operaatio äiti - Banneri

Ensin ihmiset uskottelevat itselleen monta vuotta, että heistä ei välttämättä ole vanhemmiksi. Miten muka minä voisin kasvattaa lapsen? Jossakin vaiheessa (mahdollisesti monenkin vuoden päästä) pieni ihme ilmoittaa tulostaan ja alkaa meidän kasvaminen uudenlaiseen elämään.

Vauvahuuruissa sitä pelätään, mutta lähinnä hehkutetaan ja fiilistellään tulevaa. Epäilevät kaverit saavat mainospuheen vauva/lapsiarjen hienouksista.

Onhan tämä kyllä ihan törkeän upeeta ja hienoa, pakko myöntää. Maailmassa on ihminen, joka ehdoitta rakastaa sinua ja sinä häntä. On mahtavaa seurata kuinka tuosta pienestä taimenesta kasvaa kaunis kukka. Uusia asioita, ylpeyttä ja sanoinkuvaamatonta onnea. Tämä on kyllä elämää parhaimmillaan!

Tosi usein tulee kuitenkin hiljennyttyä niistä asioista, joita ei oikeasti odota lapsen astuessa taloon. Niitäkin nimittäin on, vaikka moni ne herkästi ”unohtaa” mainita.

Päätinpä tehdä siis listan asioista, joita minä en odottanut innolla enkä edelleenkään kamalasti välitä tai yksinkertaisesti vain oletin muuta! (Tulee satunnaisessa järkässä..)

1. Kakkavaipat. Kukapa niitä haluaisi vaihtaa? Aika usein kuulee äitien sanovan, että ei se nyt niin kamalalta haise, kun on oma lapsi kyseesssä. Eh.. kyllä se vaan haisee. Samaa tavaraa se on, tulipa se kenen pyllystä tahansa.

2. Yövalvomiset. ”Kyllä ne yöt helpottuvat sitten muutaman kuukauden päästä.” Noooh.. tässähän sitä tulee edelleen pompittua ylös jopa muutaman kerran yössä joskus. Luulen, että nukun seuraavan kerran hyvin, kun Topi on muuttanut pois kotoa. Ensin itketään maidon perään, sitten heräillään vessaan, tulee sairastumisia, ei malteta nukkua jne..

3. Sotkuisuus. Tosi usein sanotaan, että kyllä sitä ymmärtää, jos lapsiperheessä on vähän kaaos talossa. Joo, kyllähän sen tajuaa ihan varmana, mutta entä jos itse ei viihdy sotkun keskellä?

4. Jatkuva melu. Tätäkin asiaa olen monesti miettinyt, mutta kuullut hienoja vakuutteluja siitä, kuinka siihen kovaan meteliin kyllä tottuu eikä sitä edes oikeastaan enää huomaa. Itse ainakin huomaan kyllä. Leluja paukutetaan lattiaan, kiljahduksia, kitinää, soivia härpäkkeitä… Miten ne voi olla huomaamatta? Ehkä enemmän voisi sanoa, että kohtaloonsa tyytyy eikä siitä siksi jaksa valittaa ääneen.

5. Liikkeelle lähteminen. Ehkä asia, jota oikeasti melkein voisin sanoa joskus jopa vihaavani. Hikikarpalot otsalta putoillen, lasta pukien ja kelloa vilkuillen tekee mieli luovuttaa sekä heittäytyä maahan kiukuttelemaan. Miksi lapsen pukeminen on niin kovan työn takana? Miksi aika juoksee niin nopeasti? Miksi puolet tavaroista unohtuu ja saa ravata monta kertaa sisällä? Miksi lapsi hermostuu rattaissa taas? Miksi jälleen kerran missaa bussin? Puuh!

