operaatio äiti - Banneri

Saako vanhemmuuteen liittyvät toimet inhottaa, ärsyttää tai ketuttaa? Entä, jos vaan ketuttaa ja ihan äärimmäisen paljon? Tarkoittaako se sitten sitä, ettei tykkää olla äiti tai isä ja olisi pitänyt jättää lapset tekemättä? No ei tietenkään tarkoita!

Mua ärsyttää joskus. Mua ottaa nuppiin paljon monikin asia. En aina jaksais samoja haasteita ja inhoan kakkavaippoja. Kuka niistä muka ihan aidosti oikeasti tykkää? Käsi ylös! Ne haisee pahalle, näyttää kauheelle ja tekeytyy AINA sillä hetkellä, kun vaihtaminen on äärimmäisen haastavaa. Kakkavaippavihanko takia mun olis kannattanut harkita pari kertaa ennen kun väänsin kaks sontivaa lasta?

Mä inhoan lasten pukemista ulos. I-N-H-O-A-N. Joskus sekin menee ihan helposti ilman taisteluita, mutta on silti äärimmäisen hidasta ja tukahduttavaa. Entä sitten taistelun kera menty kerta? Villahaalari, sukat, sisemmät hanskat, kypärämyssy, kengät, toppahanskat, pipo ja haalari. Kaikki tämä rimpuilevan riiviön kanssa, joka käytännössä kirkuu manaajaa paikalle. Ne pienet hennot nyrkit muuttuu hetkessä teräviks moukareiks, jotka yrittää samalla iskujen lomassa kynsiä sun silmiä pihalle. Sit vielä ne monottavat jalat, jotka koittaa keinolla millä hyvänsä osua sua naamaan, kylkeen ja haaroväliin (ainakin, jos pukijana on isi..). Lapset pystyy ihmeisiin halutessaan! Vai osaisitko sä olla samaan aikaan makaroni sekä jäykkä lankku, joka tanssii sambaa ninjakäsien huitoessa ilmaa ja jalkojen vatkatessa edestakaisin kovempaa kuin tehosekotin?

Ovi auki ja sit ollaan niin naantalin aurinkoa. Hymy yltää korvasta korvaan, mutta ihan periaatteesta piti taas vähän polkea vastaan. Ulkoillaan, riehutaan ja touhutaan. Sit pitäiski mennä sisälle ja alottaa riisuminen. Äsken ei haluttu ulos ja nyt ei haluta sisälle. Naamataulu alkaa uhkaavasti kääntyä väärinpäin.. ja taas se alkaa.

Saatan inhota joskus myös kävelyä. Sitä asiaa, jota aikanaan rakastin mielettömästi. Vaihtuvia maisemia, lumen narskumista kengän alla ja pientä liikkumisen meininkiä. Nykyään kävellessä saa tuijottaa samaa maisemaa ikuisuuden, koska pakko hakea keppi, kenkä on huonosti, jalkaan sattuu, pakko tehdä lumipallo, onko pitkä matka ja mä en jaksa kävellä. Lumen narskumisen korvaa tasainen narina ja kitinä. Liikuntaa taas saan varmaan enemmän kotisohvalla, kun kurotan nostamaan pudonneen kaukkarin. Miksi kävely on joskus niin vaikeaa lapselle? Kenkiä on aivan pakko liikuttaa tahallisesti laahaten eteenpäin ja suusta kuuluu vaan negatiivista möngerrystä. Tämä kaikki tapahtuu vieläpä useimmiten sillon, kun on oikeasti älytön kiire esimerkiksi bussiin.

