operaatio äiti - Banneri

Olen tehnyt aika ärsyttävän sekä malttia vaativan päätöksen… Aion nimittäin kasvattaa pitkät hiukset ja muuttaa niiden laadun paremmaksi. En tosin kuollaksenikaan jaksa tuhlata rahojani kaiken maailman tökötteihin, joten tehdään tämä sitten perinteisen kautta.

En tiedä muistaako kukaan ikivanhaa postausta Bad hairday forever?, mutta sen voi aina käydä lukaisemassa, jos ei. Lainaan tähän tekstistä muutaman otteen, jos teitä laiskottaa käydä kurkkimassa.

Itselläni on AINA ollut vahvat hiukset, jotka kasvavat todella nopeasti. Olen perinyt loistavan hiuslaatuni isältäni.”



Rakkaat kiehkurani putoilivat yksitellen pois ja miehelläni meinasi mennä järki. Kyllähän niitä hiuksia alkoi tulemaan uusia, mutta ei tätä tukkaa voi kauniiksi sanoa.”



Enää ei onnistu hiusten pikainen laitto, vaan sen seuraksena näytän lähimmästä pusikosta heränneeltä. ”



Jokainen varmaan pystyy päättelemään ongelmani, joka edelleen on olemassa. Rumat hiukset, latistuneet ja huonokuntoiset. Nyyh!


Eikä värjääminen tee hiuksille erityisen hyvää tai varsinkaan blondaaminen. Talvella laitettiinkin tukkaan astetta tummempaa väriä eli sellaista hopeanhohtoista jännää väriä. Ajatuksena oli, että hiukset saisivat hieman levätä vaalennuksesta.


Lainataan vanha kuva tähän väliin.



Voitteko uskoa, että tuon kerran jälkeen en ole värjännyt päätäni sitten kertaakaan. Joulukuussa 2013 viimeksi. Hurjaa ihmiselle, joka värjäsi ennen säännöllisesti kuukauden välein….


Nyt hiukset ovat aika kamalat. Juurikasvua riittää, joka on kaikenlisäksi ihan eriväristä kuin latvoissa. Osa hiuksista on hyväkuntoisia ja osa haparampia. Vihaaaaaaaan tätä kasvatusvaihetta ja alan jo melkein lipsumaan suunnitelmastani.


Mitä nyt sitten teen? Kasvatanko pitkät hiukset omassa värissä ja saan niistä EHKÄ loistavakuntoiset? Vai haluanko hetken hehkua ja ryntään värjäyttämään juurikasvun pois?



Apua. Apua. Apua. 

Ihanaa olla vähän turhamainen ja miettiä tällaisia huisin tärkeitä asioita. No, laitetaan pari kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta niin ehkä ymmärrätte epäröintini. Kestääkö kukaan tällaista lookkia?!

Enpä ole muuten tottunut poseeraamaan blogia varten. Tulee vähän ujo olo ja tekee mieli vääntäytyä outoihin asentoihin eikä hymy tahdo irrota. Pitääkin alkaa harjoittelemaan tätä itseluottamuksen kasvattamista, että saadaan jatkossa sitten ihan tyylikkäitäkin kuvia!

Kuvat on otettu mökkikamppeissa, mökkinaamalla ja mökkihiuksilla. Onpahan totuudenmukaisia!

Saa äänestää/ehdottaa, että mitä noiden kiehkuroiden kanssa oikein teen! Vinkkejä kiitos 🙂

Alkaa muuten tämä kuukauden hurja syöminen näkymään vyötäröllä. Punnitsin itseni ennen lomaa ja nyt kuukausi myöhemmin paino on noussut kaksi kokonaista kiloa. Kohta on taas aika jättää herkut, leivät ja turhat mössöt pois. Löysäileekö muut lomalla syömisen ja urheilun suhteen?

Niistä hiuksista vielä… Topin hiukset ovat edelleen vaaleat. Poika saattaa ihan hyvinkin jäädä pellavapääksi, jos isäänsä tulee!

Hauskaa oli!

Kommentit (16)

Mulla on vaan yks vinkki siihen, että tukka kasvaa: koirien biotiini! Tabletti päivässä 😀
Mun kaveri vinkkas ja sen tukka kasvaa ko hullu nykyään! Ite en oo vielä koklannu, koska en koe sitä tarpeelliseksi, mutta tämmönen vinkki.

Mää oon miettiny kans mitä teen. Rakastan tätä väriä mikä mulla on nyt, mutta eihän se ikuisuuksiin kestä, kun se ei oma ole. Mietinkin koko ajan lähemmäs omaa väriä menoa ja raidoitusta vain. Toisin kuin yleensä luullaan, niin vaalea väri ei ole niin paha myrkky hiukselle pitkässä juoksussa kuin tumma: mitä tummempi, sen pahempi. Myös punainen on paha myrkky hiukselle. Mää oon pitkään tehnyt vaan niin, että värjään vaan juurta ja juurikasvu ei blondissa (minusta) ole niin paha kuin esim. vaaleehiuksiselle on se pälvikaljuefekti kun tumma väri kasvaa ulos.

