operaatio äiti - Banneri

Mielestäni olin ennen ruma ja tyhmä ja läski.

On jännä miten ihmisen on joskus vaikea katsoa nykyhetken kuvaa itsestään ilman, että se vääristyy. Tänä päivänä en todellakaan näe olleeni erityisen kamala tai lihava, jos katselen muutaman vuoden takaisia kuviani. Tyylitajuton toki olin, kuten edelleenkin. Miksihän katsoin niin inhoten peiliin?

Jälleen kerran koen peilikuvan pettymykseksi. Tarkastelen katkerana vanhaa minääni ja maksaisin paljon, jotta näyttäisin edelleen samalta. Vihattu muuttui halutuksi.

5 vuotta sitten?

Raskaus muuttaa naisen kroppaa paljon. Tiesin sen etukäteen, mutta uskoin palautumisen olevan helppoa. Täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Jokainen on oma yksilönsä ja jokainen reagoi muutoksiin erilailla. Toinen lihoo montakymmentä kiloa raskauden aikana ja toinen lähtee synnäriltä tikun laihana kotiin. Emme voi valita miten asiat menevät ja haluaisimme olla välittämättä. Mutta uskallan väittää, että aika moni saattaa olla pettynyt itseensä ja siihen mikä tilanne on nyt. Turhaan.

Lihosin hyvin vähän raskauden aikana ja mahani oli aika mini. Päätin jo alussa, etten välitä paljonko kiloja tulee; kasvatanhan minä ihmistä sisälläni. Loppupuolella raskausmyrkytys toi minulle kuitenkin melkein kymmenen kiloa  jo edellisen kahdeksan lisäksi. Turposin muodottomaksi.

Kuukausi ennen synnytystä.

Pahasti turvonneet kasvot pari päivää synnytyksestä.

Synnytys tuli ja meni. Silmäni olivat pudota päästäni, kun synnytyksen jälkeen painoin edelleen yli 10 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Seuraavat kuukaudet menivät arjen pyörittämisessä enkä ehtinyt keskittyä mahaani tai vaa’alla seisomiseen. Yhtäkkiä olin lähtöpainossa ja koko maha tiessään. Olin salaa onnellinen ja helpottunut, että pääsin näin helpolla.

Pari viikkoa synnytyksestä.
Oma paino <3

Ette arvaa mitä kävi, kun imetys päättyi 4 kuukauden päästä. + 6kg! Näiden kilojen kanssa painin edelleen ja olen todella pettynyt omaan naiiviuteeni. Olisiko kenties kannattanut liikkua ja syödä terveellisesti?

_Pullea_



Tällä hetkellä en tykkää ottaa kuvia itsestäni. En tykkää katsoa peiliin. On ihan sama mitkä vaatteet laitan, koska olen muutenkin ruma.

En tykkää kropassani jo ennestään isoista lyhyistä jaloistani enkä takamuksestani. En tykkää mahastani, joka  pullottaa paidan alta. Inhoan pyöreitä kasvojani, jotka ovat vanhentuneet vuosia. Missä ihana sileä iho?

Ennen rakastin paksuja kauniita hiuksiani. Nyt tilalla on roikkuvat, muodottomat ja huonon väriset elottomat suortuvat. Olin ylpeä pitkistä ripsistäni, jotka korostivat mielestäni kauniita silmiä. Mutta mitä tekee näteillä silmillä, jos naama on muuten kuin aasin takamus? Olin joskus kovan sarjan futaaja ja omistin ihanan littanan mahan. Nyt tilalla on perunasäkki ja painan enemmän kuin laki sallii.

”Hyvänlaatuiset” hiukset.


Itsekritiikki. Ihmisen pahin vihollinen.

Pahimpina hetkinä kuitenkin hengitän syvään ja mietin asiaa toiselta kantilta. Minulla on mies, jonka mielestä olen edelleen kaunein maailmassa. Ja minulla on poika, joka rakastaa äitiään ulkonäöstä huolimatta.

