operaatio äiti - Banneri

Väsyttää. Se saattaa paistaa nyt vähän läpi tästä blogista ja teksteistä. Tuntuu, että energiat on vähän vähissä, mutta yllättävän hyvin on kyllä tullut jaksettua. Nukun nykyään muutaman tunnin enemmän öisin, jotta jaksaa lasten kanssa olla.

Siitä on nyt päälle viikko, kun ensimmäisen testin tein. Se näytti monen mielestä negatiiviselta. Viiva vahvistui tosi hitaasti parin seuraavan päivän aikana, joten päätin odottaa suoraan vähän enemmän. Viikko ekasta plussasta päätin vielä testata ja viiva olikin vahvistunut jo täysin.

Nyt viikkoja on aika varmasti 5+ , mutta tarkkaan en tiedä. Oireet on tosi paljon vahvemmat, kun edellisissä raskauksissa ja tullut aika nopeasti. Imetys sattuu edelleen rintojen arkuuden takia, väsyttää ja taustalla on jatkuva hutera olo. Alun mieletön nälkä on hiipunut hieman ja lähinnä on sellainen olo, ettei mitään tee mieli. Tuttu oire aikaisemmista raskauksista ja käteväähän se on, että napostelu jää pois.

Epäilin raskautta eniten varmaan painon takia, joka nousi 2 viikon aikana noin 6 kiloa. Paino ei ole onneksi enää noussut, mutta aika hurja luku silti. Elsasta painoa tuli yhteensä 7 kiloa, joten saa nähdä mikä valas kropasta tätä tahtia kasvaa. Alussahan on paljon turvotusta, kun nesteet kerääntyy ja tästä syystä mahakin pömpöttää jo komeasti esillä.

On riski, että viikkoja on jo enemmän, joten pääsen pian Naistenklinikalle ultraan tarkistamaan asian. Niskaturvotusta katsotaan ultran merkeissä heinäkuun lopulla. Tuntuu oikeasti ihan hassulta, että on raskaana enkä ehkä vielä sisäistä sitä kokonaan. Elelen vain päivä kerrallaan. Stressiäkään ei ole, vaan joku ihmeen sisäinen rauha ja varmuus. Eiköhän elämä anna juuri sen mitä kuuluukin antaa..

Onko kellään muulla tullut hurjasti painoa raskauden alkuviikoilla? Lähtikö kilot välissä pois?

Kommentit (18)

Olipa kiva löytää sun blogi, itellä nyt rv9 menossa. Jäänpä seurailemaan! 🙂 Mulle ei oo kiloja vielä tullut, iltaisin vain kauhea turvotus. Allekirjoitan myös ton väsymyksen, jotain ihan järkyttävää! Pahin kausi tuntuu jääneen onneksi nyt taakse, toivottavasti pysyvästi 😀
Onnea odotukseen <3

Mulla esikoisesta tuli 8kg ekan kk aikana neuvola täti raskausmyrkytyksen oireista muistutteli ja kyseli onko lähisuvun naisilla ollut. Ei ollutta huolestunut. Lopussaproteiinit nousi pikkuhiljaa tasaisesti. Et käynnistys aika varattiin. Menin pari pv aiemmin fyssarille akupunktioon ja selitin syyn et haluaisin et luonnollisesti käynnistyisi jos joku vaan auttaisi siihen. Hoidosta 1,5h alkoi supparit ja vauva syntyi käynnistys päivän aamupäivällä. eli Ulla enteili kova alkurasvauden painon nousu raskausmyrkytystä

Mulla oli ekassa raskaudessa myrkytys..

