Mä mietin pitkään, että kehtaanko mä. Sitten mä mietin, että miksi mä en kehtais? Kolme lasta ja kolme pitkää raskautta. Noin 27 kuukautta eli about kaksi vuotta. Siinä on keholla kova homma. Homma rakentaa sisällään pieniä mestariteoksia. Mulla on kolme virheetöntä lasta ja ehkä vähän vähemmän virheetön kroppa, mutta se ei mua haittaa. Elämässä tulee ikäviä arpia ja sitten niitä hyviä arpia. Nämä muutokset ja jäljet kannan mielelläni, koska kliseisesti sanottuna ne on tulleet mun kannettavaks äärettömän hyvästä syystä. Hyvästä syystä kertaa kolme.

Sitä ei pitäisi olla itselleen niin raaka. Sitä ei pitäisi katsoa peiliin kulmat kurtussa. Kroppa palautuu raskauden jälkeen hitaasti, mutta omalla kohdalla ei kuitenkaan kokonaan pitkänkään ajan jälkeen. On raskausarvet, on levennyt lantio ja sektiohaavat. Mitä sitten? Mikä määrittää sen, että kuka ja mikä on kaunista? Ihanteet tuhoaa paljon tässä maailmassa ja yksi niiden syömä asia on ihmisten itsetunto.

Ei olla niin kriittisiä. Ollaan mielummin hymy huulilla ja kauniita. Kauniita ihan omana itsenämme!