operaatio äiti - Banneri

Muutama viikko sitten jäi taas yksi vauvuuden merkki pois. Pakkasin kaappiin sen pienen kopan, jossa on ensimmäisiä unia nukuttu ulkona tuhisten. Oli aika siirtyä vaunujen ratasosaan.

Milloin vaihdon voi tehdä? Milloin vauva voi istua? Istumistahan suositellaan vasta noin 6 kuukauden iässä, mutta puoli-istuvan asennon voi ottaa kokeiluun parisen viikkoa ennenkin. Idea on kuitenkin vaalia ja suojella vauvan selän kehittymistä oikein. Kopasta ratasosaan siirtyminen riippuu siis ihan vauvan valmiuksista, vuodenajasta ja rattaiden merkistä.

Meillä siirtymä tehtiin hiljalleen neljän ja viiden kuukauden välillä. Suurin syy tähän on ollut tämä järkyttävän ihana helleaalto, joka on meitä hellinyt. En tiedä kuinka paljon lukijat on tietoisia asioista, joten joskus niitä täällä blogissa kertoilen. Tiesittekö esimerkiksi, että vaunukopassa ilma ei pahemmin kierrä ja lämpötila nousee hetkessä paahtavaksi? Meillä ei tietenkään ole ollut käytössä peittoja, vaunuverhoja tai vastaavia, mutta silti tuo pieni on hikoillut hellepäiviä kopassaan.

Ratasosan hyvä puoli on siinä, että ilma pääsee kiertämään. Hankittiin vielä ihan kesäkuomukin, joka viilentää entisestään rattaissa olijaa.

Toinen syy siirtymiseen olikin sitten se, että kohta aletaan harjoittelemaan puoli-istuvaa asentoa neidin kanssa. Vauvat kehittyy ja haluaa tehdä muutakin kuin maata selällään kopan pohjalla. Syntyy luonnostaan tarve nähdä jo vähän enemmän ympärille. Kaikessa on silti hyvä muistaa se, että vauva on valmis siihen mihin itse kykenee eikä siihen mihin vanhempi vauvan asettaa.

Suurimmassa osassa rattaista istuimen saa täysin makuulleen. Ehdoton peukku esimerkiksi kuppipenkeille, joissa vauvalla on äärimmäisen luonnollinen asento. Meillähän on Bugaboon Donkeyt käytössä ja penkin saa laitettua täydelliseen makuuasentoon, joten sinänsä siirtymä ei ole vielä päässyt rasittamaan neidin selkää. Joskus lyhyitä hetkiä ollaan pidetty puoli-istuvassa, mutta puhun vain minuuteista, kun on pitänyt saada neiti viihtymään sen pienen hetken pidempään.

Koska muilla on siirrytty pois vaunukopasta?

Kommentit (2)

Meillä on ollut lapsilla käytössä perinteisen makuuvaunut. Niissä koppa on niin iso, että sinne mahtuu taaperokin suorin vartaloin makaamaan. Näissä vaunuissa ila on kyllä kiertänyt sen, minkä ratasosassakin. Vaununkopassa päätyäkin on sanut peruaatteess kohotettua.

Olemme siirtyneet vaunuista rattaisiin, kun olemme tarvinneet lapselle valjaat. Meillä konpuolivuotiaat ovat hereillä ollessaan seisseet vaunuissa kuomunnreunasta kiinni pitäen, joten on ollut sanomattakin selvää, että kunnon valjaat on ollut pakko saada käyttöön jo hyvissä ajoin.

Joo toi valjasasia on kyllä yks syy 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X