6. Vuoden äiti -tittelin tavoitteleminen. Täydellisiä mutseja tuntuu olevan tämä planeetta täynnä. Jo nuorena huomasin ihmisten kommentit; ”Meidän lapset…” , ”Meillä tehdään…”, ”Sittenkun sinä saat lapsia…” Ajattelin sen johtuvan vain siitä, kun ei tosiaan ollut lapsia vielä. Hahaha! Pahentunut tämä vain on. Teet kaiken väärin, olet aina väärässä ja olet ihan vääränlainen äiti muutenkin. Kaikki pitäisi tehdä oppikirjojen mukaan tai muuten toimitaan väärin. VIHAAAAAAN tätä seikkaa äitiydessä. Eikö ihmiset voisi vain keskittyä omiin lapsiinsa?

7. Sairastelu. Moni aina väittää, että kyllä se sairastaminen koko perheen voimin menee kuin siivillä, koska äitiyden myötä kasvaa vahvaksi. Sitä jaksaa, vaikka mitä! Super äidit vauhdissa! Kyllä sitä tottakai jaksaa lapsen takia zempata, mutta kun purjo lentää niin siinä tilanteessa ei haluamiset auta. Ei kiva.

8. Kilpailu. Itselläni oli hassu vääristynyt mielikuva siitä, että muiden äitien kanssa elämä on harmonista ja sopuisaa. Kaikki voidaan jakaa hyvillä mielin ja heikompia tuetaan. On tainnut jäädä muutama fakta kuulematta… Ainakin itsestäni tuntuu tällä hetkellä, että kaikki on yhtä kilpailua. Kuka kääntyy ensimmäisenä, kuka kävelee ensimmäisenä, kenen lapsella on mageimmat vaatteet ja kenen lapsen blogi on suosituin. Voin ylpeänä sanoa, että otan viimeisen sijan vastaan jokaisessa kohdassa..

9.  Rahanmeno. ”Ei meillä ainakaan mene rahaa meidän lapsiin juuri yhtään…”  Nauraen kirjoitin edellisen lauseen. Miten kukaan voi uskotella oikeasti noin? Tämä on tavallaan ristiriitainen kohta muutenkin. Koska ei tavallaan  _haittaa_  , että Topiin menee rahaa, vaikka toisaaltaan jollain tasolla taas harmittaa elää säästöliekillä. Korvike maksaa, vaipat maksavat, lasten ruoka maksaa… lelut maksavat, vaatteet maksavat, sairastelu maksaa.. kaikki maksaa. Valintoja, valintoja! Tottakai sitä saa itse vaikutettua ostoksiinsa, mutta aika moni valitettavasti jää esimerkiksi sellaiseen koukkuun, kun lastenvaatehulluus.

10. Huoli. Tämä on mielestäni ehkä tärkein kohta. En koskaan olisi toivonut tätä tunnetta tuntevani. En voi kuvailla miltä huoli tuntuu. Sen tietää vain olemalla itse äiti. Huoli on tärkeää, koska se kertoo rakkaudesta. Mutta se pelko ja kipu..

Siinä ne nyt sitten olivat. Kymmenen asiaa, joita kaunistellaan liikaa. Asioita, jotka itse näin ihan eritavalla. Osaa toki kammoksuin jo etukäteen, mutta suurimmassa osassa vain uskottelin, että pyh tämä ainakin on helppo juttu!

Äitiys on jännä juttu. Vaikka en noista asioista liiemmin pidäkään, ne eivät silti haittaa. Äitinä oleminen antaa niin paljon, että kyllä sitä jaksaa ne kakkavaipat kepeästi hoidella. Vanhemmuus on täynnä rakkautta, joten se huoli on vain hyväksyttävä. Lapsen saaminen tuo sinut mukaan uuteen yhteisöön, jossa on vain elettävä, vaikka se ei aina olisi niin hehkeää.

Mieluummin olen äiti ja otan mukana nuo tylsätkin jutut. Ne kuuluvat tähän hommaan.

