operaatio äiti - Banneri

Ah, bussilla matkustamisen riemu ja se kuinka äidit rattaineen otetaan huomioon. Not – ainakaan Espoossa.

Mistä aloittaisin?

Äidit mielletään laiskottelijoiksi, jotka pitävät vähän vapaata kotosalla rentoutuen. Ei vastuuta, ei töitä eikä etenkään kiirettä. Mikään noista ei pidä paikkaansa ja on vähän sääli, että ihmiset tajuaa asian vasta tullessaan itse äidiksi.

Myös äidillä voi olla menoja ja tapaamisia tiettyyn kellonaikaan. Menemiset ja tulemiset pitää rytmittää lapsen syömisen ja nukkumisen mukaan. Voin sanoa, että itse en ole lomaa nähnytkään sitten viime lokakuun.

Mieti tilanne, jossa lapsi on juuuuri nukahtanut rattaisiin ja tiedossa on rauhallinen bussimatka sovituille vauvatreffeille. Odottelet tyytyväisenä bussia, joka saapuukin pian. Kahdet rattaat. No ei se mitään, seuraava tulee parin minuutin päästä. Sekin on täynnä. Ja sitä seuraava ja sitä seuraava. Haet epätoivoisesti reittiä muuta kautta ja reittiopas ehdottaakin sopivaa, joka tosin kestää TUNNIN pidempään, kun perusreitti. Vauva ehtii herätä ja on nälkäinen bussissa –> huutoa. Kaikenlisäksi myöhästyt sovituilta treffeiltä pahasti.

Näin Espoossa. Kerta toisensa jälkeen jäädään pysäkille, koska bussiin ei mahdu. Kaupunkia ei varmaan kiinnosta pätkääkään lisätä muutamaa vuoroa, jotta useampi äiti lapsineen pääsisi kyytiin. Tai hankkia niitä busseja, joissa on rattaille kolme paikkaa.

Seuraavaksi puhun niistä itsekkäistä omaan napaan tuijottavista vanhemmista. Kyllä savu nousee korvista avaruuteen asti, kun et pääse bussiin 25 asteen pakkasella 2kk ikäisen vauvan kanssa, koska kyydissä on kahdet TYHJÄT matkarattaat, jotka saa nanosekunnissa kasaan.

Miksi rattaiden kasaaminen on niin vaikeaa? Ja varsinkin, jos lapsi on 3-4 vuotias ja pystyy istumaan tavallisella penkillä. Eikö ihmiset oikeasti välitä paskaakaan toisista? Kunhan itse pääsee perille niin kaikki on hyvin. Tosin joillekin ne rattaat on kauppakassin pidikkeenä ja sehän niiden tarkoitus onkin, eikö?

On myös ihmisiä, jotka roudaa rattaita mukanaan saadakseen ilmaisen kyydin. 7 vuotiaan ei kuulu enää istua rattaissa ja mielestäni se on jo nöyryyttävää jopa lapselle. Jonain päivänä joku tarkastaja kurkkaa myös niihin oikeasti tyhjiin vaunuihin, joissa on ruokapussi harson alla ja sakottaa pummilla matkustajaa  – ainakin mun haaveissa.

Sitten löytyy vielä pikkuvikoja, joista pakko mainita. Jos olet bussissa, joka on täysi ja olet jäämässä yhden pysäkin päästä pois, niin olisiko se kovin kamalaa kävellä vähän extraa? Harmillisen usein bussiin yrittää kyytiin rattaita mahtumatta niihin. Sitten bussissa ollut äiti jää lapsineen seuraavalla pysäkillä, joka saattaa olla 500m päässä! Mitä, jos se bussiin yrittänyt olisi oikeasti tarvinnut kyytiä pitkälle ja jäi pysäkille ainoastaan siksi, ettei toinen äiti jaksanut kävellä pienen pientä matkaa?!

Rajalliset mahtuvuudet busseihin ovat aiheuttaneet kränää ja tappeluja äitien keskuudessa. Sitä juostaan edelliselle pysäkille, että varmasti mahdutaan bussiin, sitä ollaan koppavia ja ilkeitä eikä monikaan tunnu ymmärtävän, että ensimmäinen pysäkillä menee ensimmäisenä bussiin eikä se joka ehtii ensin.

Hyvät ihmiset käyttäkää järkeänne ja ajatelkaa muita! Jonain päivänä te olette samassa tilanteessa ja kyllä sitten harmittaa, kun jää kyydittä pysäkille itkemään. Ja niiden rattaiden kanssa pääsee ilman lippua, vaikka ne olisivatkin kasassa.. kunhan on lapsi mukana. Muistakaa, että te siirrätte käytöksenne lapsiinne. Siinä voi sitten syyttää vain itseään, kun kotoota löytyy koppava ja itsekeskeinen kakara.