Tähän postaukseen voisin vielä jatkoksi mainita herra sotkun. Äärimmäisenä siisteysintoilijana ja entisenä perfektionistina tunnen tekeväni jatkuvaa (turhaa) työtä siisteyden eteen. Vihaan likaa. Inhoan epäjärjestystä. En kestä sotkua! Silti kaaos vallitsee jokainen päivä ympärillä ja kerta toisensa jälkeen taistelen sitä vastaan hiustuppoja repien. Vauva sotkee syödessään heitellen tomaattia seinään, poika levittää lelunsa jokaiselle neliömetrille, koira kuskaa pehmoja sinne tänne, kani päättää kipata vessansa ympäri ja mies jättää parittomia sukkia joka paikkaan. Sellaista se tuppaa olemaan, kun perhekoko kasvaa.

Jep. Ei se vanhemmuus ole pullamössöä ja sateenkaaria kakkivia yksisarvisia. Ei täällä ja tuskin sielläkään. Jokainen varmasti löytää omasta arjestaan ne toistuvat vastoinkäymiset, joita on oppinut inhoamaan. Onneksi sitä saa joskus rakastamisen ja huolenpidon ohella vähän ärsyyntyäkin. Ei kaikesta tarvitse tykätä. Pääasia kuitenkin, että rakastaa lapsiaan ja perhettään, hoitaa ne ikävätkin asiat ja nauttii niistä mukavista. Elämä on vähän niinku jin ja jang – se koostuu kivasta ja tylsästä. Ilman kurjia juttuja kiva ei ehkä tuntuisikaan niin kivalta. Mietipä sitä!

Jin jang

Kommentit (8)

Se pukeminen kuulosti aivan meidän toimilta=) Tyttö 4,5vuotta ja poika 1vuotta.. Pukeutuminen on ihan kamalaa touhua ja toinen joka kotona häiritsee on hirveä sotku=/ Poikamme kun huomaa että alan siivota leluja, hän järjestelmällisesti tyhjentää sitä mukaan lelulaatikoita takaisin lattialle. Luulen että olisi helpompaa jos itsekin olisin sottaisempi yksilö, mutten osaa=) Noh ehkä meidän koti on Super siisti 20 vuoden kuluttua=)

Kiva ja hauska postaus! Samaistuin moneen kohtaan. Just toi ikuinen sotkuisuuskin, aargh…! On oikeesti rankkaa kun oma siisteyskäsitys on ihan eri kuin se ”siisteys” mitä omassa kodissa yleensä vallitsee 😀

Tsemppiä! t. Yksi- ja kolme-vuotiaiden äiti

Mua joskus super ahdistaa, kun kaikki muut haluu elää läävässä tyyliin ja sit ite vois järkkää kaiken tip top 😀

Hyvä kirjoitus! Olen miettinyt samoja asioita lähiaikoina, kiva kuulla että joku muukin on näitä miettinyt. 🙂 Meillä kolmen lapsen pukeminen ulos, huh sitä tappelun, vinkumisen ja huudon määrää -_- mutta kun ovesta astutaan ulos niin kaikki hymyilee ja on onnellisia samantien 😀 jatkuvaa vuoristorataa tää lasten kanssa oleminen 😀

Niinhän se on 😀 Mulla on sentään vaan kaks 😀

Tuo pukeminen. Ja ylipäätään mihinkään lähteminen. Voi argh! 😀 Kuopus vielä menee ihan iisisti, kun se ei osaa karata, mutta esikoinen vetää harva se päivä läpi koko setin piiloon juoksemisesta ”Mä en haluu mitään”-kiukkuamiseen. Sanoinkin yks päivä miehelle, että tarvisin verenpainelääkityksen jo ihan näitä kotoalähtemisiä varten… Siivoaminen menee kans ihan säännöllisin väliajoin tunteisiin, kun se tuntuu yhtä fiksulta hommalta kuin ne hölmöläisten touhut saduissa 😀

Kotoa lähteminen on pahinta ikinä! Jaksaisin liikkua lasten kanssa, mutta se LÄHTEMINEN 😀 Aina samanlainen sirkus! 😀

Toivottavasti ainakin edes 20v päästä täälläkin siistiä 😀

Vastaa käyttäjälle nuppunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X