operaatio äiti - Banneri

Gugguun tämän syksyn ensimmäinen drop julkaistiin tänään. Siinä oli luvattu sekä pojille, että tytöille kutkuttavia sävyjä. Aamulla heräsin jännityskutina mahassa ja nauroin hampaita pestessä, että johan on kumma vaikutus vaatteilla tähän mutsiin!

Gugguu syksy 2016 frilla rose

En aikaisemmin ole ollut Gugguun käyttäjä, koska en ole osannut inspaantua kyseisistä vaatteista. En tiedä miksi! Kai jotenkin hassusti ajattelin, että mitä sitä maksamaan liikaa ”tavallisesta”. Nyt ostin kirpparilta molemmille lapsille Gugguuta ja pakko on todeta, että aion ostaa kyllä jatkossakin. Gugguulla omasta mielestäni valttikorttina on hyvä vahva kangas, hyvin harkitut sävyt ja etenkin vaatteiden leikkaukset saa pelkkää peukkua.

Viime vuonna kirjoittelin Gugguusta erilaisin mielin, mutta näin vuosi myöhemmin asiakkaana olen muuttanut mieltäni. Yritykselle siis kehua siitä, että he ovat selkeästi kehittäneet toimintaansa. Tällä hetkellä en voisi oikeastaan valittaa mistään.

Whiteberry hat

Gugguu whiteberry rose

Gugguu on suomalainen lastenvaatemerkki, joka julkaisee mallistonsa keväällä ja syksyllä. Mallisto julkaistaan aina muutamassa osassa ja tänään tuli ”Drop 1”. Droppien valikoima vaihtelee ja esimerkiksi tänään saatavilla oli trikoovaatteita.

Mallisto julkaistiin klo 10 ja vaihtoehtona oli kärkkyä netissä. Siinä oli kuitenkin se riski, että koot menevät väärin tai nettikauppa ei toimikaan. Ahkerana tyttönä kipitin siis lähellä Helsingin keskustaa sijaitsevaan liikkeeseen (Punavuoren Peikko), joka jälleenmyy lastenvaatteita. Meitä oli useampi äiti oven takana odottelemassa etukäteen ja löytyi sieltä yksi äidin lähettämä poikakin. Fiilis oli hyvä ja oli kiva jutskailla useamman kanssa! Tuli ihan ryhmähenki fiilis, vaikka hetken päästä siinä vähän tungeskeltiinkin kilpaa vaatteiden parissa.

Tarjolla tosiaan oli trikoota. Parhaimpina omasta mielestäni suosiota saavuttaneet frillamekot olivat omalla hankintalistalla. Sen lisäksi oli trikoo pantseja, pipoja, pitkähihaisia, bodyja, legginsejä ja ballerinamekkoja.

Gugguu frillamekko musta rose

Softpink rose sävyero gugguu

Syksyn sävyt ovat ”Rose”, joka on kauniin haalean vaaleanpunainen. Sävyssä on syvyyttä ja tietynlaista tummuutta. ”Whiteberry” on ns. valkoinen. Sävyä on hankala kuvailla, koska siinä on aavistus beesiä, hiekkaa ja valkoista. ”Black” on syvä musta. ”Blueberry” nimensä veroisesti mustikan se tummimman sininen sävy. Tämä on aivan ihana esimerkiksi sinisilmäisellä sekä blondilla lapsella. Muutenkin helppo yhdistellä vähän kaikenlaisten sävyjen kanssa. ”Lightblue” on toinen sinisen sävy. Itselle tuli mieleen ”vauvansininen”, mutta ehdottomasti tämä sävy sopii myös isommille lapsille myös.  Tiedättekö, kun aurinko paistaa kesäpäivänä ja taivas on haalean sininen? Tämä! ”Rasberryä” näin vain muutamassa kuvassa ja se oli ruudulla tumman vadelman näköinen sävy. Ei yhtään tunkkainen, vaan raikas! Myöskään ”Winered” ei ole tunkkainen, vaan kirkas ja ihan erilainen livenä verrattuna nettisivun kuvaan. Suosittelen!

