operaatio äiti - Banneri

Miltä menettäminen tuntuu?

Äiti pyytää huoneeseensa ja sulkee oven. Pelottaa. En näytä sitä, vaan katson kysyvästi noihin ahdistusta pursuaviin silmiin. Silmiin, joista huokuu jotakin erilaista. Mitähän nyt on tapahtunut? Käyn mielessäni nopeasti läpi, että olenko tehnyt jotain kiellettyä ja jäänyt kiinni.

”Sun isäs on nukkunut pois..”

Tuo kirottu lause. Teksti tuossa yläpuolella. Se on kuin iso lika paperilla. Tahra parhaimmassa mekossa. Se ilkkuu, nauraa päin naamaa. Pysyy paikoillaan ja kertoo totuutta. Sitä totuutta, jota en halua kuulla. Tahtoisin tarttua siitä kiinni. Hakata, repiä ja tuhota. Poistaa tuon lauseen ikuisesti, mutta se on ja pysyy. Rikottu viilletty sydän, josta tuo lause hehkuu vahvasti. Kipeä lause tatuoituna paikkaan, jota tulisi vaalia.

”Sun isäs on nukkunut pois..” 

”Sun odotan vielä palaavan, vielä kerran mua halaavan. Ja jossain taivaan takana sydäntemme tapaavan.”

Mitä oon mennyt tekemään.. Jos olisin jaksanut puhua puhelimessa, jos olisin soittanut. Jos olisin kirjoittanut ja pitänyt yhteyttä. Ehkä asiat ei olis näin? Ei saisi sanoa, että elämä riippuu toisesta ihmisestä. Ei pitäisi uskoa niin. Tiedän kuitenkin, että olisin voinut tehdä enemmän.

Ja mitä mä tein? Vihasin, olin katkera ja pettynyt. Toinen tarvitsi kipeästi tukea ja rakkautta. Luultavasti edes pientä merkkiä siitä, että täällä sitä vielä ollaan, mutta ei.. ajattelin vain sitä omaa sisältä pursuavaa raivoani. Ihmiset väittävät, ettei se ole vikani. Aikuiset tekevät omia valintojaan. Kukaan ei voi olla riippuvainen toisesta. Jokaisen on elettävä oma elämänsä. Riippuvuuksia on paljon pahempiakin ja yksi niistä pyyhkäisi isäni pois tästä maailmasta.

Havahdun siihen, että äiti edelleen katselee. Nauran ja totean, että mitä väliä. Eihän me edes tunnettu.

Ei – me ei tunnettu kunnolla, mutta joku selittämätön side kuitenkin rakentuu isän ja lapsen välille, vaikka isä lähtisi. Se on se pienen lapsen kaipuu ja TARVE.. tarve tulla rakastetuksi ja tärkeäksi. Vuosia elin haavemaailmoissa ja kuvittelin oman isäni saapuvan mitä ihmeellisimmissä kuvitelmissa. Kurjina päivinä turvasin tuohon ajatukseen. Pyöritin joskus käsissäni puhelinnumeroa, mutta en uskaltanut. Leikittelin ajatuksilla, kaipasin ja tunsin itseni kelpaamattomaksi. Olin puolityhjä, mutta silti vakaasti uskoin siihen päivään, kun kaikki muuttuisi vaaleanpunaiseksi isi-hattaraksi. Sitten se kaikki repäistiin pois ja haaveet muuttuivat mustaksi savuksi.

Tuo musta savu pyörteili vuosia pääni sisällä. Mustan savun sisällä en kokenut olevani tarpeeksi.. minua ei haluttu illalla nukuttaa isin kainaloon, ei viedä pelaamaan jalkapalloa eikä nostaa harteille. Sen savun sisällä syytin itsäni niin kovaa, että olin rusentua tuskasta. Ei ole maailma helppo paikka tytölle, jonka isi sysäsi syrjään.

Nyt olen aikuinen ja nähnyt elämää monelta kantilta. En ole sinänsä vihainen enkä pettynyt. Olen ehkä vain vähän surullinen, ettei saatu tutustua. Valintojahan voi aina elämässä tehdä, mutta toisaalta taas yksin on paha ponnistaa. Olen kuitenkin tosi pahoillani siitä mihin elämä sinut lopulta vei.

Isi lähti

Huumeet. Niiden takana on monta tarinaa. Yksi tarina on meidän tarinamme.

Kommentit (12)

Se EI ole sinun syysi! <3 koskettava, hieno teksiti <3 muista ettet valinnut "isättömyyttä" lapsena, etkä valinnut sitä nyt. Kaikki ei ole omissa käsissä. Voimia! <3

Riippuvuudet ja vanhemmuus on hankala yhtälö. Kurjaa että et saanut tutustua isääsi vaan riippuvuus vei hänet mennessään. Itselläni tästä aiheesta kaksi tarinaa: Toinen omani ja toinen lasteni. Omassa tarinassani isäni hylkäsi minut ollessani vuoden ikäinen. Tuo hylkääminen on jättänyt ikuiset jäljet ja arvottomuuden tunteen. Lapsi kokee tilanteessa väistämättä että on hänen syytään, kun vanhempi hylkää. Toisaalta ei sen riippuvuuden kanssa painimistakaan ole lapsen hyvä seurata vierestä.

Joo onhan se aika kova paikka seurata suorassa katse kontaktissa riippuvuutta. Liekö tavallaan jopa lahja, ettei tarvitse olla osana sellasta elämää!

Itselläni myös ikuisesti muistunut mieleen äidin sanat: ”Isi on ajanu tosi pahan kolarin” ja jatkon, joka seurasi, kun kysyin, että sattuiko sitä, ”Tiedätkö rakas, kun isi on kuollut”.
Mä taas olin aina se isin tyttö ja meillä oli ydinperhe kasassa, mutta mä olen piiskannut itseäni siitä, että tuona pirun päivänä kaikista niistä yhteisistä kolmestatoistavuodesta mä en jaksanut alkaa etsiä isää tontiltamme sanoakseni heippa, kun lähdin kylille kavereita tapaamaan ja sitten muutaman tunnin jälkeen sain nuo tähän astisen elämäni hirveimmät uutiset.
Itsellä tuli kanssa silloin ekana mieleen, kun äiti soitti ja kysyi missä olen, että oonko tehnyt jotain pahaa.

♡♡ Otan osaa 🙁

Voi miten sais maailmasta poistettua huumeet??? 🙁

Voimia ja haleja!

Ei mitenkään :/

♡♡♡

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X