En siis valita ollenkaan, vaan kirjoitan tämän postauksen isolla ripauksella huumoria!

Kommentit (42)

Allekirjoitan kyllä nuo melkein kaikki tuollaisenaan. Mietiskelin vaan, että mitä tarkoitat tuolla kilpailulla siitä, että kenen lapsi osaa mitäkin jne.? Itse en ainakaan kirjoita blogiin neitin osaamisia siksi, että kilpailen vaan siksi, että ne on siellä tallessa ja sieltä voi sitten vanhempana muistella ja katsoa miten jokin juttu meni. Ja sama, jos kirjotan johonkin kommenttia, että meilläkin osataan tuo ja osataan jo tuota niin en tarkoita kilpailla vaan tykkään jakaa meidän osaamiset. 🙂

Huh, tuo lähteminen on kyllä tuskaa! Ja varsinkin talvella. Tulis jo kesä.. Vaunulenkille lähteminen on kamalinta, kun meidän koirat on hivenen malttamattomia ja vinkuvat ja ravaavat ja haukkuvat, kun tajuavat että lähdetään lenkille, poika huutaa vaunuissa ja itse yrität hikipäässä pukea salamana ulkokamppeet.. Plääh! Sitten on oikein hyvällä mielellä lähtemässä lenkille, kyllä vain.

Ja varsinkin esikoiseen menee rahaa! Vaunut, sitterit, syöttötuolit, sängyt, kaukalot ja istuimet ym.. Ei tarvitse miettiä mihin pennoset laittaa..

Joo kuulostaa niin tutulta toi lähteminen. Monesti meinaa itku tulla, kun mulle toi vaan on jotenki ressaamisen huippu, kun kaikki tökkii ulos lähtiessä. Harvoin on niitä ”sujuvia” kertoja. Okei… Topi ei aina itke tai edes vikise pienesti, mutta silti se on hankalaa 😀

Ja joo… me saatiin TOSI paljon lahjotuksena tavaroita, mutta SILTI meni rahaa hulluna.

Hahah tää oli hauska ja niin totta! Ja siltikään ei vaihtaisi päivääkään 🙂 Äitinä oleminen on niin kamalan ihanaa! <3

En mäkään vaihtais!! 🙂 Äitiys <3

Niin totta. Itse neljän lapsen äitinä voin sanoa,että varsinki nuo yöheräilyt on jotain mitä minä en käsitä. Tai lähinnä se on minulle utopiaa,että onko sellaisia lapsia olemassa jotka eivät muka jollain tapaa valvottaisi äitejään ja nukkuvat läpi yön. Ei oo ainakaan täällä kovin usein näkynyt. Meillä ainakin valvotaan milloin mistäkin syystä. On hampaitten tekoa,uusien asioiden oppimista, sairastelua, pahojaunia,vessahätää,janoa,muuten vaan yölevottomuutta jne. Lista on loputon ja unettomien öiden lista myös. Toki jos joku äiti saa/pystyy nukkumaan läpi yön niin hienoa,mutta itse en monesti ole sitä neljän lapsen kanssa kokenut. Ja huoli se on kyllä jotain todella sydäntä riipivää. Jo pelkkä ajatus,että lapsilleni sattuisi jotain saa kyyneleet silmiin. Toisaalta äidin rakkaus on jotain sanoin kuvaamatonta.

No mä kanssa mietin, että ihan varmana jokainen lapsi jollakin tasoa valvottaa… Juuri noita syitä mitä sinäkin luettelit.
Mä usein herään jopa pelkkään hiljaisuuteen ja pompin kattomaan onko kaikki hyvin.

