operaatio äiti - Banneri

Vaatteet kiinnostavat edelleen. Niin tuon pienen pellavapäisen pojan vaatteet kuin tämän suurisilmäisen neidinkin. Pojalla tosin on nykyään aikalailla itsellään sanavalta vaatteistaan. Niihin ei voi äiti enää samalla tapaa vaikuttaa. Pikku prinsessasta on tullut siis tämän vaatehullutuksen uusi ”uhri”.

a11

Aion aloittaa uuden postaussarjan ja yrittää pitää siitä kiinni. Sarja tällä kertaa koskee neidin vaatteita, koska aikanaan blogissa on käsitelty vaatetuksen osalta niin paljon poikien vaatteita. Olen suunnitellut palaavani myös välillä Topinkin vaatteisiin, mutta en tällaisen ”sarjan” turvin.

a2

Blogia on tosi hankala pitää hengissä, koska neitonen on pieni pippuripää ja huutaa aika paljon. Harvoin kädet ovat edes vapaana. Pyrin postaamaan vaatepostauksen aina sunnuntaisin, mutta anteeksi jo etukäteen, jos en aina pysty.

a3

Aion tehdä tämän postauksen vauvalle ystävällisellä tavalla. ”Yhtäkään vauvaa ei vahingoitettu postausta tehdessä.” Neitonen ei oikein välitä pukemisesta ja harvoin jaksaa olla edes kuvattavana. Tästä syystä otan kuvat viikon asuista ilman vauvaa ja liitän postaukseen ne muutamat sovituskuvat, jotka olen saattanut onnistua nappaamaan tyytyväisestä kaverista.

a14

Vaatteissa arvostan paljon ihan tuttuja sekä turvallisia merkkejä; Lindex, KappAhl Newbie, H&M, Name It ja Zara. Muita merkkejä, joista tykkään on Mini Rodini, Papu, MoloKids ja ulkovaatteissa Reima.

a1

Joku sanoi aikanaan, että en varmaan osaa käyttää vauvalla mekkoja, koska ne nousevat jatkuvasti korviin, mutta se ”joku” oli väärässä. En itseasiassa osaa käyttää bodyja + housuja juuri ollenkaan. Jotenkin tykkään tytöllä pitää aidosti tyttömäistä. Sitä paitsi ostin käytettynä paljon hihattomia bodyja, jotka puen mekkojen alle… tadaa, eipä vilku selkä.

a10

Melkein kaiken hankin käytettynä tai sitten aleista. En koskaan osta vaatetta velaksi tai yli varojen. Pidän itseasiassa vaatehankinnoille erillistä tiliä, jonne laitan myytyjen vaatteiden eurot ja sieltä myös makselen ostokset.

a9

Väreissä suosin rauhallisia ja tyttömäisiä sävyjä. Violetti, vaaleanpunainen, harmaa ja myös pinkki. Tykkään yhdistää setteihin joskus myös mustaa, vaaleansinistä ja ruskeaa.

a8

Jotenkin sitä ei muistanut aikanaan yhtään, että mikä on käytännöllistä ja mikä ei. Vihaan esimerkiksi haalareita/jumppiksia, joissa ei ole haaranappeja. Sata kertaa päivässä saa repiä vaatteet päältä kokonaan. Myös bodyt tiukkojen kaula-aukkojen kanssa on ehdoton ei.

a7

Ihan uuden hankaluuden on tuonut tuo tytön kropan malli. Neiti on 4kk iässä 62,7cm pitkä ja painaa 5,6kg. Pitkä kapea vauva. Etenkin raajat ovat pitkät ja moni vaate jää pieneksi lahkeistä sekä hihoista, mutta on vartalosta sitten aavistuksen liian iso. Elsa käyttää vaatteissa kokoa 68/74.

a12

Kivaa tämä vaatepuuha silti on edelleen, kuten alussakin sanoin. Tyttöä on ihan erilaista pukea! On röyhelöpylly-housuja, mekkoja, tunikoita, mekkobodyja, pinnejä ja hiuspantoja… jopa sukissa saattaa olla kimalletta ja röyhelöä!

a5

Ihan loppuun haluan kysyä, että kiinnostaako teitä nämä postaukset? Olisi ihana saada lukijoilta kommenttia ja mielipiteitä. Mikä oli hitti? Entä huti?

a13 a6

a4

Kommentit (14)

Sama, tytöiällä oli hihattomat bodyt mekkoja alla ja pojalla nyt paitojen alla.
Ja mulla on noille vaunuille, vaatteille jne vauvasälälle myös oma tili 🙂

Nämä on aina kivoja postauksia, lisää siis! 🙂

Jo isomman pojan äitinä ei tippaakaan 😀 en voi sietää röyhelöä enkä kimalletta 😀 enemmän haluaisin kuulla miten teidän päivät kuluu, käyttekö ulkona, kavereilla kerhoissa yms.

Ihan varmana niistäkin kirjoitan taas, kun tähän arkeen tulee jotain tolkkua 🙂 Eli ns jotain mistä kirjoittaa.

Ihania yhdistelmiä! Kiinnostaa kovasti vaatejutut, myös ne Topin kun itekin poikaa puen.
Mutta oho, meidän herra 6kk 7780g ja 71,6cm käyttää saman kokosia vaatteita. Lähinnä 68 alaosia ja 74 yläosia ja paitojen kanssa on ongelmana hihojen lyhyys.
Tiia

Vaatepostaukset ei sinällään kiinnosta. Olis kiva lukee ihan teidän arjesta, mitä syötte viikon aikana, missä ulkoilette ja mitä touhuatte kimpassa, päivän rytmeistä ja kauppakassin sisällöstä. Eli ihan perus setti olis kiinnostavaa.

Yleensä tulee postattua myös arjesta, mutta tällä hetkellä arkeen ei juuri sisälly mitään muuta kuin kaaosta 😀 Rytmi puuttuu ja arki on vauvan kantamista paikasta toiseen 😀 Puuh.

Aivan ihania vaatteita neitillä! Itekki tykkäsin ja tykkään edelleen pukea tyttärelleni paljon kaikkea ihanaa! Tällaisia postauksia lisää!:)

Lisää tälläisiä postauksia 🙂 ihana neiti teillä 🙂

Vaatepostauksia olenkin odottanut ja lisää jään ehdottomasti odottamaan. Kaikki vaatteet olivat tosi kivoja. Meillä on tytöt 2 v. ja 2 kk, joten kiva katsella nyt vaihteeksi tyttöjen vaatteita tässä blogissa 🙂

En kestä
Kuinka ihania vaatteitA❤️
Niin kauniita asuja. Oma tyttöni on pari viikkoa Elsaa nuorempi!
Mukavaa kevään odotusta teille

Ihania vaatteita neidillä:) lisää tämänlaisia postauksia!:)

Vastaa käyttäjälle Arki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X