operaatio äiti - Banneri

Oltiin tosiaan se melkein pari viikkoa mökillä viime kuun lopulla. Meidän porukka yöpyi yöt viereisessä hotellissa tilanpuutteen takia. Hotellissa lasten viihdyttäminen on oikeasti hieman haastavaa, joten pakkasin mukaan ison kasan leluja. Lelut olisi voinut pakata johonkin perus kassiin, mutta sain ennen reissua Tuutilullalta yhteistyön merkeissä kätevän Play & Go lelupussin. Alunperin ajattelin lelupussin kotikäyttöön, mutta pakatessa sain idean ja tungettiin KAIKKI mukaan tulevat lelut sinne.

Tässä raskaudessa väsymys on ollut kaikista raskauksista pahin ja ollaan sovittu, että nukun aamuisin muutaman tunnin pidempään. Mies on muutenkin ihan aamuvirkku ja vei sitten lapset aina hotellissa aamiaiselle. Tämän jälkeen tuli lelupussille käyttöä ja se raahattiin sellaisenaan lasten ”tukikohtaan” eli paikkaan, jossa oli hotellissa hyvä leikkiä sisäleikkejä. Lelupussin saa helposti auki ja sen voi levittää isoksi alustaksi leikkien ajaksi. Meillä lapset kiltisti (jopa Elsa!) keräsi leikkien jälkeen lelut takaisin pussiin.

Matkalla siis lelupussi tuli äärimmäisen hyvään tarpeeseen. Joissakin tapauksissa voisin ajatella ottavani sen myös ulos ja käyttäväni alustaa maata vasten suojana. Kotona lelupussi on siisti ja näyttää ihan kivalta huoneen nurkassa. Tämä on tähän mennessä toimivin säilytykseen, joka meillä on ollut. En koskaan ole ymmärtänyt esimerkiksi paperipahvipusseja, joihin laitetaan lelut.

Lelupusseja saatavilla Tuutilullan verkkokaupasta. Lelupussi on saatu näkyvyyttä vastaan.

Kommentit (4)

Tuo lelupussi on kyllä kaunis ja kätevä! Ah, kun joku vielä aina keräisi (ilman uhkailua, lahjontaa tai kiristystä) ne legot sinne omatoimisesti 🙂 Olen nähnyt noita monilla kuoseilla, kivoja kaikki.

Yhdessä päiväkodissa oli vastaava pikkulegojen säilytykseen. Se avautui pyöreäksi tasaiseksi matoksi, jonka päällä legoja sai rakentaa ja niillä leikkiä. Maton ulkopuolelle ei ollut lupa levittää, jotta leikin siivoaminen oli mahdollisimman helppo: sen kun vain nykäisi naruista, niin palikat oli pakattu taas valmiiksi pussiin.

Joo juuri sellainen tämä on 🙂

Haha. Meillä Topi onneks on reipas. Toivottavasti Elsakin joskus 😛

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X