Meni monen monta kuukautta, kun en ollut yhtään innostunut noista Topin vaatteista. Tuli käytyä harvoin kirppareilla, netissä ei jaksanut selailla myytävänä olevia ja kaupoistakin tuskin tarttui mitään mukaan. Toki sitä tuli katsottua tarjontaa, mutta tuntui ettei mikään kelpaa.
Luulen, että selitys on yksinkertainen. Pienestä vauvasta on kasvanut iso poika, joten tyylikin muuttuu. Kaikki vaatteet eivät vain enää sovi mielestäni tämän ikäiselle. On ollut hankala hakea uudenlaisia vaatteita, kun ennen metsästi helposti vain niitä tuttuja sekä samanlaisia vaatteita.
Nyt lähinnä pyörin kaupoissa ja mietin, että minkälaiset voisivat olla kivoja. Vähän masentaakin, kun en osaa suhtautua niin innolla isojen poikien vaatteisiin. Entä ne suloiset potkikset? Jumppikset? Nallevaatteet?
Pojille on ihan jäätävän hankala etsiä vaatetusta. Tytöille on pyhitetty 75% kaupasta, jolloin poikien vaatteille jää ainoastaan pieni hassu nurkkaus. Kaiken kukkuraksi löytyy Nalle Puhia, Carsia, Angry Birdsiä jne… Jos taas katsoo joitakin yksinkertaisia vaatteita, niin värit ovat melkein aina tummia. Pojille harvoin löytää oranssia, puhtaan vihreää, turkoosia tai keltaista. Aina vain se sama tunkkainen tummansininen. Vihaan sitä.
YÖK YÖK YÖK… ei meidän tyyliä. Tai siis, jos se olen minä joka päättää ! 😀 |
Ennen tykkäsin Me&I merkkisistä vaatteista. Värikkyyttä, lapsekkuutta ja erilaisia mageita malleja. Nyt iski ähky, kyllästyminen ja yksinkertaisesti tulin täyteen niitä. Ne ovat älyttömän suloisia pienillä lapsilla, mutta luulen meidän menneen nyt sen rajan yli. 74/80 oli viimeinen koko, jossa itse tykkäsin niitä Topilla pitää. Lipaston 86/92 eivät ole tulleet edes käyttöön asti. Noh.. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta myin kaikki eilen pois. Tuntuu hassulta, kun lipasto ammottaa tyhjillään.
Tällä hetkellä iskee Pop. Ei niinkään sen brändin tai hinnan takia, vaan värien ja kuvioiden. Tykkään todella paljon etenkin värikkäistä raidoista sekä joistakin niistä teemallisista vaatteista. Lyhyesti; Pop on nyt POP!
Ostan edelleen silti Lindexiä, Kappahlia, Seppälää… mitä nyt niitä onkaan. En koskaan ole ollut merkkisidonnainen, vaan aina tykännyt enemmän yksittäisistä hienouksista. Etsin sellaisia vaatteita, jotka huutavat hyllystä ”OSTA MINUT”.
Mikä sitten iskee? Ainakin se värikkyys ja sitten tähdet. Tähtivaatteita voisin vain haalia loputtomiin. Tällä hetkellä myös yllättäen ”värittömyys” on alkanut kiinnostamaan. Se tekee Topin suloisesti pikku aikuisen näköiseksi… Myös yksinkertaiset kuviot tähtien lisäksi miellyttävät silmää. Raita, jotkut pallokuosit jne…
Saa nähdä mihin tämä uusi innostus nyt kääntyy. Kehittyykö tästä joku tyyli vai ei. Ainakin olen innoissani uudistanut Topin lipastoa ja täyttänyt sitä jo koolla 92cm. Satunnaisia 86cm uskaltaa myös ostaa, riippuen vaatteen mallista. Täytyy varmaan laittaa itsensä seuraavaksi nettikirppis kieltoon.. on meinaan tulossa varmaan muutama kymmenen pakettia postissa. Pisteet sille, että ostan käytettynä, jos vähän puolustellaan!
Piti kirjoittaa lyhyt ja ytimekäs postaus. Tästä tulikin romaani. Tarina täynnä ihanaa turhamaisuutta ja jonkun mielestä mahdollisesti tyhmyyttä. Itselleni tämä vain sattuu olemaan se ”The Juttu” , enkä välitä muiden tuomitsevista mielipiteistä. En tietenkään koskaan tule pakottamaan Topia mihinkään. Jos poika haluaa AB:n paidan, niin sitten sellainen ostetaan.