Olen puhunut. Jos vedät herneen nenääsi tekstistä, suosittelen katsomaan peiliin. Niin ja tiedän, ettei kaikki luojan kiitos ole tällaisia.

Mukavaa sunnuntaita!

Kommentit (23)

Just tämän takia en kulje bussilla ees pientä matkaa vaunujen kanssa 😀 joko kävellen tai autolla ja jos ei autoa saa niin sitten jätän menemättä 😀 ei äitiyslomalla ole mitää NIIN tärkeää että ois pakko mennä ja menettää samalla viimeset hermonrippeet julkisiin 🙂

Ei hera isä, sun lapsella on PAHOJA motoriikkahäiriöitä, ei ryömi/istu 7kk iässä??!! Ja sä blogitat Miikkareista.Ei huh huh.

Samaa mieltä 😀

Ei hyvää päivää nyt oikeesti näitä anokommentteja välillä täällä sun blogissa. Nyt jotain rajaa! Jos ei ole mitään järkevää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta! Että voi olla sitten ihmiset lapsellisia.

Nyt täytyy sanoa että meni niin pahasti ohi ku voi…

Mulla on vastakysymys, Ööö mitä?! 😀

Ps. Topi ei oo 7kk vaan 10kk.

Mulle on muut äidit aina ollu mukavia, mutta kerran meidän vaunuista hajosi aisa, kun yritin saada niitä yksin lumivallin läpi nostettua bussiin. Ei olisi pitänyt edes yrittää, vaan ruinata heti apua. Siltä se tuntuu, kun toiset vaan istua töllöttää vieressä eikä tee elettäkään auttaakseen 😀

On onneks niitä mukaviakin äitejä 🙂

Huhhuh! Ompa siinä sit shoppailufiilis korkeella, ku tietää jo valmiiks et joutuu alkaa vääpäämään julkisis kulkuneuvois =s good times pah!

Tsemppiä!

Äläpä!!

Onhan se tietysti tosi rankkaa olla kotona ja käydä kirpparilla ostoksilla. Eihän sitä lomaks voi kutsua. 🙁 itekki ihan hirvee työstressi ku pitää tota 10kk vauvaa hoitaa.

Voi harmi, toivottavasti ressi helpottaa! 🙂

”Voin sanoa, että itse en ole lomaa nähnytkään sitten viime lokakuun” ??

… Niin?

Tuo olis muuten hyvä, jos niitä bussivuoroja lisättäis, eteenkin klo 8, 12, 14 ja 16 kun on paljon ihmisiä liikkeellä, myös vaunujen kanssa. Mutta tuskin tullaan sitä näkemään. Onneksi itse asuu sen verran syrjässä, ja bussilinjan alkupäässä, että harvoin joutuu seuraavaa bussia jäädä odottelemaan. Kärsivällisyys kun ei oo meikäläisen hyve, niin saattaisi jäädä bussilla kulkemiset kokonaan, jos menis taisteluksi.

Mä asun just keskellä etten ikinä pääse 😀

Minäkin allekirjoitan! Toinen on se, että jos ei ole niitä pareja vaunuja siinä, niin sitten vaunupaikalla seisoo läjä yläkoulu ikäisiä lapsukaisia, eikä tee sitten millään tilaa että vaunujen kanssa sinne pääsisi. Olenkin saattanut joskus muutaman sammakon tällaisissa tilanteissa laukoa, etenkin kun on istumatilaa vapaana.. 😀

Onneks ei oo osunu mun kohalle vielä 😀

Allekirjotan täysin !
Se on ihan älyttömän rasittavaa kun et mahdu bussiin vaunujen kanssa…

Ja sarjassamme kuka menee bussiin ensin! Huoh…. Oon sata kertaa törmänny siihen (koska yleensä mä oon aina pysäkillä ajoissa koska inhoon myöhästymistä) kun se joka tulee sieltä viime tinkaan RYNNII sun ohi sinne bussiin…..

Argh!

Rynniminen on kyllä ihan… piiip.

Samasta aiheesta taisin kirjottaa aijemmin itekin.. On tämä Suomi vaan täynnä itsekkäitä ihmisiä. Sun listasta puuttui se kun bussissa on vain ne yhdet vaunut ja äiti istuu vieressä penkillä, katsoo sua mulkoillen vihaisesti kun joutuu nostamaan ahterinsa, jotta mahdut kyytiin. Semmosia äitejä..

Niin on!!

Aa juu toi unohtu.

Mulla ainakin paljon tärkeitä menoja olin mä töissä tai kotona 🙂

Joillakin voi olla esim työsopimuksia, hammaslääkäreitä, lääkäreitä jne… niistä ei kehtaa myöhästyä!

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X