Kuusi kiloa ei ole kova homma. Jos haluan niistä oikeasti eroon, se on vain tehtävä! Toiset kamppailevat paljon suurempien ongelmien kanssa ja minä valitan painostani. Äh, kuinka pinnallista!

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa valitustekstiä. Halusin ensin sanoa, että jokainen on oikeasti kaunis omalla tavallaan. Kovin moni tuskin tuijottaa sinua kaupungilla ja ajattelee, että onpas hirveä nenä. Mutta en sano. Kunnioitan sitä, että jokainen itse tietää minkälainen haluaa olla. Jos ei tykkää kiloistaan, niin tuo lause ei tilannetta helpota. Sanon mielummin, että jokaisessa asiassa on kaksi puolta. Huonoja sekä hyviä. Sen sijaan, että miettisit mikä sinussa on huonosti, mieti välillä mikä sinusta tekee kauniin.

Ulkonäkö ei määritä onnellisuutta kokonaan, mutta se on silti jokaiselle henkilökohtainen ja tärkeä asia.  Itse olen kyllä niin onnellinen, ettei mitään rajaa! Mutta kai sitä saa joskus haikailla vanhojen kuvien perään?

Haluan lopuksi sanoa asiasta, joka harmittaa. Toiset syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussaan ja elämässä kaikki tuntuu sujuvan. Hyväkroppaisen on aika tahditonta arvostella pahoin sanoin toisen vartaloa.

Ehkä kaikki tämä epävarmuus ei johdukaan meistä itsestämme? Ehkäpä se on sitä, kun joku tulee sanomaan, että onpa sinulla hirveä kengurun nahkapussi.

Nuoruudesta…
…”vanhuuteen”.
Laihasta…

…pyöreäksi.

Paljon olen muuttunut, täytyy sanoa!!

Oletko sinä nykyään erilainen? Mitä mieltä olet asiasta?

Kommentit (16)

Höpöhöpö, et sä oo ollenkaa pyöreä 🙂 Mä painoin synnyttää mentäessä 71!!! Ennen raskautta painoin 48kg ja oon tosi lyhyt 😀 Paino tippu sellaset n. 13kg neljässä viidessä kuukaudessa ja oon tyytyväinen, ois kyl viel vähä vatsaa ja reittä mitä pitäs kiinteyttää. 🙂 On ikävä vanhoja rimppakinttuja. Mutta hei, tästä sai kyllä loistavan idean tehä samantyylisen postauksen, jos ei vaan haittaa ? 🙂

Topille terkkui 🙂

Linkkasit blogisi mun sivuille ja tulin lukemaan ja jään kyllä seuraamaan.

Siis härreguud tätä muutosta mikä on raskauksien aikana tullut. Vaikak kilot on pudotettu niin kroppa ei todellakaan ole sitä mitä se oli ennen raskauksia. Nyt on se jäätävä kenguru pussi tilalla ja tissitkin roikkuu. 😀 Ennen ei ollut mahaa mutta tissit löytyi. 😀

Kiva, tervetuloa 🙂

Täytyy vain toivoa kilojen jälkeen että kroppa joskus palautuisi 🙂 Mutta onkohan se mahdollista? :0

Hyvä kirjoitus! Varmasti jokainen äiti / nainen pohtii samaa ja painii samojen asioiden kanssa. Mä en tykkää itestäni tällä hetkellä. Oon aina ollut kova liikkumaan ja harrastanut itsepuolustuslajeja ja synnytyksessä vain tapahtui jotain ja lantioni on kirjaimellisesti paskana! Nonstop selkä, perseluu ja lantiokivut.. edessä fyssaria ja magneettikuvaus. Et koitappa tässä sitten lähtee lenkille ja saada niitä kiloja. 10kg mulla on ihanneminästä… Eniten ehkä rintojen perään, jotka imettäminen pilasi.

On se niin prkl väärin, et raskaus, synnytys ja imetys ei siihen isipappaan vaikuta paskan vertaa. Heh, miten niin katkera? =D

Joo-O.. Kyllä ne miehet pääsee helpolla 😉 Katkera olen minäkin jollain tasolla. Mut paljon niiltä jää kokemattakin!