Tänään käytiin sitten kaupoilla tuhlaamassa muutama kymppi. Kierrettiin lähinnä alemyyntien viimeisillä voimillaan notkuvat rekit läpi. Lähdin etsimään housuja, mutta totesin, ettei pojille tehdä juuri mitään kivoja. Kyllä tytöillä on legginsejä vaikka jokaiselle tunnille omansa. Poikien suhteen pitää valita joko collareiden tai farkkujen välillä. Miten tylsää! Siis, jos siihen suostuu. Myönnän nimittäin ostavani Topille 100% tyttöjen vaatteita joskus, kun joku vain nappaa. So what?
Nyt yritän saada tarinan loppumaan ja painua pehkuihin. Tuli tehtyä paljon tässä välissä, joten ilta venyi IHAN liikaa. Laittelen (vaihteeksi taas) loppuun kuvia päivän ostoksista ja olinpa muuten niin kamala, että otin myös vaatteista sovituskuvat. Niitä oli sen verran vähän, että Topi ei tästä kärsinyt.
Lindexillä tuli tehtyä todellinen löytö… IHANA paita vain muutamalla hassulla eurolla! Jotain tällaista olen tietämättäni etsinyt. |
Tyttöjen housut KappAhlista, tyttöjen tekstillä. Silti pakko saada, koska jalassa eivät näytä ollenkaan tyttöjen housuilta ja tuota tekstiäkään ei näe. |
Ihana ”hauva” -paita Popilta. Vihdoin löytyi oikea koko! Kympin maksoin tästä! |
Lindexiltä ohuet venyvää matskua olevat farkut. Jouduin myymään edelliset pois, kun jäivät pieneksi. Olen siis iloinen, että kävin alerekillä. |
KappAhliin oli tullut uusi ihana jumppis! Alkuun en tykännyt yhtään, mutta sittenkun sovitettiin pukua niin rakastuin HETI…. |
Olen pitkään kuolannut näitä Newbien housuja ja VIHDOIN hankin ne. Tosin ostin vähän liian isot, joten ne saavat odottaa vielä hetken lipastossa. |
Monta kertaa on ihmiset toivoneet näkevänsä epäonnistuneita kuvia. Ajattelin nyt teitä ilahduttaa ja laittaa tähän kuvasarjan siitä, kun Topi suuttui. Meillä on oikeasti aika rauhallinen poitsu, mutta kyllä hänkin kiukuta osaa. Säädin kameraa vain hetken ja sen aikana Topi ehti kaivaa hammasnami -rasiansa esiin ja veteli niitä sitten oikein antaumuksella. Tottakai otin rasian pois ja tässä näette sitä seuranneen reaktion, joka onneksi tapansa mukaisesti kesti vain hetken. Itkun jälkeen syötiin iloisena rusinoita.
Näitä tulee ja menee, kun on taapero talossa. Toisilla ne on vahvempia kuin toisilla. Mutta se on vain osa tätä pienen ihmisen kehitystä. Onneksi jokainen surettava asia unohtuu nopeasti ja iltaisin voi mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hymyillen.
Minkätyylisistä vaatteista te tykkäätte tällä hetkellä? Onko joku joka ehdottomasti EI iske?
Luvassa on lisää vaatepostauksia tällä viikolla. Tottakai siis vähän muutakin!
Ps. Käykää kurkkimassa blogin Facebook sivuilta video, jossa Topi kertoo minkä vaatteen hän haluaa ja mitä ei. Näköjään kohta en saa enää päättää näistä asioista, nyyh! KLIKKAA TÄSTÄ
Kommentit (24)
Itse ostan yleensä minimiehillemme ”aikuismaisia” vaatteita, sillä ne ovat niin äärimmäisen söpöjä poikien päällä, tai no, ostan silloin kun pojat eivät ole mukana… Meillä meinaan ovat 2v ja 4v alkaneet ilmoittaa turhankin hanakasti mitä haluavat milloinkin päälleen ja esimerkiksi tuo 4v ei anna minun enää valita vaatteitaan, vaan poika menee itse vaatehuoneeseen ja valitsee päivän vaatteet… Ja niinkuin vielä joskus vannoin, ettei lapsilleni tule Spiderman ym. supersankari / muita rahastus ällötys vaatteita, mutta enpä osannut myöskään varautua että lapsilla on näinkin selvästi oma tahto ihan näinkin aikaisin 😀
Vastaan kommentteihin viiveellä… uusi postaus piti kirjoittaa kahdesti kiitos bloggerin, joten ei jäänyt aikaa näille tänään.