Ja minustaki tuo sinun mökkikuva on ihana 🙂

Mun mielestä nuo sun hiukset on kauniin väriset, ja nuo mökkikamppeissa otetut kuvat jotenkin niin anettemaisia ja luonnollisen kauniita 🙂

Kiitos 🙂 Minähän tossa oon ja tosiasiassa näytän varmaan samalta kotioloissa! 😀

Hyvältä näyttää! Ei tarvi värjätä. 🙂

Tuo viimenen kuva Topista on mahtava, siitä sais tosi ihanan taulun! ♥

Oi, niinpä! Suloinen taulu muuten oliskin! Pitääkin harkita 🙂

Voi ihana Topi <3

<3

Ei näytä pahalta, tsemppiä kasvatukseen!:) Ja lomakiloja täälläkin ennen on kertynyt, mutta tämä kesä menee touhutaaperon perässä juostessa niin paino vaan putoaa:o Pitää nauttia äidin omasta personal trainerista, jotain hyvää tässä kiipeilyvaiheessa sentään:D

Kiitos 😀

Ja hei.. mulleki kelpais putoavat kilot, mutta minkäs teet kun on rauhallinen taapero 😀

Suosittelen leikkaamaan huonoja pois ja jos piristystä kaipaat niin jotkut vaaleet raidat vois raikastaa hiuksia kummasti, eikä kuluta niin paljon ku kokonaan värjääminen 🙂 ja hoitoaineen käyttö on kyllä tärkeetä,ainaki itelleni. 🙂 tsemppiä kasvatusrumpaan! 🙂

Käytän kyllä hoitoainetta sentäs. Edes jotakin tököttiä siis 😉

Latvoja leikkasin juuri varoen, ei olleet ihan niin huonossa kunnossa onneks 😀

Mä kävin värjäyttämässä blondatut pituudet juurikasvuni väriseksi, jolloin kasvatuksesta tuli helpompaa, kun ei ollut selkeää rajaa. Kyllä huomasi sen, kun lopetti blondauksen! Tukka kasvoi nopeasti persrakoon asti, kun ei ollut ”myrkkyjä” haperoittamassa latvoja. Melkein 10 vuotta olen ollut omalla värillä, mutta nyt himottaisi punainen tukka…

Musta 2 kg/kk lomalla on varsin kohtuullista. Itsellä saattaa paino nousta ton verran viikossa tai jopa enemmän! Muistan, kun aikoinaan ryhdyin Painonvartijoiden kuurille ja viikon saldo oli +3,5 kg sen ruisleivän tuputtamisen takia! 😀

Voi että… laadukas tukka ja oma väri niin houkuttais.. jos vaan jaksais 😀 pakko jaksaa!

Eikä joo 2kg oo paljon, sen saa parilla lasilla vettä pois. Tuskinpa enää muutenkaan laihdutan. Seuraava tavoite taitaa olla kiinteytys!

Ps. En siis koskaan ikinä liity painonvartioihin.

Tukka ongelmat, niin rasittavaa 😀 mä oon käyny viimeks viime vuoden elokuussa kampaajalla(!!!), mulle värjättiin sillon liukuväri missä tummin ja juurta lähin oleva väri oli lähes identtinen mun oman luonnollisen värin kanssa. Halusin hiukset mitä ei tarvii jatkuvasti värjätä ja mitkä ei ”mee pilalle” vaikka vähän kasvais 😀 tarkotus ei ollu pitää ihan näin pitkää taukoa, mutta mä en tykkää värjätä hiuksia raskaana, ni tuli vähän niinku pakkorako 🙂 nyt mun hiukset on kasvanu suht kivasti, eikä nää nyt _niin järkyttävät_ oo, vois olla pahemmatki 😀

Mutta mitä sun hiuksiin tulee, ni kannattaa varmaan leikata huonot latvat pois, niin hiukset näyttää terveemmiltä ja ne myös kasvaa, ku huonot latvat ei vaan katkeile pois 🙂 väri on mun mielestä iha jees, viithan laittaa vaikka raitoja jos tuntuu ettet tykkää että on niin selkee ero latvoissa ja juuressa 🙂 raidat ku ei pilaa hiuksia ihan niin paljoo ku se jatkuva blondaus 🙂 tsemppiä urakkaan! 🙂

*kaljuuden nimeen siis 😀

Niin on rasittavia! Joskus vannon kaljuuden nimiin! 😀 😀

Mut sun hiukset on kivat ja luonnolliset. Mulla on joku luonnollisuus kausi menossa 😀

Raidat on jotenkin.. en mä tiedä. Vois kyl harkita, on mulla ehkä ollutkin! Latvoja siistitty juuri 😉

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X