Ja voi ei… 🙁 Zemiä kipujen kanssa!

Mulla tuli 15kg, parin viikon päästä jäljellä oli 2kg 🙂 noh, imetin ja söin mitä sattuu ja painoa on tullut nyt takaisin 8kg…… ihan perkeleen ärsyttävää, mutta minkäs teet. Oma vikahan tämä on, nyt olen ruvennut katsomaan syömisiäni ja kun imetys loppuu otan vielä tiukemman kurin jos edes muutama kilo tippuisi 🙂

Kuulostaa täysin mun tilanteelta!!

Mä painin samojen asioiden kanssa aina silloin tällöin, mutta olen yrittänyt ajatella niin että niillä ”kauniilla ja laihoilla” ei ole sitä mitä mulla on, maailman kauneinta lasta jota rakastaa yli kaiken! Mä oon pikkuhiljaa alkanut kantaa kilojani ylpeydellä, mä olen saanut jotain täydellistä aikaan ja ”uhrannut” vartaloni sen takia! Vaikka en langanlaiha ollutkaan ennen raskautta mutta näkyyhän tämä löllerö eri tavalla paitojen läpi:D

Ja mä en ainakaan itse tuojottele kaduilla millaisia mahoja ihmisillä on, joten tuijottaakohan moni muukaan?

Joten mitä väliä. Kuten sanoit.. näillä kiloilla on tavallaan tarkoituksensa 😉

Oon miettinyt ihan samaa, tekisin ihan mitä vain että saisin ”entisen minäni” ja silloin pidin itseäni niin kamalana ja lihavana. Ja olispa silloin osannut pitää itsestä enemmän.

Mulle tuli raskauden aikana 25kg, kahessa kuukaudessa putosi 20kg ja nyt ois vielä 4 kiloa pudottamatta :/

Tsemppiä neljän kilon kanssa 🙂 ! Mielestäni olet kaunis tuossa kuvassa ainakin!

Kengurun nahkapussi kuuluu meidän suvussa sanavarastoon 😀 Mun täti joka synnytti kaksoset 2,5 vuotta sitten naureskeli ja tuumaili tulevaa ennen tuplien syntymää, kun sanoin että hänellä on julmetun kokoinen maha, että niin on vielä hetken, kohta jäljellä vain kengurun nahkapussukka.

Kukaan tuskin on koskaan täysin tyytyväinen itseensä. Mä en ainakaan ole. Vaikka synnytyksen jälkeen kaikki tulleet 11-13 kiloa lähti hujauksessa ja muutama omakin kilo, niin en ole edelleenkään sen näköinen kuin haluaisin olla. kaikki kilot jotka tuli, tuli alakroppaan. Siis ne ylimääräiset lapsivesien ja muiden ”peruskilojen” jälkeen. Ja hei, ne on siellä vieläkin! Omat housut toki menee jalkaan mutta en todellakaan kehtaisi vielä lähteä bikineissä rannalle raskausarpisia kankkuja esittelemään.

Muistan että me ollaan mm. sun kanssa käyty aijemmin jo keskustelu mun ulkonäöstä, kasvoista. Kuinka mua on kiusattu niiden takia ja siitä en ole vieläkään toipunut niin, että osaisin pitää itseäni kauniina. Mulla on pyöreät kasvot, pienet silmät, lyhyet ripset ja minimaalinen suu, mikään näistä ei siis sovi yhteen kasvojen pyöreyden kanssa ja saa ne näyttämään vieläkin pyöreämmiltä.

Rakastan mun mahaa joka on samannäköinen kuin ennen synnytystä, lukuunottamatta tatuointia joka hieman venyi yhdestä kohtaa, mutta riittääkö se? Ei, jos pitää vain yhdestä osasta kropassaa on aika helppo valittaa että kokonaisuus on ihan perseestä.

Mä ymmärrän sun pointin hyvin, mutta edelleen oot mun mielestä nätti.

Vastaa käyttäjälle Sonja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X