Gugguu winered

Gugguu winered pants

gugguu whiteberry winered pants

Meillä neiti on noin 74-75cm pitkä, 8kg ja päänympärys on 43,3cm. Mekoista frilla on mielestäni suhteellisen kokoa vastaava. Itse valitsin meidän tyypille ennemmin 80cm mekon. Hihoissa on ehkä sentti kasvuvaraa, mutta kropasta mekko istuu hyvin. Ballerina tunikassa taas 80cm vaikutti vähän reilummalta. Frillan kauluksessa ei ole neppareita, mutta se on silti helppo pukea päälle. Kangas on vahvaa, mutta miellyttävän joustavaa sekä pehmeää. Pitkähihainen, joka otettiin on unisex mallinen. Kuulin huhua, että paidat ovat aina naftimpia ja tästä syystä metsästin kokoa 86cm. Se oli jo kädessäni, mutta vahingossa pudotin paidan ja joku sen sitten näppäränä nappasi. Otin kuitenkin paidan sitten 92cm koossa kaappiin odottamaan kasvua. Paita on sovituskuvissa päällä, mutta tiedän sen olevan liian iso vielä! Housuissa vuorostaan tykkään siitä, että leikkaus on kätevä. Ne istuvat tosi sulavasti pitkäjalkaiselle kaposelle vauvalla, jolle housujen metsästys on tuskaa. Toisaalta vyötäröllä on säätömahdollisuus eli pyöreämpikin vauva voi näitä helposti käyttää. Housujen kangas on myös jämäkkää ja uskon sen kestävän hyvin tulevat konttaukset. (Saa nähdä!) En osaa itse käyttää tytöllä housuja, koska ne näyttävät joskus hassuilta ja pussimaisilta. Tästä syystä nämä ovat olleet hyvä löytö meidän kaappiin!! Huomasin, että vaaleat housut olivat hieman naftimmat kuin viininpunaiset. Pipo on malliltaan istuva ja napakka. Suosittelen sen ottamaan niin, että istuu täysin päähän. Elsalla pää on noin 43,3cm ja otin pipossa koon M.

Gugguu pants winered whiteberry

Gugguu whiteberry rose

Haluan tässä vaiheessa muistuttaa, että vaatteet aina kutistuu vähän pesussa. Näissä sovituskuvissa näitä vaatteita ei vielä ole pesty kertaakaan, joten ne ovat aavistuksen reilumpia kuin todellisuus. Sen lisäksi kuivausrumpu on meillä myös vähän kutistanut vaatteita.

Gugguu musta frillamekko

Tänään oli oikein onnistunut droppi-päivä. Punavuoren Peikosta sain kaiken kätevästi eikä ollut mitään ahdistusryysistä. (Miinus se yksi pudonnut paita!) Ja gugguun nettikauppa toimi suht sulavasti Samsungilla. Ostoskori jumitti hetken, mutta maksu meni läpi. En ole saanut vielä tilausvahvistusta, mutta se tulee aika varmasti illan aikana. Joillain useampi nettikauppa taisi mennä jumiin pahasti, mutta se on erittäin yleistä, kun miljoona ihmistä yrittää hyökätä samaan aikaan samalle saitille. Tämä ilmiö on nähtävissä ihan puhelimienkin kanssa esimerkiksi uutena vuotena, kun kaikki yrittää soittaa/tekstata samaan aikaan. Operaattorit kaatuvat ja mikään ei meinaa mennä läpi. Uskon, että näiden ongelmien kanssa tehdään koko ajan töitä ja kannattaa antaa palautetta vaan. Se auttaa yrittäjiä kehittämään palveluitaan.

Kiitos Gugguu kauniista mallistosta! Seuraavia syksyn droppeja odotellessa. Tämä postaus ei ollut yhteistyö.

Gugguu tyttövauva

Kommentit (11)

Oliko nuo tupsupipot myös nyt myyntiin tullutta mallistoa? 🙂 olen yrittänyt metsästää noita gugguun pipoja, mutta ei mistään meinaa löytyä. Nettikaupoista löytyy vaan noita trikoopipoja..

Vähänkö kivasti oot yhdistellyt 🙂 Mä oonkin jo ihaillut näitä tuolla minirodini jutusteluissa! Toivottavasti mun tilaamat viininpuna valkoiset legginsit menee normaalin valkoisen paidan kanssa yhteen, nimittäin huomasin tänään että tuo gugguun valkoinen on vähän sameampi sävyltään :E

Joo toi whiteberry on vähän ns. hiekkanen sävy. 🙂 Uskon normi valkosenki sopivan!

Lisäys edelliseen kommenttiin (tuliko se edes perille). Että tällä osoitteella koitin lisätä blogisi seurattavien listalle https://kaksplus.fi/blogit/operaatioaiti/
mutta tulee vain että syötettä ei löydy. Mitä siihen pitäisi kirjottaa että onnistuisi?

Siihen oli joku kikka 😀

Hei, miten sun blogia voi seurata bloggerissa? kun koitan laittaa sivusi osoitteen listalle, ei onnistu 🙁

Ootas mä katon miten se meni 🙂

Minkä kokoinen tuo teidän nauhapipo on? Mun pojalla on py 46.7 ja mietin minkä kokoisen ostaisin… Ensimmäistä kertaa gugguuta ostamassa 🙂

Se on koko M 🙂 Valkoinen on naftimpi ja toi apricot on reilumpi.

Moi! Ne tulee muistaakseni seuraavassa dropissa eli kuun lopussa? Kandee seuraa Gugguun sivuilta esim FBssä 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X