operaatio äiti - Banneri

Moni on tällä viikolla juhlinut Halloweenia varmasti, vaikka se ei olekaan vielä niin yleinen Suomessa. Ulkomailla sitä juhlitaan lokakuun vika päivä ja täällä kotimaassa eilen. On juhlia päiväkodeissa, kavereiden kesken tai sitten ihan vain kotona. Pojalla oli tosiaan viime viikon tiistaina juhlapäivä koulussa ja sinne sai pukeutua mielensä mukaan. Meinasin ensin ostaa kaupasta Spiderman-asun, mutta päätin jäädä seuraamaan kirpparipuolta kuitenkin. Yhä useammin ostan vaatteet käytettynä ja tälläkin kertaa sama yli parin kympin puku käveli vastaan 3 eurolla!

Koulussa oli ollut kivaa ja siellä oli järkätty juhlat ihan tosi hienoissa puitteissa. Pikkusisko pääsi aamulla mukaan viemään isoveljeä ja käytiinkin koululainen iltapäivällä hakemassa yhdessä. Neiti pukeutui myös ja hänen asunsa pipoa lukuunottamatta oli haalittu kirpparilta. Arvaatko yhtään kuka on kyseessä?

No punahilkka tietenkin! En usko, että varsinaiseen asuun olisi hän edes suostunut, joten tehtiin pukeutuminen lapsen ehdoilla neutraalisti. Otettiin nämä kuvat samalla, kun käveltiin koululta autolle LYHYT matka eli kummallakaan ei tullut kylmä. Noiden vaatteiden alla oli vieläpä villaa.

Illalla pidettiin asut päällä kotona, koska järkättiin oman pienen perheen kesken partyt. Dippailtiin vihanneksia, lihapullia sekä juustoa. Kumpikin lapsista sai myös nameja, mutta namien hakuun liittyi jännä juttu! Kerroin lapsille yhtäkkiä, että lähdetään etsimään kummitusta ja kumpikin kipitti eteiseen jännittyneenä. Jopa pienempi lapsista lähti osallistumaan ihan riemuissaan puuhaan. Kierrettiin taskulampun kanssa taloyhtiön erilaisia tiloja sekä kellareita hieman jännitystä ylläpitäen. Tarkoitus ei ollut säikäyttää lapsia, vaan vähän kutkuttaa mahanpohjia.

Lopulta yhdestä kellarista löytyi ovi, jonka takana piileksi kummitus. Kummitus oli hassu sekä kömpelö, joka höhötteli ja törmäsi oveen. Kädessään sillä oli valaistu pääkallo, jonka sisällä lojui paljon nameja. Lapsista vanhempi oli rohkeampi ja meni hakemaan herkkuja ensin. Pienempi seurasi perässä hetken kuluttua ja kahmi oman osuutensa koriinsa. Siinä olikin pientä kivaa jännää Halloweeniksi ja lapset arvostivat, että järkättiin taas jotain puuhaa.

Vietettiinkö muissa perheissä Halloweenia?

Kommentit (2)

Aika pelottavalta kuulostaa kummitusleikki herkälle lapselle.

Herkkyyttä on erilaista ja jokainen äiti tuntee lapsensa parhaiten. Herkkyys ei aina liity pelkoihin, vaan tuntemuksiin esimerkiksi siitä miltä joku vaate tuntuu 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X