operaatio äiti - Banneri

Tuodakseni vähän vaihtelua tähän blogiin, erilaista luettavaa ihmisille ja monipuolisuutta; aloitan säännöllisen postaussarjan, jota ylläpitää vierailija. Tämä vieraileva tähti on ”mysteerinen J”, joka on samalla tapaa innokas kirjoittaja kuin minä, mutta ei ole vielä rohkaistunut aloittamaan omaa blogia. Postaukset käsittelevät nuoren aikuisen ajatuksia, pohdintoja ja fiiliksiä elämästä. Niissä käsitellään perhe-elämään loikkaamista, mietitään tulevaisuutta ja yritetään sopeutua uusperheeseen. Ja tämä kaikki miehen näkökulmasta.


— — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —



Tässä mä istun, mustassa Volvossani. Kaverit siteerasivat sitä aiemmin kunnon poikamiehen kaaraksi. Nyt takakontissa lojuu vaippapaketti ja toinen takapenkki on varattu isolle turvaistuimelle. Mitenköhän tähän päädyttiin? Vielä hetki sitten laahustin koulun käytäviä, mietin mitä pitsaa söisin ja piirtelin tarkoituksettomia sydämiä PostIt-lapuille.

Olisikohan nyt esittelyn paikka? Olen lähes 19-vuotias poika/mies – vai miksihän sitä pitäisi itseään kutsua? Kannan seitsemänkirjaimista nimeä, mutta täällä blogissa esittäydyn pelkkänä ”J”:nä. Wannabe salamyhkäinen. Juuri parhaillaan viimeistelen lukiotani ja kevään lopussa koittaa yksi elämän suuria kohokohtia, lakkiaiset. Se ei ole kuitenkaan ainoa iso muutos elämässäni tällä hetkellä.


Täytyy kyllä myöntää, että olen ihminen, joka on aina ollut todella epävarma itsestään. Ihminen, jota on kiusattu läpi lapsuuden. Ja ennen kaikkea ihminen, joka kuvitteli kulkevansa tämän matkan yksin hautaan asti. En puhu sellaisesta epävarmuudesta, että kyhjöttäisin yksin nurkassa. Enkä puhu sellaisesta epävarmuudesta, että se lamauttaisi minut täysin. Puhun epävarmuudesta sen suhteen, että löytäisinkö muka ikinä sellaista ihmistä, joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Joka uskaltaisi olla yhtä outo ja erilainen kuten minä.


Nykyään tuntuu, kun katson omaa ikäluokkaani koulussa, että kuumimmat puheenaiheet poikien keskuudessa on, että kuka höyläsi ja ketä, kuka kesti viinaa parhaiten ja millä automerkillä saisi eniten ”naisia”. Tytöt taas pyörivät omissa pienissä porukoissaan kikatellen kilometrien pituisien ripsien kanssa ylilyhyillä hameilla ja päät täynnä tyhjiä tulevaisuuden suunnitelmia. Näenkö itseäni sulautumassa porukkaan? En. Minä olen se poika, joka nappaa aamulla ensimmäisen t-paidan hyllystä. Se, joka iskee lenkkarit jalkaan niiden mukavuuden takia. Se, joka keskittyy kartoittamaan rahaa turvallista perheautoa varten. Olen se tyyppi, joka jaksaa jutella ihmisille yhteisen sovun vuoksi, pidättäytyä baari-illoista varjellakseni omaa terveyttä ja minä olen se tyyppi, joka jaksaa odottaa sitä, että Se oikea kävelee vastaan.


Ei siinä mitään. Kyllä multa rohkeutta löytyy iskeä se puhelinnumero kassaneidin käteen, pyytää luokkatoveria treffeille tai tanssia baarissa jonkun tuntemattoman kanssa. Mutta en halua. En kaipaa elämääni muutaman kuukauden suhteita, yhden yön juttuja, enkä bilettävän opiskelijan elämää. Se mitä kaipaan, on pysyvyyttä, turvattua tulevaisuutta ja elokuvamaiseen tapaan aitoa rakkautta. En tiedä onko se mahdollista, mutta se tekeekin minusta erilaisen, että uskon siihen vahvasti.