Kaikki noi vaatteet huolisin pojallenikin. Aivan ihania kaikki…
Topilla on aina niin ihania vaatteita!! <3 Sulla on kyllä silmää lastenvaatteille, sustahan vois tulla vaikka lasten stylisti vai mikä se on! 😀
Muhun on iskeny jo kauan värit, sekä tytöllä että pojalla.
Vihaan myös tumman sinistä YÖK. Pojille löytyy harmittavan vähän ihanan kirkkaita värejä kuten esim. keltasta, mikä on ihan mun lemppari.
Punanen on pojalla yks mun lemppari väri, vaikka punanen huppari yhdistettyä mustiin housuihin.
Ihana toi eka paita ja nuo farkut! Pääsispä itekin pitkästä aikaa johonkin ihmisten ilmoille ostoksille. On niin paljon mukavampi päästä ihan paikan päälle kauppaan kuin tilailla vaan netistä.
Mulle ei nykyään kanssa enää Me&I:t oikein iske, eikä myöskään carsit, angry birdsit yms. Väreistä tykkään vihreästä, harmaasta, oranssista, sinisestä ja valkoisesta. Merkki on meille oikeastaan ihan sama jos vaate on hieno. Tietty jos viitsii maksaa vähän enemmän niin vaate on todennäköisemmin kestävä ja sillä on enemmän jälleenmyyntiarvoakin…
Mä inhoan (tai en inhoa, mutta en halua omalle lapselle pukea) kirjavia vaatteita tai vaatteita joissa on auto, ab, supermies, nalle puh yms kuva. Meillä pojalla on melkein kaikki mustaa, valkoista, harmaata, lisäksi löytyy sellasia hillittyjä värejä kun sinapinkeltainen, viininpunainen, khakinvihreä ja navyblue. Merkillä ei ole mulle hirveästi väliä sisävaatteissa, mutta Me&I ja Pop on sellasia että niistä löytyy ehkä pari vaatetta jotka kelpuuttaisin, juurikin niiden kirjavuuden ja kuviollisuuden takia ei oikein iske. Popissa lähinnä ne raidalliset ”yksiväriset” miellyttävät, mutta esimerkiksi se joku teema mikä nyt pari kuukautta sitten missä oli että samassa vaatteessa lilaa, vihreää ja vielä ne valkoiset raidat niin ihan ehdoton ei. 😀 Tiivistettynä vois varmaan sanoa että tykkään yksinkertaisista vaatteista, sillä väriäkin saa olla kunhan se on ”hillitty” eikä mikään riemunkirjava. 🙂 KappAhlin Newbie, Zara ja Pomp De Lux miellyttää mun silmää eniten lastenvaatteissa. 🙂
Meillä näyttäis olevan aika samanlainen maku! Just kirjoittelin vähän samasta aiheesta 😀 Toi KappAhlin jumppis on kyllä tosi söpö ♥
Meilläkin on hieman tullut muutosta vaatetukseen, mutta lähinnä siten, että käytän vähemmän bodeja ja nyt käytössä paidat ja tunikat. Mitään kamalan värikkäitä vaatteita en tykkää käyttää, mutta väriä kuitenkin pitää olla jonkin verran. Nyt tosin on paljon vaatetta mitkä on aika värittömiä ja tummemman sävysiä kuin aiemmin. Ja paljon yksinkertasempia. En tykkää juurikaan mistään isoista kuvioista ja kokonaan kuviollisista. Siis esim. palloja täynnä. Jotkut sellasetkin menee, mutta ei kaikki.
Oon kovasti tykästynyt Polarnin vaatteisiin ja siellä tulen nyt käymään useemmin. Kuten onkin ollut puhetta. Aiemmin en tykänny yhtään niistä vaatteista, mutta sirkus-malliston jälkeen ihastuin! Mieleisiä vaatteita löytyy paljon! 🙂
Nellin tavoin mäkin odottelen kovasti Pomp De Lux ikää! Se tosin tietää pankkitilin tyhjentymistä 😀
POMPdeLUX:it sopisi kyllä teille ja Nextin vaatteet myös, käyppä kattomassa. 🙂 Tosin Pompilta tulee uusi mallisto vasta helmikuussa loppupuolella.
