operaatio äiti - Banneri

Kaikki menee mönkään. Päin mäntyä. Epäonni on saastuttanut mun elintilani. Ei kuitenkaan tähän mennessä mitenkään vakavasti, vaan ihan kepeällä huumorilla voi nämä sattumukset kuitata. Ensin kamera ei toiminut sitten millään. Seuraavaksi monen viikon huollon jälkeen se toimi ja huollossa kuulemma ei tehty asialle mitään. Sitten pudotin alle kuukauden vanhan uuden puhelimen maahan ja hajotin ensimmäistä kertaa ikinä näytön. Varaosia ei ole vielä missään ja muutenkin vaihto maksaa miljoonia. Muut sattumukset on ihan rattaisiin kaatuneesta smoothiesta revenneisiin housuihin yms. Ehkä tuleva baby on perinyt isänsä epäonnen ja näin lapsen kantajana sattumukset tapahtuu mulle. Vitsi vitsinä.


Kamera palasi tosissaan parin viikon tauon jälkeen kotiin ja alkuun kuvatessa olin ihan hukassa. Tuntui ihan mukavalta ottaa pakkolomaa kuvaamisesta ja vain olla, vaikka sitä puuhaa rakastankin ja haluan kehittyä enemmän. Muutama kuvauskeikkakin kuumotteli niskassa, koska olin luvannut napsia esimerkiksi NuttuLuxille kuvia uudesta bomber-takista. Elsalla on kuvissa päällä koko 90 ja se on liian reilu, mutta pidettävissä. Vimman vaatteissa käytetään yläosissa yleensä mieluusti kokoa 80.


On ihanaa, kun kuvissa ja ympärillä näkyy kesä. Lehtiä, vihreää ja kirjavia kukkia. Ympäristö on hieman hämäävä, koska tänä kesänä sataa rakeita, tuulee pohjoisnavalta ja nautitaan siinä välissä liian viileistä päivistä. On pieniä hetkiä, kun on ihan ok lämpötila ja tällöin me syöksytään imemään itseemme kesäfiilistä.


Tässä meidän kotisaaressa ihan Helsingin keskustan vieressä on paljon vihreitä metsiä, kallioita ja hiekkarantoja. Täydellinen paikka lapsille päästä touhuamaan luonnollisia juttuja. Topi on joka toinen viikko poissa ja tällöin Elsalle pitää keksiä aktiviteettia. Onneksi tyyppi on ihan metsän pieni menninkäinen ja jaksaa ihmetellä etanoista muurahaisiin kaikkea luonnossa.


Oma väsymys on kova, vaikka ulkoillaan paljon. Nukun joskus 14h vuorokaudessa ja silti uupumus painaa alas. Tässä vaiheessa sitä toivoo hirveästi, ettei näitä asioita ole jaksanut turhaan. Huomenna on ensimmäinen ultra ja siellä kuullaan sitten tuomio. Saa nähdä miten meidän käy.. tuleeko meille tammikuussa vauvaa?

Kommentit (4)

Ihania kuvia♡
Tämä kesä on kyllä sellainen, että jokaisesta auringon säteestä täytyy ottaa kaikki irti!
Hurjasti tsemppiä ultraan,mä pidän peukkuja tammikuun vauva toiveelle♡♡

Tsemppiä ultraan!<3 toivotaan että kaikki on hyvin!<3

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X