Nelisen kuukautta sitten löysin tytön, joka on minua hieman vanhempi ja karusti sanottuna elämässä kokeneempi. Rakastuminen tapahtui pitkän ystävyyden päätteeksi spontaanisti, molemmat ymmärsimme toisiamme todella hyvin ja lopulta päädyimme yhteen. Suhteestamme erilaisen tekee se, ettei meitä olekaan kaksi vaan kolme. Tytöllä – tyttöystävälläni, on kaksivuotias pieni poika edellisestä suhteestaan, joten sehän tekee musta vähän kuten isäpuolen.

Olen luonteeltani kirjoittajatyyppiä, joten mahdollisuus päästä ilmaisemaan ajatuksiani täällä oli kuin juuri minua varten. Kirjoitamme Aneten kanssa käytännössä samasta perheestä, mutta kahdesta eri näkökulmasta. Omat postaukset pyörivät enemmän seuraavien kysymysten parissa; Miltä tuntuu ottaa vastuu lapsesta? Minkälaisia ajatuksia se herättää, ettei ole saanut käydä läpi vauva-arkea, vaan on siirtynyt suoraan taaperon hektiseen elämään? Onko minusta isäpuoleksi niin, että pystyn antamaan lapselle tarpeeksi? Miten minun pitäisi kasvaa ihmisenä, että kykenisin olemaan täysillä mukana kasvatuksessa? Missä teen virheitä ja missä taas olen vahvoilla? Haluanko minä omia lapsia? Miltä tulevaisuus näyttää? 


Tervetuloa mukaan seuraamaan höpinöitäni! Kysymyksiä saa esittää ja otan mielelläni vastaan postaustoiveita.



— J —

Kommentit (31)

[…] Moikka! Täällä taas vieraileva tähti ”the mysteerimies J”.  Viime tekstistä onkin vierähtänyt tovi. Kannattaa terävöittää muistiaan, jos parhaillaan tuijotat ruutua huuli pyöreänä; KLIKKAA TÄTÄ. […]

Luin postauksen mielenkiinnolla, hyvin kirjoitettu. Aurinkoisia kevätpäiviä teille kaikille! 🙂

Oletko oikeesti Topin kummisetä? Erikoinen tilanne.

Anette vastaa:

Pojalla on edelleen neljä kummia ja yksikään ei ole J. En tiedä mikä kummisetä-video on puheessa, koska yritin tänään vilkuilla ihmetellen niitä läpi.

Haluan kiittää kuitenkin, että herätit mut siihen, että mun profiilissa on videoita julkisessa jaossa. Kaikki ei nimittäin kuulu ulkopuoliselle, kuten mun Facebook seinä 🙂

Olisko ollut jotakin huumoria, JOS siellä on ollut kummisetäyteen liittyvää juttua? Mä en tiedä anyways tosiaan mistä puhutaan.

Kuten oon sanonut; J on ollut 3 vuotta jo ystävä/tuttu/kaveri ja pojan elämässä sitä kautta mukana. Mutta kummisetä juttuja siihen ei liity 🙂

Ja tämä siksi, että saan sulle vihdoin mielenrauhan. En aio julkaista enempää tästä aiheesta.

En ole.

Pojalla on neljä kummia, mutta en ole yksikään heistä.

— J —

Mielenkiintoista lukea kuinka noin nuori ”isäpuoli” ajattelee, kun oma tilanne on ihan toisenlainen. Me olemme mieheni kanssa siis jo 30+ ikäisiä ja olemme aivan tarkoituksella halunneet perheen vasta kun olemme itse ensin opiskelleet, tehneet jo uraa ja ehtineet viettää nuoruutta ilman velvoitteita. Itse en olisi 18v edes harkinnut perhettä, vaan halusin maailmalle. En siis todellakaan tarkoita tätä ilkeilynä, vaan aidosti on mielenkiintoista lukea ihan toisenlaisesta tilanteesta ja näkemyksistä 🙂

Ps.

— J — 😀 😀

Ymmärsin, ettei ollut ilkeilyä! Tajusin pointin sun kommentissa ja varmasti uskon monia kiinnostavan myös omat ajatukseni tästä kaikesta 🙂

Mielenkiintoinen juttusarja! Tämä eka jäi minusta hieman lyhyeksi, haluan lukea lisää 🙂

Tarkoituksella vähän hapuiltiin tätä juttua, mutta mielelläni kirjottelen lisää! Eli lisää tulossa 😀

