operaatio äiti - Banneri

Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että keskittyminen mihinkään alkaa olla huono. Jotenkin en saa irrotettua enää ajatuksia blogiin puhuakseni äitiyden haasteista, lasten pukeutumisesta tai muutenkaan arjesta. Jännittää! Ensi viikolla on jouluaatto ja ensi viikolla meidän perhe saattaa olla kasvanut yhdellä. Elämä tulee muuttumaan taas ihan hirveästi.

Miltä ajatus saapuvasta vauvasta tuntuu? En ole kyllä yhtään henkisesti valmis. Tuntuu, että muutama viikko olisi voinut helposti mennä eteenpäin ja ihan täydellinen ajankohta synnyttää voisi olla tammikuun alussa. Hormonit eikä järkikään sano, että loppu olisi lähellä. Fyysisesti olen aika puhki, mutta ihan vähän enemmän jaksaisin vielä zempata.

On tietenkin mahdollista aina, että kasvu on hidastunut tai vauva voi hyvin. On mahdollista, että punktio antaa hyvän tuloksen. Siksi varmaan tässä jännitänkin. Joku oma henkinen tavoite on päästä yli joulun ja sitten saattaa tämä lapsi turvallisin mielin maailmaan.

Hankinnat on ihan vähän kesken. Pojalta puuttuu vielä uusi turvaistuin, vaippoja pitäisi kipaista kaupasta ja varmaan pakata sairaalakassi. Kylppärin olin suunnittellut peseväni ja tekeväni jotain kivaa lasten kanssa, mutta jännitys tulevasta on vienyt mietteet jo muualle. On haikeaa ajatella, että nämä on nyt mahdollisesti viimeisiä hetkiä raskaana. Voi olla, että tämä lapsi onkin sitten meidän vika laatuaan.

Kovasti mietin miltä se pieni näyttää, miten hyvältä tuoksuu ja onko kaikki hyvin tänne saapuessa? Mietin vauvan hentoa ääntä, yövalvomisia yhdessä ja kaikkia minimaalisia vaatteita. Ajan voisi melkein pysäyttää hetkeksi tähän hyvään oloon, joka tavallaan on ensimmäistä kertaa raskauden aikana. Siihen nautinnon ja kutkutuksen tunteeseen.

Laitetaanpa pieni veto pystyyn! Vauvan laskettuaika on 26.01., mutta punktio tehdään 22.12. Nyt on lukijoiden tehtävä arvata neidin tuleva syntymäpäivä! Oikein vastanneiden kesken arvon jotain pientä ja kivaa. Muistakaa jättää vastauksen oheen sähköpostiosoite sille varattuun kenttään!

Kommentit (69)

25.12 on minun veikkaukseni. Kaikkea hyvää teille ja ihanaa joulua:)

Veikkaan 2.1. Uskon että jos mitään ei ole vialla, ei sektioita lähdetä tekemään turvallisuus syistä pyhien alla vaan siirretään heti vuoden alkuun 2018.

No siellä on jo jotain vialla, kun vauva ei mahdu edes käyrille 😀

Veikkaan 22.12. Toivotaan kuitenkin et edes vähän pidempään!

27.12.minun on omat synttärit. Tsemppiä kovasti!!

22.12. Kaikkea hyvää ja ihanaa joulun aikaa! ♡

Kiitos ♡

24.12 hän syntyy ❤ Vaikka toiv.saisi vielä mahassa kasvaa mikäli se on vaan mahdollista!

Vähän saisi kyllä olla vielä 🙂

23.12. minäkin veikkaan 🙂

Veikkaan 23.12., pikkuinen jouluvauva?