Ja höpö höpö, että suurin osa kaupoista olisi täynnä tyttöjen vaatteita? 😀 Ihan saman verran niitä on, mutta tytöille toki enemmän valikoimaa sen osalta kun on mekot ja legginsit ja hameet yms. Ärsyttävää kun tyttöjen vaatteisiinkin ängetään niitä helvetin lintuja…
Toi on kyllä valitettavasti ihan totta, että tytöille on paljon enemmän kaikkia ihania vaatteita. Luulisi, ettei poikien vaatteiden suunnittelu olisi kuitenkaan niin vaikeaa vai eikö niille muka ole ostajia..? En tajua. Mutta kyllä, Popilla on tosi kauniita vaatteita! Se on yksi meidänkin suosikeista 🙂
Vihaan vihaan vihaan noita printtejä! Autot ja birdsit, yh!!! 😀
mä ootan innolla että pojat tulee pomp de lux ikään! 🙂
Meillä 5v osaa jo kertoo mitä laittaa päällensä ja valitettavasti äiti ei mahda mitään! Vaikka välillä ärsyttää autot ja änkkärivaatteet mutta lapsethan täytyy viihtyä vaatteissaan niinkuin aikuistenkin tuskin ostetaan vaatteita mikä jotain toista miellyttää vaan et se on itsestä kiva 🙂 Eli nauti vielä kun voit päättää Topin vaatteiden valinnasta, kohta joudut antamaan periksi 😉
Tosi kaunis tuo Lindexin paita, ihana! Newbien vaatteista tykkään kovasti, Annille menee vielä viimeinen koko, harmi ettei niitä ole isommille ollenkaan.
Jos tähdistä ja väreistä tykkäät, käy kurkkaamassa Silverjunglen nettikauppa! Aletkin menossa, en tosin yhtään tiedä mitä siellä on jäljellä. 🙂
http://fi.nextdirect.com/en/
Tuossa linkki Nextin nettikauppaan! 🙂
Toimitus on tosiaan ilmainen (olisko ollut yli 20euron tilauksiin), mutta vaihto/palautus on maksullinen tuonne. Nextit saa kyllä helposti myytyä eteenpäinkin vaikka jollain Facen kirppiksellä, jos tulee jotain huteja! Nextillä on mun mielestä ihania vaatteita pojille!
Ja tietysti PompDeLuxiin kannattaa tutustua, jos ei teillä vielä niitä ole! =D
Newbie on paras! Sääli, että valikoima on TOSI suppea. :/ Sais tehä isommille enemmän. Mikä viimeinen koko siis? 98cm tais olla? Topille menee siis nuo vielä hetken.
Oon tilailla Silverjunglelta ennenki. Ihana kauppa! 🙂 ja mikä Next? Missä? 😀
Nextillä on muuten myös tosi kivoja poikien vaatteita. Niillä on ilmainen toimitus suoraan kotiovelle..
täälläpäin tuntuu et tytöille on 98% ja pojille jää se hikinen 2%. Mä tykkään autoaiheisista, koska Aaron tunnistaa paitojen kuvat ja ylpeilee sit autopaidalla. On meillä star wars vaatteitakin =D Mä tykkään värikkäistä vaatteista, jotka on miellyttävän tuntuisia,kestävät hyvin pesua ja näyttävät kivalta. Jos saisin vauvan ostaisin varmasti kaikk newbie vaatteet <3 ne on niiiin ihania!!!
Ihana topi <3
Meillä tykätään samasta syystä koira ja pupu vaatteista ! Tosin kaikki pupujutut on tyttöjen -.-
Mäki ostaisin kaikki Newbiet! Ne on niiiin <3
Mä tykkään hirveen värikkäistä vaatteista. Tosin kaikki tällähetkellä käytössä olevat vaatteet on saatu, joten itse en oo päässy niihin vaikuttamaan. Jos mulla olis rahaa paljon, pukeuduttas varmasti aika samalla tavalla kun siellä ruudun toisellakin puolella (mua ei kyllä ole luotukkaan shoppailijaksi). 🙂 Tosin tykkään kyllä kovin myös ensimmäisenä mainitsemistas printti- yms paidoista. 😀
Saadut on jees 🙂 Ei mee sitten rahaa. Topiki käytti saatuja ekat 3kk.
Voishan sitä iteki joskus säästää eikä ostella koko ajan 😀
Ihana postaus 🙂
Mulle vaatteissa kolahtaa värit. Lapsen vaatteissa saa olla väriä, mutta ei liikaa. Kivat kuviot ja yksityiskohdat. Pojalle tulee ostettua vaatteita lindexistä, hm:stä, name it ja sitte ihan prisma, cittari ja tarjoustalo:)
Mäkin tykkään väreistä paljon… tosin nyt alkanut myös tuo värittömyys osittain innostamaan! 🙂
Mä ostan melkein samoista. Mutta harvemmin Prisma/Cittari ja Tarjoustalo. Oon nykyään niin nirso melkeinpä kaikelle :/