operaatio äiti - Banneri

Tässä sitä istutaan ruudun ääressä. Olen ajatuksissani tehnyt saman ainakin jo sata kertaa. Toisaalta lomailu blogista on ollut jokseenkin vapauttavaa, rentouttavaa ja ”helppoa”.

Kun muutama kuukausi sitten päässäni vannoin, että tämä riitti nyt.. olin vähän väsynyt ja kyllästynyt. Mutta jätin blogin lojumaan tänne enkä sitä sulkenut. Siitä pystyin jo päättelemään, etten olisi valmis tästä kaikesta ehkä luopumaan.

Ihmiset toimivat erilailla. Toiset oppivat tutkimalla, kyselemällä tai löytävät vastaukset etsimällä. Itselleni ominainen tapa on aina ollut vetäytyminen. Joka kerta, kun tulee tilanne, jossa on mietittävä.. astun askeleen taakse. Joskus seison vain hetken paikallani ja joskus ikuisuuden. Toisinaan huomaan, että lopullinen vetäytyminen on oikea ratkaisu.

Ehkä omituista, mutta jostain syystä saan ajatukset kasaan vasta omassa rauhassa. Jokaisella on tapansa ja pääasia, että homma toimii!

Ikävä on kova. Rakastan edelleen bloggaamista ja kirjoittamista. Muutaman viikon aikana olen tuntenut suurta houkutusta palata takaisin. Sitten taas päässäni on myös kolkuttanut ahdistunut ajatus siitä, että tuleeko tästä enää mitään? Pitäisikö aloittaa uusi blogi? Uudella nimellä? Pitäisikö jatkaa samaa ja muuttaa asioita?

Samaanhan en pysty palaamaan. Ihmiset muuttuvat paljon matkan varrella ja koskaan ei ole ihan tasan sama ihminen kuin hetki sitten.

Ehkä on aika yrittää ja katsoa. Yrittänyttä ei laiteta? Mitä sillä menetän, jos kokeilen.. annan mahdollisuuden. Ainahan se blogin kuoppaaminen viikonkin päästä onnistuu, jos siltä tuntuu.

Aion muuttaa tosiaan asioita. Olen miettinyt yksityisyyttä ja somea hurjasti. Olen poistunut melkein kaikista ryhmistä, palstoilta ja muualta. Aika harvoin tulee oltua puhelin kädessä. Alkuun se oli outoa ja tuntui pitkästyneeltä päivisin. Lopulta muutokseen kuitenkin tottui ja sitä alkoi täyttää päivää live-elämän tapaamisilla sekä touhuilla.

Haluan postata, haluan blogata. Kirjoittaa, esitellä vaatteita ja arkea. Aion huomioida yksiyisyyden ja live-elämän. Niitä ei saa jättää tämän blogin varjoon.

Katsotaan mitä tästä tulee. Minä se kuitenkin edelleen olen, joka täällä kirjoitan ja sitä faktaa ei yksi tauko poista 🙂

Kommentit (38)

Moi, tosi kiva kun palasit! 🙂 Oot selvästi pirteämpi ja asenteesi on hieno! 😉 Valokuviinkin olet saanut uutta tatsia! JEE! 🙂 Semmosta jäin miettimään, ku en muista ootko kertonu, että miksi muutitte? 🙂

Ihana juttu kun palasit=)))
Tuuhan kurkkaan munkin blogi jos kiinnostaa!=)

Kiva kuulla sinusta 🙂

Jeeeeee<3

On kyllä aika kiva fiilis tän suhteen 🙂

Hienoa, että sait uutta intoa kirjoittamiseen ja palasit blogiin. Jos et kokonaan, niin ainakin hetkellisesti. Askel askeleelta. Ja ainahan täältä pois pääsee, jos siltä alkaa tuntumaan uudestaan. Tsemppiä, kaikkiin ratkaisuihin!

Kiitos zempeistä!

Kyllä kokeileminen elämässä aina kannattaa 🙂

Huoh….
et saanu tarpeeksi huomiota lopettamisuhkailulla niin palasit kerjäämään sitä lisää? ………. hohhoijaa

En oo ihan varma kummalle toi kommentti oli, koska en täysin ymmärrä sitä.

Sori :/ Mut jos haluut selventää? 🙂

Toiset on niin säälittäviä… Ihanku sua varmaa kiinnostas et hei jotain randomia ei kiinnosta mun blogi mut se lukee sitä silti. MIKSI????

Varmasti joitain ärsyttää, että palasin blogimaailmaan, mutta ehkä silloin ei kannata seurata mun mielestä.

Kaikki ei aina tarkoita huomion hakemista, muistahan se 🙂

Lähdin hiljaa ja sanoin mahdollisesti päätyväni lopettamiseen. Sillon siltä tuntui. Huomiota, jos haluaa… yleensä tekee asiat kovaäänisesti ja draamasti.

Elämä ei ole niin mustavalkoista. Kannattaa miettiä asioita monelta kantilta 🙂

Kiva, että jatkat! 🙂

Kivalta tuntuu jatkaa 🙂

Jes, tätä olen odottanut!! 🙂

No, täällä ollaan nyt 🙂

Jee!! Tätä toivoinkin 🙂

Kiva kuulla.. 🙂

nonnii, tätä on odotettu! 🙂

Tätä on pähkäilty ja nyt aika palata – vihdoin 🙂

Mikä yllätys, kaikkihan sen tiesi ettet oikeasti lopeta edes :D. Mutta tervetuloa takaisin kuitenkin!

Sillon vaikutti vahvalta, että lopetan. Aika isoi päätöksii piti tehdä ja koska asiat meni miten meni – päätin että palaan 🙂

Kokeilemaan toki. Katsotaan 🙂

Jee!! Tervetuloa takaisin <3
-Mariia

Kiitos <3

Kiva kun tulit takaisin! 🙂

Kiva kuulla ! 🙂

Mä kanssa oon täällä käynyt kurkkimassa, kiva kun tulit takas 🙂
-m

Kiva palata kokeilemaan! 🙂

Jeeeeeeeee niin monta kertaa oon käyny katsomassa josko oisit palaillu taas!! Ollut jo ikävä sun postauksia! ♥

Nyt vaan uudella tarmolla eteenpäin! Kirjottaa sen mikä itsestä hyvälle tuntuu jakaa kaikille!

Ihana, kun jaksatte olla aktiivisia!

Kiitos siitä!

Welcome back muru ♡

Kiitos <3

Sun postaus oli kyllä iloinen yllätys! Mietinkin tuossa yksi päivä, jatkatkohan blogia vielä vai et… ja jälkimmäinen vaihtoehto tietysti harmitti! Niin että ihanaa että olet täällä taas 🙂

Kiva, että tykkäät.

Mun pitää taas alkaa aktiivisemmin seuraa muidenki blogeja!

JEEEEEEEE!!!

Varovainen jee täältäkin 🙂

Voi on ollu jo ikävä sinun juttuja! 🙂

Kiva huomata, että joku edelleen seuraa 🙂 Kiitos siitä!

Kiva palata! Kiitos kommentista!

Meillä oli edellisessä kämpässä pari juttua miks ei haluttu asua siellä.

Sen lisäks huonoja muistoja ja pari paskaa ihmistä, joista halus kauas 🙂 Irti kaikesta.

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X