operaatio äiti - Banneri

Huh mikä päivä! Vihdoin ohi ja kotona ollaan. Ei tullut pelottavaa äkkisektiota, mutta ei toisaalta myöskään ”puhtaita papereita”. Ultra sujui ihan hyvin ja virtaukset oli kunnossa, mutta lääkäri sai todella omituisen painoarvion. Sen mukaan tämä tyyppi olisi kasvanut 2,5 viikon aikana vain 70g ja arvio oli edelleen sen 3kg. Epäilen vahvasti, että lääkärillä kävi mittavirhe enkä nyt sitten tosissaan tiedä tyypin oikeaa kokoa. Oma arvio voisi olla joku 3,5kg.

Punktio tehtiin ultran jälkeen ja se hieman ehkä teki kipeetä. Sillein siedettävästi.. Lääkäri oli kauhean epävarman oloinen koko ajan ja se tottakai hermostutti itseäkin. Paikalla oli lopulta kaksi lääkäriä ja yksi harjottelija sekä pari kätilöä. Punktio sujui hyvin kuitenkin ja sen jälkeen pääsin käyrille. Punktiossa siis viedään pitkä ja ohut neula kohdun läpi lapsiveteen sekä otetaan siitä vedestä näyte.

Käyrillä olin tosi kauan, koska neiti jästipäänä kökötti aloillaan. Supistuksia ei tullut, ainostaan vähän polttelua selässä. Jossain vaiheessa käyrälle tuli tarpeeksi vaihtelua ja pääsin kotiin odottamaan tuloksia. Ajettiin hakemaan yksi joululahja ja siitä syömään lounaalle. Kesken lounaan lääkäri soitti ja käski palata takaisin Naistenklinikalle.

Vauvan epo-arvot on koholla. Ne ei saisi olla yli 9 ja luku oli 10.7. Nousu on lievä, mutta yleensä nousun alkaessa se lähtee kirimään nopeasti ylöspäin. Keuhkojen tulos näytti kuitenkin epäkypsää ja lääkärit tekivät päätöksensä vertailemalla varmasti riskejä tarkasti. Sektio tänään olisi ollut riski keuhkojen takia, mutta odottaminen on riski sen takia, jos arvot pääseekin nousemaan. Epo-arvot mittaavat sikiön pidempiaikaista hapenpuutetta, jota joskus ilmenee esimerkiksi, kun sairastaa tyypin 1 diabetestä.

Näillä viikoilla ei yleensä enää anneta kortisoneja. Tuon oman sairauden takia keuhkojen kypsyys voi tosiaan jätättää ja lääkärit päättivät vielä antaa kortisonit kuitenkin kypsyttämään keuhkoja. Eka annos on saatu ja huomenna haen seuraavan sekä käyn käyrillä. Tiistaina menen ultraan ja käyrille tarkastukseen. Jos tilanne on huonontunut, sektio tehdään silloin päivystyksenä. Jos tilanne vaikuttaa hyvältä, sektio on perjantaina aamulla.

Tärkeintä on nyt seuraavan viikon seurata vauvan vointia ja liikkeitä TOSI tarkasti. Herkästi pitää mennä päivystykseen, jos yhtään ilmenee mitään outoa. Sektio raskausviikolla 36 kuulostaa parhaalta mahdolliselta ratkaisulta, vaikka huolettaa mahdollinen hapenpuute. Jänniä aikoja eletään, toivottavasti kaikki menee hyvin! Ja jee! Saan olla joulun kotona!

Kommentit (6)

Toivottavasti kaikki menee hyvin. Harmi, että eivät voi odottaa tammikuun puolelle sektion kanssa.

Hyvää joulua kaikesta huolimatta! Suomessa raskaudenseuranta on kyllä niin huippua, olet(te) hyvissä käsissä ja pian vauva on sylissä! 🙂

Kiitos ♡

Hui miten pelottavan kuulosta toi hapenpuute vauvalla ☹️ Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Joo ne on niitä riskei mitä tän taudin mukana sit tulee :/

Joo,toivottavasti 🙂

Vastaa käyttäjälle SuperHero Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X