Onnea odotukseen!
Mutta oikeasti kyllä noin suuri määrä turvotusta on se että raskauden lisäksi ruokavaliossa ollut runsaasti suolapitoista ruokaa ja siitähän sitä turvotusta kertyy napostelun lisäksi.
Itsellä muutama viikko enemmän kuin sulla ja mulla tullut kilo puolitoista sitä turvotusta ja tämäkin tuntuu jo paljolta.
Nyt ruokavalio kuntoon sekä itsen ja maha-asukin vuoksi.:)

Kiitos 🙂 Mun ruokavalio on itseasiassa melko vähäsuolainen, koska esimerkiksi kotona en käytä yhtään lisättyä suolaa ruoassa. Eniten suolaa tulee varmaan valmiina tonnikalasta. En myöskään syö sipsejä yms, joskus harvoin suolakeksejä on ollut jossain retkellä. Toki me JOSKUS syödään ulkona ja siinä ruoassa taitaa enemmän suolaakin olla harmi kyllä. En siis jotenkin usko, että tää olis ”huonosta ruokavaliosta”, kun melki terveellistä syön. Tänäänkin ruoalla tuoreita kasviksia ja parsakaakipihviä 🙂

Jostain muistan lukeneeni, että raskauden aikana tonnikalaa suositellaan vain kerran viikossa. Harmitti, kun sitä mun juuri olisi tehnyt mieli. 😀 Voin aluksi niin pahoin, että söin koko ajan. Se piti aina hetken huonon olon kurissa. Ekaan neuvolaan mennessä tuli jo muutama kilo. 🙁

Kiva ku huomautit 🙂 En tiennytkään

Onnea raskaudesta!

Mulla paino nousi heti ensimmäisistä viikoista alkaen tasaisesti puoli kiloa viikossa riippumatta siitä mitä söin tai paljonko liikuin. Tätä jatkui vikalle kolmannekselle asti, jolloin painon nousu loppui hetkeksi kuin seinään ja itseasiassa muutamana viikkona tuli miinustakin. Yhteensä kiloja tuli 18 eli ihan reippaasti, mutta ei kuitenkaan överisti. Raskaus on kaikin puolin ihmeellistä aikaa, joten en suotta tuijottaisi vaakaa, vaan ainoastaan sitä mitä lautaselta löytyy ? Ihanaa odotusaikaa!

Totta 🙂 Kiitos kommentista!

Ihanaa että kaikki on mennyt hyvin toistaiseksi! <3 Mulla tuli heti kanssa turvotus ja vatsa pompsahti esiin 5+ viikoilla. Kiloja kertyi tosi nopeasti, määriä ennyt muista mutta puolivälissä raskauttaoli tullut jo n. 13kg. Paljon reippaamin kun esikoisesta 😀
Koita nauttia alkuraskaudesta, vaikka vaikeaa se varmasti onkin kun väsyttää ja on huono olo 😀

Mulle tuli ekojen viikkojen aikana +4 ja tuntui niin älyttömän hurjalta määrältä! Varsinkin kun edellisissä raskauksissa ensimmäinen kilo kertyi vähän ennen puoliväliä! Nyt kuitenkin painonousu pysähtynyt ja sitä kertynyt 3-4 kiloa vähän päivästä ja turvotuksesta liittyen! Nyt tosiaan viikkoja 11+1 🙂

Okei 🙂 toivottavasti mullakaan ei kerry nii paljoo enempää 🙂

Mulla nyt kaikista kolmesta on tullut ekaan neuvolaan mennessä n.5-6kg lisää painoa, toisessa raskaudessa se kyllä olikin sitten toiseen neuvolaan mennessä laskenut lähtötilanteeseen ja lähti sitten taas huimaan nousuun. Ekasta tuli painoa yhteensä 28kg, tokasta 22kg. Eli turvotusta ollut reippaasti kun molemmilla kerroilla jälkitarkastukseen mennnessä norm. painossa 🙂
Nyt kolmas mennyt suunnilleen samalla kaavalla, ekaan neuvolaan rv8 +5kg ja nyt rv 13 samassa pysynyt paino.

Ok, toivottavasti mulla menis myös tällein 🙂 Mulla painoa tuli 18kg ja 7kg 🙂

Mulla tuli heti alkuun n. 4 kiloa ja ne tulivat ihan puskista, ja olivat täysin turvotusta sekä pöhötystä. Nyt viikkoja melkein 9 ja turvotukset lähteneet lähes kokonaan ja noista neljästä kilosta jäljelle jäi yksi 😀

Kiva kuulla 🙂 toivoa on

Vastaa käyttäjälle Annim Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X