Veikkaan 25.12. enkä oo ollenkaan pahoillani jos menee tästä yli ja reippaasti ?! Saisi pikkuinen vielä hetken masun suojaa ympärilleen.
Mä ymmärrän sua oikein hyvin, että on vaikea vielä ajatella vauvan syntyvän. Eihän se sattumaa ole, että raskauden loppupuolella itsellekin tulee sellainen olo, että tulis jo, en jaksa tätä enää. Hormonit tai jokin sitä hommaa säätelee, eikä ne tietysti tuossa vaiheessa vielä toimi eikä ajatusten kuulukaan olla synnytyksessä vielä. Niinpä teiltä aiemmin synnyttämään päätyviltä kyllä vaaditaan ihan eri tavalla mielen kääntämistä kuin meiltä jotka sinne loppuun asti saa odottaa. Mutta pääasia että vauva tulee hyvävointisena nahkojen tälle puolen, vaikka oma pää laahaisikin perässä. Oikein paljon enkeleitä ja kutkuttavaa odotusta loppumetreillenne, lyhyille tai pidemmille ♥️!

No tämä just mitä tässä sanoit! Pää ei vielä ole siinä vaiheessa valmis, että olis vauvan aika tulla…

Veikkaukseni on että tyttö syntyy 23.12 🙂

24.12 veikkaan eli jouluaattona. :)?

Arvelen 24.12, joululahjaksi teille 🙂

Mun arvaus on, että voisi tulla jouluaattona 24.12 Onnea ja voimia tulevaan!?

Onko teillä ollut pojalla vielä selkä menosuuntaan istuin? Me ostettiin just britax kidfix 2 sict (?), lastentarvikkeessa oli ainakin alessa. Se malli missä se vyönohjari haaroissa ja turvavyössä se xpad? tms. Vei yllättävän vähän tilaa autossa ja vyöt ohjautuu tosi hyvin. Toinen vaihtoehto oli besafe izi up, mut siinä vyö meni mahan päältä :/

Nää oli liian leveitä :/

24.12, oikea pikkuruinen joulupaketti <3

Apua säpo oli väärin äskeisessä, kun veikkasin 25 tai 27 pv tätä kuuta 😀 tässä oikea 🙂

Hyväksyn vaan tän 😀

25.12. on mun arvaukseni 🙂 jänniä aikoja rupee jo sulla olemaan, isot tsempit loppuun!

Niin alkaa 😀

23.12. Tsemppiä kovasti loppuun ja uuteen arkeen pienen synnyttyä ☺️

Kiitti 🙂

Mä veikkaan 24.12.
Tsemppiä loppuraskauteen ❤

Kiitos 🙂

Hän kirjoitit että pojalta puuttuu? Eikös vauva ollut tyttö? 🙂
Tsemppiä paljon loppurutistukseen! 🙂

Mun esikoinen on poika 🙂

Minun synttäripäivänä eli 23.12 🙂

Veikkaan 26.12. Toivottavasti kuitenkin vauva pystyisi olemaan mahassa vähän pidempään. Tsemppiä loppuraskauteen! ❤️

Joo vähän vois vielä olla siellä 🙂

Veikkaan syntymäkaimaa omalle tyttärelleni eli 22.12 ?! Mutta jospa hän saisi olla vielä hetken äidin masussa kasvamassa. Tsemppiä vielä loppu odotukseen ja hienosti kaikki varmasti menee. Kiitos sinulle kun saamme seurata sinun ja perheesi elämää!

Joo toivottavasti vielä hetken voisi odotella ♡

Veikkaan kans tuota 23.12. 🙂

Arvaan 28.12. Meidän poika on syntynyt 30.12 ja laskettu aika oli alkuvuodesta. Itse olisin toivonut, että poika olisi syntynyt vasta vuodenvaihteen jälkeen…

Joo vuoden vikoja omalla luokallaan ei ehkä houkuta.. 🙂

Luulen et 24.-25.välisenä yönä. Et olisko se 25.pvä.
Stemppiä viimemetreille. Ihanaa onnentäytteistä Joulunaikaa koko perheelle ❤?

Kiitos♡

Tsemppiä loppurutistukseen! 26.12 on mun veikkaus ?

Kiitti ♡

Veikkaan 23.12. Mun paras kaveri on syntynyt silloin. Sinä päivänä siis syntyy hyviä tyyppejä ? Mutta toivon kuitenkin sinun tapaan että vauva saisi olla hieman pidempään masussa jos olo suhteet sen sallivat.

Joo sais kyllä luvan olla vielä herken 😀

Kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle Jessica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X