapsen leikkejä?

Lisää teemasta:

Pihaleikkejä lapsille

Älä unohda leikkiä

Kommentit

11 kommenttia
Avatar

Samaistun! Olen aina ollut huono jaksamaan keskittyä leikkimiseen kovin pitkään. Hyvin lapseni ovat silti pärjänneet, ja osaavat leikkiä pitkiä mielikuvitusleikkejä itsekseenkin. Vien itsekseni harvoin lapsiani esim. puistoon, koska en vain jaksaisi olla siellä kovin pitkään. Itselleni paras apu on ollut, jos pyydän seuraksi mukaamme lähtemään myös jonkun toisen aikuisen, jonkun äitikaverin lapsineen, silloin jaksan paljon pidempään, kun itselläni on samalla juttuseuraa, ja siinä sivussa lapsillakin on kaveriseuraa 🙂

Avatar

Ah mä niin samaistun tähän. Oon kans tosi huono leikkimään, tai ainakin tällaisen taaperon kanssa. Meillä siis on pari kk nuorempi taapero täällä vipeltämässä. Hiekkalaatikolla on tosi ahdistavaa olla kun koko ajan menee kaikki asiat suuhun, silloin on ihan ok kun on joku toinen taaperon äiti kaverina tai mies. Toki ulkoillaan kanssa mutta aina vähän vaatii minulta sellaisen henkisen valmistautumisen jos tiedän että mennään kahdestaan taaperon kanssa. Ihanaa että on kohtalotovereita.

Avatar

Samaistun. Onneksi on oma piha jossa on helppo olla lasten kanssa ja touhuilla samalla omia ja välillä käydä maistelemassa niitä kuravellejä 😁 Ja puistoon pyydän helposti kaveria lapsineen mukaan, paljon mielekkäämpää vaihtaa edes puolittain kuulumisia ja käydä välillä laittamassa vauhtia tai auttamatta liukumäessä. Ja onneksi on tosiaan sisarukset, kaksin taaperon kanssa on kyllä välillä tylsää, täytyy tunnustaa ja sitä silmäilee puhelinta välillä kun toinen kaivaa kiviä ja käpyjä edes takaisin 😅 Leikkimistä en myöskään siedä yhtään! Ärsyttää kyllä itseäkin miten vastenmieliseltä se tuntuu, pelailu, legojen rakentelu, piirtely ym on mukavaa mutta pikkuautoilla ja barbeilla leikkiminen ei vaan lähe!

Avatar

Mä oon hyvä leikkimään ja heittäydyn leikkiin mielelläni, mutta perusulkoilua en jaksaisi. Ai että se on tylsää. Luontopolut on kivoja, kaikki sellaiset puuhaparkit ja flowparkit ym missä voi itse liikkua myös, niin niistä tykkään ja samoin talvella pulkkamäestä, mutta perus leikkipuisto on vaan yksinkertaisesti tylsä. Mutta mä olenkin sitten päättänyt kylmästi että mun lapsille riittää arkisin pk ulkoilu ja viikonloppuisin useimmiten keksitään jotain sellaista kaikkien mielestä kivaa ulkopuuhaa.

Avatar

”Viittaava hymiö”, täällä kans äiti neljälle lapselle,ikähaarukka 3kk-9v,eikä leikkiminen oikein suju ja yritän vaan kannustaa lapsia leikkimään yhdessä. En koe olevani huono äiti silti,teen muita juttuja. Niinkuin säkin 🙂

Avatar

Niin tiedän tuon tunteen. Tykkään lapsista ja lasten hoitamisesta mutta leikkiminen ja hiekkalaatikon reunalla kökkiminen ei vaan ole luontaista. Onneksi on oma piha missä voi itse samalla kun lapset leikkii ulkona ni tehä oman treenin, pihahommia ja ottaa lapsia niihin mukaan, hörppiä kahvia tai teetä termosmukista, talvella tehdä lumitöitä jne itselle jotain tekemistä että se ulkoilu sujahtaa nopeammin eikä tunnu niin ajan tappamiselta.

Avatar

Voi luoja. Nyt ku sä sanot sen ääneen, ni aamen! En tiedä mitään tylsempää, ku hiekkalaatikon reunalla istuminen. Tai muuten vaan kökkiminen. Tänä kesänä meidän neiti on yli neljä, niin on ollut itsenäisesti takapihalla naapureiden lasten kanssa. Ja sh, ku mä nautin! Hän leikkii ja mun ei tarvii. Toki niin, et mihinkään näköpiiristä ei saa poistua ja tietyt säännöt, mitä hän jo aika hienosti noudattaa. Ja leikkiminen… sekin niin tylsää. Mä oon mieluusti potilas, joka makaa sohvalla tai maistelee just niitä herkkuruokia. Mut siinä se. Huono äiti(kö?)

Avatar

Oma ratkaisuni: en leiki. Juon ne leikkikahvit kyllä, mutta ei tunnu mielekkäältä pakottaa itseäni sellaiseen, mikä tuntuu totaalisen vieraalta. Kun haluan antaa lapselle keskittynyttä läsnäoloa, luen kirjaa, ios pien kanssa pelaan lautapelejä. Muuten yritän ottaa lapsen mukaan arjen puuhailuihin ja vaikuttaa siltä, että tiskikoneen tyhjentäminen on kaksivuotiaasta ihan tarpeeksi kivaa. Ulkoilut pelasti vasta muutto oman taloon, jossa voin tehdä puutarhahommia ja samalla vahtia lapsia tai tehdä heidän kanssaan yhdessä niitä hommia. Toivon, että kun teen lasten kanssa asioita, jotka koen itse mielekkääksi, niin välittyy paremmin heillekin se kuva, että ovtäat minusta kivaa seuraa ja olen mielelläni heidän kanssaan.

Avatar

Ei en ole leikkinyt lasteni kanssa. 2 vanhempaa leikki yhdessä ja nuorin noh hänelle kehitty hyvä mielikuvitus 😊. Enkä ole myöskään tykännyt puistoilla.

Avatar

Ei kukaan nauti leikkimisestä tai hiekkalaatikon reunalla istumisesta päivästä toiseen. Ainakaan niin paljon että tekisi sitä mielummin kuin omia juttujaan. Mutta kun vanhemmuus ei ole sitä että tehdään _vaan_ itsestä kivoja asioita. Se on omien halujen laittamista hetkellisesti taka-alalle lapsen edun vuoksi. Sitä että nostaa sen takapuolelta sohvalta vaikkei huvittaisi. Ja ei lapsen kanssa tarvitse leikkiä joka päivä täysillä heittäytyen mielikuvitusleikkejä. Mutta kyllä aikuisen tehtävä on osoittaa mielenkiintoa myös lasta kiinnostavia asioita kohtaan. Niin kasvatetaan myös epäitsekkyyttä.

Avatar

Mä teen monesti puistossa treenin😁On pirun tylsää siellä vaan pönöttää, mutta mulla saattaa olla vaikka kahvakuula kärryissä mitä heilutan tai vähintään venyttelen kun tuntuu että kroppa on aina jumissa. Välillä lykin keinua tai maistan sitä hiekkakakkua.
Sisällä taas tykkään lukea eli sitä tehdään paljon tai pistän muksuille vaahtokylvyn ja itelle siinä sivussa laitan naamiota naamaan yms. Leivotaan paljon lasten kanssa, kuljo meillä on yleensä lattialla että pieninkin auttaa😁Yritän tehdä arjesta kivan enkä jaksa mitään pakko leikkiä..kyllä lapsikin huomaa jos aikuista ei vaan kiinnosta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä