operaatio äiti - Banneri

Vauvantulo lähestyy ihan hirmuista vauhtia. Imetys on jäänyt pois ja seuraavaksi opetellaan varmuuden vuoksi vähän niitä itsenäisiä hommia myös. Ei voi koskaan tietää onko tuleva vauva vaativa vai helppo. Elsa on tosi riippuvainen aikuisen avusta sekä seurasta vieläkin ja niin tuon ikäisen ehkä kuuluukin olla. Ei ole silti väärin pikkuhiljaa opetella, valmistella ja kannustaa itsenäisyyteen tulevaisuuden varalta. Lapsentahtisesti.

Yksi iso ongelma on jatkuva sylissä oleminen ja se, että hirveästi tuota neitiä ei huvita kävellä yksikseen. Tottakai olisin voinut opettaa jo kauan sitten vain kestämään sen asian, ettei syliin aina pääse, mutta toisaalta tuntuu oikealta vastata alle kaksi vuotiaan sylintarpeeseen. Etenkin meidän tytön tapauksessa, kun on niitä herkkyyksiä ja vaikeuksia enemmän. Vauvan tullessa muotoutuukin se ongelma, että vauva ei voi aina mennä tarpeidensa kanssa etusijalla, vaan jotenkin pitää oppia jakautumaan. Aikanaan oli helpompaa, kun Elsa syntyi. Topi oli niin reipas apuri eikä oikein koskaan edes jaksanut sylissä istuskella. Pääsin silloin helpolla ja kuitenkin pystyin tarjoomaan kummallekin lapselle sen huomion, mitä vaadittiin.

Elsa on äärettömän rakas. Tätä lausetta haluan hokea niin useasti kuin muistan, koska arki on joskus vaikeaa. Tuo lapsi on pieni, ihmeellinen ja ihana. Pian tuo ihmeellinen ihana kokee järkytyksen, kun huomio jakaantuu entisestään. Tiedostan oikeasti, etten voi enää kantaa neitiä ulkona ja samalla työntää rattaita, joissa vauva makoilee. Entä, jos vauvakin haluaa syliin? Tässä ollaankin sitten suurimman ongelman edessä. Mitä tehdä, kun omistaa lapsen, joka kammoaa rattaita? Lapsen, joka oikeasti kammoaa melkein kaikkea ympärillä. En koskaan ole saanut Elsaa kantoreppuihin tai liinoihin, koska joku niissä alkaa toista ahdistamaan. Lautaa en aio edes yrittää, kun tunnen tuon lapsosen kammon sekä skeptisyyden omituisia asioita kohtaan. Vaihtoehdoiksi jää rattaisiin totuttelu positiivisten kokemusten kautta sekä käveleminen.

Tuumasta toimeen ja ollaan alettu treenaamaan kävelyä. Joka hetki kannustetaan erilaisin keinoin kiinnostumaan niistä omista jaloista ja ympäröivästä maailmasta, jonne pääsy on rajaton, kun kulkee itsekseen. Topi on tässä puuhassa ihan lyömätön apu, koska tottakai pikkusisko haluaa kulkea isoveljen vanavedessä. Toinen kouluttaja on meidän koira Tifa, jota Elsa kovin innokkaasti lenkittää ihan itse lähimetsässä. Samalla havainnoidaan kiviä, kukkia sekä muuta ympäristöä. Ötököitä ei saa missään nimessä huomioida, koska Elsa pelkää niitä ihan kuollakseen! Ollaan onnistuttu harjoituksissa ja päästiin jopa kilometrin matka jo eteenpäin, vaikka aikaa siihen meni melkein tunti. Jee!

Ratkaisu asiaan on siis tuplarattaat pidemmille reissuille. Mikä malli, sitä en vielä tiedä.. Sitten ihan perus ulkoiluun otetaan käyttöön ne lapsen omat jalat. Tähän väliin ripaus toivetta siitä, että vauva on kova nukkumaan pitkiä päiväunia, koska talvella ei pahemmin raaski imettää ulkona kesken kävelyreissun. Jännittää kyllä etukäteen, että miten tästäkin selvitään, mutta kaipa se jää vain nähtäväksi.

Minkälaisia kokemuksia lukijoilla on tästä aiheesta? 

Ps. Papun seuraava droppi on huomenna klo 9! Pipot, tuubihuivit, säärystimet ja esimerkiksi villaiset polvipaikat saatavilla siis huomenissa. Vinkkinä lukijoille! *Kuvissa olevat Papun merinovillat saatu näkyvyyttä vastaan.

Kommentit (20)

Moi! Ei nyt liity aiheeseen, mutta ootko ikinä tehnyt postausta lasten esittelystä sosiaalisessa mediassa? Miten voit olla varma, että lapsesi haluaa toimia vaatemallina milloin mullekin vaatekappaleelle? Oletko koskaan tuntenut huonoa omaa tuntoa tästä? Pidän kyllä kuvistasi ja lapset ovat suloisia. Itse kuitenkin Elsan ikäisen lapsen äitinä tämä tuli mieleen, kun itse en lastani someen laita. Mielestäni some ja netti ylipäätään on tosi raadollinen ja lapsen yksityisyys menee kaiken edelle.

Ei millään pahalla mut onks Elsan jalkoja tutkittu tarkemmin? Ne näyttää jotenkin virheasentoisilta pahasti. Ehkä niissä on kipuja ja ei siksi halua kävellä?

Enkä meinannu pahalla sua kohtaan siis 😀 Vaan oon kyllästyny meiän neuvolaan.

Eipä oo, kun ketään ei koskaan kiinnosta täällä suomen maassa mikään. Ihan samaa oon miettinyt ja usein. Tuntuu vaan hirveeltä ongelmalta nuorille terkkareille kestää sitä Elsan huutoa se käynti ja aika nopeella temmolla vetävät läpi käynnit. Huoh sanon minä 😉

Jos kävisitte yksityisellä ortopedillä tai lastenlääkärillä näyttämässä? He varmasti katsovat ja laittavat lähetteen eteenpäin tarpeen vaatiessa?

Nehän vaatii kans lähetteen ensin terveysasemalta. Minnekää ei pääse ilman lähetettä. Meidän terveysasemalla vihataan meidän käyntejä. Ei Elsa anna edes kenenkään tutkia saati näytä kävelyään tai anna koskea. Ihan mahotonta. Ja sitku ne ei jaksa uskoa mun puheisiin vaan.

Yksityiseltä saa apua myös niihin muihin ongelmiin, ja yksityiseltä saa lähetteen sit vaikka Lastenlinnaan jatkoihin. Jos neuvola ja terkkari kerran tökkii niin aina on vaihtoehtoja olemassa. Apua kyllä saa jos vain haluaa.

Tiedän kyllä 🙂 Mutta jotenki sitä luottaa siihen, että kun sanotaan jonkun olevan normaalia niin se olis. Sitten pikkuhiljaa se oma epäilys kasvaa ja alkaa tajuta. You know 🙂

Yksityiselle lastenlääkärille ei kyllä lähetettä
tarvitse, varaa vain ajan vaikka PikkuJättiin ja sillä
selvä.

Eipä se silti auta niihin muihin ongelmiin. Mut eiköhän tää nyt tästä pikkuhiljaa lähe 🙂

Meidän herkkistaapero viihtyy kyllä vaunuissa ja etukäteen valmisteltiin, että vauva tulee olemaan vieressä omalla paikallaan (donkeyt). HAasteena meillä on sosiaaliset tilanteet, jolloin taapero haluaa olla vain sylissä. Tänään perhekahvilassa istuttiin sitten sylikkäin vauvan (1kk) ja taaperon kanssa. Vauva on onneksi leppoisa tapaus.

Kiitos kivasta blogista. Herkkyysaihe koskettaa, vaikka meillä ei ihan yhtä suuria haasteita olekaan. Mutta haasteita kyllä.

Kiitos kommentista! Meillä on myös noita vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja Elsa hakeutuu syliin. Ei juurikaan olla käyty enää noissa kerhoissa, kun ei niistä saa irti mitään.

Täällä nyt ei vielä kokemusta ole, mutta sisarusrattaat on ostettuna (babyjoggerin cityselect, niin saa helposti yhdelläkin pidettyä pelkästään), ja niihin myös seisomalauta, josko sillä pärjäis pienemmät reissut. Aateltiin sitä seisomalautaakin jo testailla, ennenkun vauva syntyy, että siitä ehtis muodostua kiva asia taaperolle 🙂

Joo 🙂 Pitää ite kans funtsia mitä ostaa.

Meillä samanikäinen lapsi kuin Elsa ja hän liikkuu mielellään potkupyörällä ja vihaa rattaita. Jos meille syntyisi nyt piakkoin vauva niin ostaisin tuplarattaat/ rattaat seisoma/istumalaudalla,koska en usko että vielä pärjättäisiin pelkällä kävelyllä ja pyörällä. Eli ehkä kokeilisin aluksi seisomalautaa ja jos ei toimi niin sitten tuplat. Mountain buggyn duetit on ollut ystävieni suosiossa ja ovat kyllä olleet kätevän oloiset kun ovat pienet ja kätevät.

Potkupyörää oon miettiny, mutta ei vissiin vielä uskalla 😀 Ootellaan…

Meillä nyt 2v8kk tyttö ja 1v1kk poika. Ekaan vuoteen ei ollu toivoakaan että pojan ois rattaisiin saanu rauhoittumaan. Onneksi tyttö oli/on sen verran reipas että jakso meijän kanssa kävellä pitempiäkin reissuja ilman kantamista. Meille syntyy tammi/helmikuussa uusi vauva ja pelolla odotellaan millainen kaveri sieltä tulee:)
Onnea odotukseen♡ Sulla on kyllä ihanat lapset, vaikka varmasti välillä erityisherkkyys väsyttääkin.♡

Kiitos, kauniisti sanottu ♡ Zempit tulevaan!

Ja jatkaakseni vielä.. Ite en taas ymmärrä mitä sillä lopulta suojellaan, ettei mitään kuvia nettiin jaeta. Esim omaan profiiliin. Mikä on se yksityisyys siinä eli mikä lopulta myös vaara. Kukaan ei näitä koskaan perustele missään ja ihan samanlailla ihmettelen asiaa. En toki pidä asiaa tyhmänä, vaan toisen vanhemman ratkaisuna. Jokainen löytää ne parhaat tavat toimia 🙂

Oon mä muistaakseni. Some on nykymaailmaa. Niin kauan, kun lapset on pieniä se päätös ja etenkin VASTUU on mulla. Tästä syystä mietin tarkoin mitä jaan someen ja mitä en. Kuva ei voi lasta vahingoittaa mitenkään, jos se on hyvällä maulla. Tän takia en jaa kuvia esimerkiksi itkevästä lapsesta. Käytän tähän periaatteena sitä, että vaivaisko mua, jos kuvia tai mun elämästä olis ollu netissä, kun olin vauva tai lapsi? Ei olis todellakaan. Jokainen näkee tän asian varmasti tavallaan, mutta mulla ei oo syytä syyllistyä tai tuntea huonoa omaatuntoa 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X