Äidin rakkaus <3 Huoli on kyllä kurja lisä, mutta välttämätön!

haha, totta joka kohta! 🙂 Vaikkakin mua ei meteli haittaa, toi poika ei voi ikinä saada niin paljoo ääntä pidettyy ku mihin oon tottunu 🙂

No ei se kyllä kaikkia onneks haittaakaan 🙂 Tää tosiaan oli enemmän tämmönen oma top10. Ihmiset kuitenki eroaa toisistaan, niin ei kaikki näitä allekirjoita 🙂

Näitä sun juttuja on aina kiva lukea, tääkin niin täyttä totta! Huoli on hirveä lapsen synnyttyä, tähän asti ainut jonka takia on itku päässyt!

Kiva kuulla 🙂 Kiitos!

Se huoli on kyllä rankka paikka… varmasti jokaiselle 🙁

Siis toi kasi kohta!!! Pitää niin paikkaansa ja se on ärsyttävää! -_- miksei vaan voi hyvällä fiiliksellä vaihdella kuulumisia ja thats it. Eii kun sitten pitää just tollein sanoo. Joo no meidän lapsi jo puhuu ja sitä ja tätä. Mää en kestä semmosta 😀 hyvä teksti! 🙂

No äläpä!! 😀 Mäkään en kestä! Olis kiva joskus VAAN jutella oikeasti!!

Kiitos 🙂

Heh! Niin totta! Tuo huoli on kyllä jotakin mitä ei ikinä olisi osannut kuvitella. Esikoisen syntymän jälkeen se oli suorastaan lamaannuttabaa. Tasapaino on vain löydettävä. Mutta loistavia pointteja!

Joo niinhän se lamauttaa… ei sitä pysty kuvittelemaan ennenku kokee :/

Vaihtaa ammatikseen muutaman vuoden kakkavaippoi ni ei oo paha enää himassa sitä pienelle vauvalle tehä 😉

-lähihoitajana vanhainkodissa ollut 😉

Nojoo, ton kyllä ymmärtää 😀

I feel you! Totta joka sana 🙂 varsinkin toi siisteyskohta on ollu tosi vaikea tällaselle siivousnarkomaanille…ja se meteli! Ihan kamalaa sanoa näin mutta päivän paras hetki on, kun lapset nukkuu 😀 hiljaisuutta..<3

Joo joskus kyllä meinaa pää pamahtaa sekasortoon, mutta sitten taas kun ei vaan jaksaisi KOKO Ajan siivota, kun se sotkuu iskee silti heti takaisin. Plaah 😀

Lasten uni… ja korvat lepää! AAH 😀

Oumaikaad! Mun kummallakaan lapsella ei oo omaa blogia! Tekeekö joku lasun nyt?!? Lapset kasvaa kuten kasvaa. Inhottava on tämön yhteiskunnan asettama muotti minkälainen vanhempi tai lapsen tulisi olla. Jos ei dovi siihen hattaraiseen muottiin aletaan miettimään jotain sairautta ja kaiken maailman terapioita päälle. . Paskavaipoista voin sanoo et hajuun ei ikinä totu mut jotenkin se on se jokapäiväinen paha josta selviää (onneks kohta pääsee sit pesee potan pohjaa.. -.-)

Voi sun lapsiraukkoja, kun et oo blogia tai omaa sivua tehnyt. Nyt on tapahtunut jotain hyvin väärää xD !

Mua inhottaa myös muotit… joten mä oonki ylpeästi semmonen mitä olen. Valittajia tulee aina vastaan. Valittakoot! En välitä!

Eihän siihen hajuun totukaan ja tuskin se pottavaihekaan kovin hehkeää on… mutta sekun on meidän tehtävä, niin ei auta valittaa! 🙂

Mulla taas meni niin päin, et kun olin tosi nuori odottaessani esikoista, niin muthan peloteltiin aivan tolaltani ja odotin vauvan ja lapsen kanssa elämisen olevan yhtä itkua, kiukkua, epätoivoa ja hammastenkiristystä -ettei siinä ole iloa juuri ollenkaan. Mut ei se ollutkaan, se olikin aika hienoa. Jos kaikki muutkin asiat elämässä olis mennyt hyvin silloin, terveydet yms, niin varmasti esikoisen vauva-aika olisi ollut yksi onnellisimmista.

