operaatio äiti - Banneri

Meidän perhe on onnekkaasti melkeinpä koko kesän lomalla. Kukaan ei jaksa makoilla kolmea kuukautta kotisohvalla. On jo lapsillekin suotavaa tarjota joku pieni reissu kotisaaren ulkopuolelle. Aina ei tarvitse lähteä omaa maataan kauemmaksi reissuun, koska ihan täältä Suomestakin löytää kaikkea kivaa.

Oltiin yhteensä pari viikkoa reissussa tuolla Turun suunnalla. Ensin oltiin viikko mökillä Paraisilla ja sitten suunnattiin melkein viikoksi Naantaliin. Aion kirjoittaa näistä kesäreissuista pieniä postauksia, joissa kerron meidän tekemisistä ja samalla vinkkaan erilaisista jutuista. Naantali on pitkään jo niittänyt mainettaan valkoisten, isojen ja pehmeiden otusten kotikaupunkina. Oletko sinä käynyt jo Muumimaailmassa?

Muumimaailma ja vauva

Muumimaailma ja lapsi

Muumimaailma sijaitsee Naantalissa satama-alueen päädyssä. Siellä on pitkä valkoinen silta, jota pitkin pääsee saareen tapaamaan sen asukkaita. Muumimaailmaan menoa autolla kannattaa harkita, koska läheltä on melkein mahdoton löytää paikkoja. Vähän kauempana on muumiparkki, mutta kävely hotelliltakin (mikäli sellainen on) on ihan loistava idea. Naantali on kaunis paikka!

Poliisimestarin vankila

Muumimaailman sisällä on paljon nähtävää ja voin sanoa, että meille ei 3 tuntia riittänyt. Piti halailla huolella muumeja, juosta satupolkuja ja ihmetellä asukkaiden taloja. Sen lisäksi saarella on joitain pieniä maksullisia pelejä, hintaan kuuluvia teatteri-esityksiä ja uimaranta. Topi rakasti menemistä ja tekemistä, joten maailma sopi aktiiviselle pienelle pojalle tosi hyvin.

nuuskamuikkusen teltta

Muumeja pyöri ympärillä koko ajan kivasti. Ei tarvinnut pelätä, ettei näkisi yhtäkään. Elsalle muumit oli ihan huippujuttu ja pikkuneiti halaili, kosketteli ja jutteli muumeille. Papalta meinasi lähteä hattu, Niiskulta lasit ja Haisulia oli kiva napata karvoista kiinni. Haisuli kosti tämän ryöstämällä meidän rattaat ja juoksemalla niiden kanssa ympyrää. Elsalla on tapana potkia ilmaa vinhasti innostuessaan ja noilla pienillä jaloilla olisi voinut vispata ainakin kymmenen kipollista kermavaahtoa. Elsa aiheutti muissa ihmisissä ihastusta vakaalla muumifaniudellaan. Topi ei kamalasti tykännyt muumeista, jos ne tulivat liian lähelle. Pojan mieleen oli enemmän veneen uittamiset, salareitit ja liukumäet.

Muumimaailma vauva riippukeinu

Suosittelen kiipeämään muumitalon huipulle asti. Talossa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia, joita lapsikin jaksaa tutkia. Satupolku on myös hauska, koska siellä on esimerkiksi labyrintti, mörköluola ja puita, joiden runkoon voi huhuilla. Aina välillä muumit leikittävät lapsia muumitalon edustalla.

muumimaailma naantali

Maailma on maineensa mukaisesti kiva paikka ja siellä jaksaa itsekin olla. Ehkä isoin miinus on ruokatarjonta. Pizzaa, munkkeja, hamppareita, ranskiksia, limua ja nameja. Ihan kiva joo, mutta olisihan se jees tarjota vähän terveellisempääkin snackia siinä kaiken ohella. Mukaan voi myös ottaa eväitä ja syödä reissun jälkeen siinä Naantalin sataman alueella.

Muumimaailma ruokailu

Suosittelen Muumimaailmaa lapsiperheille. Meille se ei ole kahtena vuonna ollut pettymys, vaan viihdyttävä ja hauska koko perheen kokemus. Paikasta nautti jokainen isoisästä meidän pieneen vauvaan asti.  Tämä postaus ei ole yhteistyö.

muumi vauva

Kommentit (2)

Heippa!
Onhan Muumimaailmassa Mamman keittiö,josta saa buffetin,sisältäen ihan tavallista kotiruokaa tai salaattia.Lisäksi pizza ja pasta-paikasta saa jonkin sortin pasta-annoksia:)

Olihan siellä vähän muutakin joo, mutta itse en löytänyt ihan lapsille näppärää paikkaa ja mun henkkoht mielipide on, että pientä kehittämistä vois ruokapuolessa olla 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X