— J —

Mahtava postaus! 🙂

Kiitos! 😀

— J —

mielenkiintoista luettavaa! Odotan lisää postauksia. 🙂

Nice! 😉

— J —

Hieno homma että miehetkin uskaltavat nykyisin kirjoittaa ja tuoda ajatuksiaan julki, itsekkin rankan koulukiusauksen kokeneena tiedän tasan tuon tunteen kun kuvittelee ettei koskaan voi löytää rinnalleen ketään joka rakastaisi oikeasti. niin vain toisin kävi. 🙂 tänä vuonna jo mieheni kanssa 10 vuotta yhteistä seurustelua ja 3 vuotta avioliittoa.
Hienoa muutenkin huomata että on olemassa muitakin ihmisiä keiden arvot eivät liiku siinä baareilun ja itsensä jakamisen puitteissa! 🙂 Vaikutatte todella sympaattiselta parilta ja jään innolla odottelemaan myös sinunkin postauksia! 🙂 kirjoituslahjoja kun tunnut omaavan jo tämänkin postauksen perusteella! 🙂

Onnittelut pitkästä yhdessäolosta, kymmenen vuotta on mahtava saavutus 🙂

On hienoa huomata, että jollain selkeesti natsaa ajatusmaailma ja ymmärtää sen minkälainen olen edes näin nettitasolla kirjoituksen perusteella. Kiitos vielä kommentista ja eritoten kehuista!

— J —

Nimi selviää muutamalla klikkauksella Aneten fb profiilista joten miksei sitä voi sanoa täällä? 🙂

Tähän vastaan minä!

Koska ensinnäkään en juurikaan käytä täällä omaa nimeäni, en Topi nimeä viljele joka välissä enkä halua siis tänne myöskään J:n nimeä. Monihan sen tietää, helppo se on päätellä.

Mutta ei sen nimen tarvitse siltikään olla kaikkien tuhansien saatavilla heti, tässä ja nyt. Eikä pääse sitten googlen hakujen kautta linkittymään suoraan tänne jne.

Ihan vain niitä pienen pieniä yksityisyyteen liittyviä asioita ja päätöksiä, jotka olen itse tehnyt. Haluan, että mulla tavallaan pysyy edes pikkuruisissa asioissa se yksityisyys ja päätösvalta mun blogissa 🙂

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

Eiköhän kommentin laittaja saanut jo vastauksensa, asia käsitelty kunnes siitä ollaan valmiita itse puhumaan vaikkapa postauksen merkeissä

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Tämähän on hieno idea! Tsemppiä koko porukalle, ja eritoten iloa ja kärsivällisyyttä uuden roolin haltuunottoon! Pidä hyvä huoli Anetesta, sen onnellisuus on mulle tärkeää :)! Terkuin, Tiina

Pidän huolen, koska Aneten onnellisuus on mullekin tärkeää! Kiitos muuten tsempeistä ja mukavista sanoista 🙂 🙂

— J —

Mahtava postaus! Odotan innolla lisäosia! 🙂 Osaat kyllä kirjoittaa hyvin 🙂

Kiitos paljon kehuista, joita on aina kiva saada 😀 Tollanen kertoo aina paljon kommentin kirjottajasta, että vaivautuu piristämään toisen päivää 🙂

— J —

😂😂😂😂

Hyvä kommentti! En vaan oikein pääse perille siitä, mitä yritit sanoa.

— J —

Miksi sinun pitäis olla isäpuoli kun lapsella on olemassa isä?

Alkuun haluan sanoa, että ei mun tarvitse olla yhtään mitään. Kyse on etuoikeudesta.

Isäpuolena olemista ei sulje pois se, että biologinen isä on mukana kuvioissa. Isäpuoli on lapsen lähivanhempi, joka tulee mukaan perheeseen äitin (miksei isänkin) parisuhteen kautta.

Tässä hyvä siteeraus:

”Meillä jokaisella on omat roolimme arjessa; olemme tyttäriä, isoisiä, ja rakastajia. Äiti- ja isäpuolen roolit vaativat kuitenkin usein hieman enemmän määrittelyä, rajauksia sekä puolison tukea osakseen kuin syntymässä saadut tai tietoisesti kerätyt roolit.”

”Isäpuoli on äidin(tai isän) uusi mies, jos hän ei ole lapsen biologinen eikä lain mukainen isä. Lapsella saattaa olla isäpuoli, mikäli hänen vanhempansa ovat eronneet tai jos äiti on jäänyt leskeksi ja mennyt myöhemmin uuteen avioliittoon.”

— J —

Ihan mahtava postaus, lisää odotellessa 🙂
-m

Kiitos 🙂 Lisää tulossa! 😉

— J —

Öm. What? 😀

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X