Meidän perheelle tarjoutui mahdollisuus lähteä risteilylle Viroon. Lähdettiin 7 hengen porukalla avoimin mielin. Laiva, jolle suunnattiin oli Silja Europa ja se starttasi 18.30 Helsingin Länsisatamasta. Lähdettiin meiltä kotoota julkisilla matkaan parkkimaksuja säästääkseen, koska kotisaari on ihan lähellä satamaa. Saaren nokasta näkee aina lähtevän laivaliikenteen.
Pakattiin mukaan yksi laukku ja sen lisäksi reppu pienemmille tavaroille. Laitoin Topille muutamat varavaatteet, koska tyyppi ei enää juurikaan sotke. Vaatteiden lisäksi lempi unilelut, hammasharja ja siinähän se. Elsalle otin useamman vaatesetin, koska syöminen sotkee, satunnaiset maitoröyhtyt sotkee ja kaikki sotkee tuossa iässä. Neiti sai mukaansa myös hammasharjan, muutaman teletapin, kirjoja viihdykkeeksi sekä tietenki vaippoja. Aikuisille mukaan tuli vaatteet, hygieniatarvikkeet, kamerajutut ja laturit. Toki meillä oli lääkkeet yms. tärkeät myös mukana. Periaatteessa vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta eipä tuo yksi laukku mitenkään liikaa ollut vaivaksi.
Meillä oli laivalla heti ensimmäisenä buffet. Ah, koko laivamatkustuksen kohokohta. Ruoka on elämä, sanoi Anette ja lihosi reissun aikana viisi kiloa. En voi oikeasti kuvitella sitä määrää, jonka taas sain alas. Alkupaloja, pääruokaa, tortilloja, jäätöä ja leivoksia. Lapsetkin saivat syödäkseen mieleistään ruokaa.
Laivalla kaikki on rentoa lasten kanssa. En nipota lautaselle valituista ranskalaisista, ostan kaupasta suklaata ja annan mehua ruoalla. Irtiotto arjesta kirjaimellisesti. Meillä oli tämän reissun aikana 3 buffettia yhteensä ja muuten napsittiin välipalaa. Lähtöpäivänä oli yksi ja tulopäivänä kaksi; aamupala sekä lounas. Elsa veteli tämän päälle maitohörppynsä.
Syöminen vei meidän ajasta ehkä suurimman osan, koska matka laivalla Tallinnaan on suhteellisen lyhyt. Syömisen lisäksi ihmeteltiin putiikkeja, käytiin pelihuoneessa ja leikittiin leikkipaikassa. Tehtiin tavallaan juuri niitä asioita, joita jo lapsena tein laivareissuilla.
Leikkimaa oli vähän ahdas, vaikka ihan nykyaikaisia ja kivoja touhuttavia juttuja siellä oli. Haastavinta oli, kun muutamat isommat lapset riehui ja jyräsi allensa pienempiä. Huoneen valvojakin valitteli ääneen, kun vanhemmat jättivät lapsensa sinne omin nokkineen eikä kukaan niitä siellä sitten vahtinut. Elsa rakasti pallomerta, duploja ja kirjoja. Topi kiipeili pitkin kiipeilyseinää ja kävi melkein kaikki lelut läpi.
Aika nopeasti ilta siinä puuhatessa humpsahti. Lapset sai valvoa likelle puoleen yöhön eikä kumpikaan edes osannut asettua unille kivassa paikassa. Sellaista se ”lomailu” on. Aamulla tosin kello herätti jo 07:30 ja sain kerrankin olla se, joka repii lapset hereille lämpimästä sängystä. Molemmat siinä aikansa pöllämystyneenä heräili ja sitten suunnattiin aamiaiselle.
Aamupalan jälkeen heti klo 8 oli mahdollisuus nousta maihin. Ihan hyvä idea, mutta sää oli kamala. Vettä, lunta ja jäistä tuulta. Ei taideta kävellä vanhaan kaupunkiin tällä reissulla. Viivyteltiin vähän pidempään ruokapöydässä ja suunnattiin laivasta suoraan taksitolpalle. Otettiin rattaat mukaan, vaikka lopulta ne oli vähän turhat. Taksi vei meidät kauemmas kauppakeskuksen pihaan, koska surkean sään voi aina korvata shoppailulla.
Kauppakeskuksessa tajuttiin, että liikkeet aukeavat vasta klo 10 eli 45 minuutin päästä. Oli siellä yksi ruokakauppa, jossa oli kaikenlaista muutakin tavaraa ja siellä sitten oleskeltiin alkuaika. Loput reissusta käytiin meidän porukan kanssa Zarassa ja H&M:ssä. Lapset sai lahjaksi paljon kivoja vaatteita, joista kirjoittelen ihan erillisen postauksen.
Pyydettiin samaa taksikuskia tulemaan meidät hakemaan tiettyyn kellonaikaan, ettei missattaisi laivaa. Tämä on vinkki, joka kannattaa hyödyntää etenkin, jos tarvitsee tilataksin.
Laivaan päästessä oli tiedossa ruokailua, mutta ennen sitä Elsa piti nukuttaa. Tyyppi simahti melko helposti ja nukkui rattaissa koko ruokailun ajan. Loppumatka tehtiin aika samoja asioita, kun alkumatkakin ja viihdyttiin oikein hyvin. Kiva matkustaa vähän isommalla porukalla, kun siinä saa lasten kanssa samalla lisäkäsiä.
Toiset lähtee Viroon ostamaan kärryt täyteen tölkkejä ja toiset lähtee sinne muuten vaan. Toiset vetää päät täyteen ja toiset täyttää matkalaukut uusilla vaatteilla. Lasten kanssa reissaaminen Viroon oli ihan onnistunutta. Reissusta saatiin samaan aikaan mukava lapsille sekä aikuisille. Voisin matkustaa ihan hyvin uudelleenkin.
Illan lapset on käyneet ihan pirteinä ja eläväisinä. Käytiin parikin kertaa ”kiikkaamassa” takapihalla ja kaivelemassa koloja hiekkalaatikkoon. Silti kumpikin valvoskeli aika myöhään. Omat hommat vähän siirtyi tämän takia ja siksi teen meidän ostoksista erillisen postauksen. Koko illan olen myös pessyt uusia vaatteita, joita aion esitellä blogissa. Yksi näistä on Papun uusi mallisto.. pysykää kuulolla!
Kommentit (2)
Mitä pidit virolaisten äitien (ja isien) tyylistä pukea lapsiaan? Oliko esim Gugguu siellä suosittu merkki tai herättikö huomiota.
Asutteko saaressa??! Upeaa 🙂 Teillä on tyylikäs perhe.
En itseasiassa kauheasti edes nähnyt muiden lapsia 🙂 Oltiin niin aikaisessa.
Ei meillä omaa saarta ole, mutta saarihan tämä Lauttasaari on.