Äitien kilpailu, päteminen ja toisiensa mollaaminen on kyllä täysin syvältä sieltä, asia joka ottaa mua jatkuvasti pattiin, vaikka en irl äitiseuran puutteesta johtuen sitä joudukkaan henkilökohtaisesti kokemaan. Ja uloslähteminen taaperon kanssa on haastavaa, jos yhtään lohduttaa, niin se helpottaa jahka hän oppii itse pukemaan. Sitten kouluiässä saakin vaan vahtia silmä kovana, ettei ulos lähdetä puolialasti, itse saan vähän väliä palauttaa lapset pukemispuuhiin, kun heidän mielestään ulkona on lämmin… joopa joo 😀

Niinno niitä pelottelijoitakin on 🙁 En ymmärrä miksi asioita pitää joko ylistää överisti tai sitten pelotella. Miksi on niin vaikea kertoa sitä aitoa totuutta?

Mua ei jaksa sinänsä enää ottaa pattiin tuo äitien sekoilu. Alkaa turtumaan siihen, että jostakin suunnasta sitä lokaa kuitenkin tulee vastaan 😉

Sitä itsepukemisen OSAAAMISTA odottaen. Se vaihe on varmaan kamala, kun haluaa tehdä itse muttei vielä osaa O_O

Kiva postaus! Eikä helpota monen lapsen kanssa 😀
Eniten minua henk.kohtasesti ärsyttää ”äitiryhmittymät” jotka arvostavat ja kritisoivat muita äitejä (on paljon kivempi pitää yhtä ja kannustaa ja tukea), asioista voi toki puhua ja pitääkin mutta asian voi esittää monella eri tapaa 🙂
Äitini muuten sanoi joskus että, hän alkoi nukkumaan sikeästi vasta silloin kun olimme siskon kanssa muuttaneet kotoa, eli tässä eletään puoliunisena vissiin aika kauan! 😉

Ei varmana helpotakaan! 😀 😀

Mua ärsyttää ne ryhmät kanssa jollain tasolla. Tosin tällä hetkellä mikään ei enää yllätä, semmosia taistoja tullut todistettua. Pääasia, ettei itse ole samanlainen 🙂

Puoliunisena seuraavat 18 vuotta!! :O Selvä, pitääkin asennoitua siihen sitten! 😀

Joo ei ole lapsen kanssa aina yhtä juhlaa. Toisaalta on kyllä hyvä ettei tiedä mitä kaikkea lapsi todellisuudessa tuo mukanaan jäisi varmaan monelta lapset tekemättä. Mutta yksi asia on totta mitä kaikki äidit sanoo en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Nyt kun mulla on reilu vuoden ikäinen poika, niin koitan nauttia täysillä siitä että tuo pikkuihminen nukahtaa nenä tukossa syliin ja tulee pussaamaan ja halaamaan. Mä uskon että jälkeen päin kun katson tätä aikaa taaksepäin mietin kaikista arjen haasteista huolimatta, että tämä oli elämän parasta aikaa kun lapsi/lapset olivat pieniä ja viattomia sylisiä. Toki itsekkin kaipaan kahden keskistä aikaa miehen kanssa, taitaa olla yli vuosi kun ollaan viimeksi käyty leffassa yhdessä ja toinen suuri asia mitä kaipaan on sponttaanisuus sitä kun ei pienten lasten vanhemilla ole lainkaan, kaikki pitää suunnitella ainakin jollain tasolla etukäteen. Mutta tämä arki on niin hektistä ja nämä vuodet vierii niin vauhdilla että kohta tulee taas aika jolloin voi olla sponttaani ja sitten voi kaiholla muistella sitä kun lapsi/lapset oli pieniä sylissä tuhisevia taaperoita. -Johanna

Lopulta tosiaan taitaa olla niin, ettet edes muista tästä ajasta muutakuin ne hyvät asiat. Nopeasti joku sotkuisuus ja kakkikset unohtuvat. Ensimmäinen pusu ja halaus ei katoa koskaan mielestä!

Kyllä mäkin tästä ajasta haluan nauttia. Siksi tämä olikin huumorilla kirjoitettu 🙂

Niin totta!! Toi top10 on kyllä karu todellisuus siihen vauvahulluuteen =D

No joo 😀 Joskus miettii, että miks mä sen toisen halusinkaan? 😀

Vähän isompien lasten äitinä (6- ja 20-vuotiaat) en ihan noita kaikkia allekirjoita – aika kultaa muistot – mutta tuo 10. Huoli, se on ja pysyy, vaikka lapsi olisi muuttanut pois kotoakin. Niin ja menee ne yöunet vähän vanhempien lasten äidiltäkin – ne on ne huolet, mitkä pitää hereillä (tähänkin aikaan) – oikeasti se kun menee niin, että mitä isommat lapset, niin sitä isommat murheet…

Isommat lapset tuo varmana uudet haasteensa ja ne pikkulapsi jutut jää taakse. Kuten sanoit, aika kultaa muistot!

Meinasin tohon kirjottaa juuri siitä, että vanhempien lasten äitejä valvottaa sitten ne huolet. Huolesta kun ei pääse irti :/ Onhan se kurja tunne, mutta elintärkeä silti.

Komppaan! 🙂 Silti kaikki nuo vaipat ja valvomiset aina unohtuu kun näkee oman lapsen hymyn ja saa halin<3

Niinhän ne unohtuu 🙂

Siks just kirjotinki tän tavallaan huumori pohjalta! 🙂

Suhun olisi kyllä kiva tutustua blogin ulkopuolellakin. 🙂

Kiva kuulla 🙂

Joihinki sitä on jo tutustunut tän blogin myötä!

Hauska postaus 🙂 Mukaa olis voinut laittaa myös sen, kuinka pinna välillä kiristyy pelottavan tiukalle muksun kanssa 😀 Kun se tekee pahuuksiiaan vaikka kuinka kieltäisi, huutaa kurkku suorana yli tunnin, ei suostu nukkumaan/syömään/pukemaan tai muuta ”kivaa”. Joillakin on semmosia käsityksiä, että äidit ei koskaan hermostu, mutta kyllä minä ainakin hermostun välistä (sisäisesti, mutta yritän hillitä itseni ulkoisesti, mutta luultavasti sitten kuin lapsi vähän kasvaa, mäkin joskus napsahdan ja kiekasen lapselle oikein kunnolla, että nyt loppu :D). Ja sitten myös oman ajan puute, parisuhteen ja puolison huomioimisen minimoituminen, väsymyksestä ja stressistä johtuvat riidat jne… ei niitä välttämättä odotusaikana osannu ees etukäteen ajtella/pelätä, toisaalta ehkä helpompi niin, olihan silloin kaikkea muutakin mietittävää 🙂 Kivaa, että muillakin äideillä on tämmösiä ajatuksia, että kaikki äitiyteen/lapseen liittyvä ei automaattisesti oo ihanaa ja mahtavaa 😀

Mä en vielä oo kamalasti päässyt tutustuu tohon hermostumiseen, koska Topi on helppo. Uskon, että näin ei jatku ikuisesti ja viimeistään uhman iskiessä sitä on pinna kireellä yhdellä sun toisella. 😀

Ja eiköhän jokainen tiedä, että lapsien mukana tulee tylsiäkin juttuja. Kaikki ei vaan myönnä sitä! 😀

Tarkoitan kilpailulla kilpailua. Sitä tulee aika usein vastaan. En tietenkään tarkoita tuota mitä vaikka sinä teet! 🙂

Vastaa käyttäjälle Heisi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X