operaatio äiti - Banneri

Moni miettii vauvojen kohdalla näitä samoja kysymyksiä. Mitä vauvan kanssa voi tehdä? Voiko vauvan kanssa eläminen olla muutakin kuin kotiseinät? Saako vauvan esimerkiksi viedä kylpylään?

On olemassa yleinen suositus

On olemassa yleinen suositus, että alle 1-vuotiasta ei vielä veisi uimaan tai kylpylään. Jokainen varmasti tietää, että veden kautta kaikki bakteerit tuntuu vaihtavan nopeasti omistajaa. Itse en ole koskaan lasten kanssa ollut kamalan bakteerikammoinen ja meillä on aloitettu ominpäin uiminen jo muutaman kuukauden iässä. Toki on olemassa myös kaikenlaisia järjestettyjä uinteja vauvoille, mutta omaan makuuni ne tuppaa olemaan yleensä ylihinnoiteltuja ja ei ehkä ihan tätä äitiä varten. Toinen syy, miksi uimista suositellaan odottamaan tiettyyn ikään on veden nieleminen ja sitä kautta aineiden päätyminen elimistöön. Itse olen äärimmäisen tarkka, että pieni vauva ui ainoastaan pää pinnan yläpuolelle.

Oman harkinnan mukaan maalaisjärkeä käyttäen

Vauvan voi siis viedä uimaan ihan oman harkinnan mukaan, jos haluaa. Suosittelen kuitenkin varovaisuutta, mutta tosiaan maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Meillä on kaikki lapset aloittaneet uimisen tosiaan jo varhain eikä mitään ongelmia ole tullut. Mikä olisikaan ihanampaa kuin varata perheelle kylpyläreissu vauva-arjen keskellä ja nauttia kylpylän antimista ilman ylimääräistä stressiä? Ei mikään! Miten kaikki sitten käytännössä onnistuu?

Vauvalle löytyy hankalasti laskutilaa

Itse tykkään pukea vauvan jo valmiiksi kylpylän huoneessa tai uimahallin pukkarissa. Laskutilaa vauvoille on aika usein heikosti ja pesutiloissa ei yleensä ollenkaan. Puen myös itselleni uimavarusteet etukäteen, koska en halua taiteilla liukas vauva sylissäni kylpyhuoneen puolella. Suihkutellaan itsemme kyllä huolellisesti ennen altaaseen menoa, kuten ohjeissa käsketään. Lasten ollessa pieniä otin pyyhkeen mukaan hallin puolelle ja kannoin matkat vauvaa sen sisällä välttääkseni kylmettymistä. Jossain vaiheessa ikää tullessa lisää siitäkin tavasta tuli luovuttua.

Tärkeä varoa kylmettymistä

Uidessa mennään lapsen ehdoilla. Tarkkailen aina merkkejä siitä, että lapsi pysyy lämpimänä sekä tyytyväisenä. Lämpötilaa on tosi tärkeä tarkkailla. Pienen vauvan kanssa ollaan yleensä uitu terapia-altaissa, lämpimissä lastenaltaissa tai sitten ihan pore-altaissa. Ajallisesti aloitettiin ihan vain vajaa vartista ja pikkuhiljaa siirryttiin pidempiin aikoihin. Alle vuoden ikäisillä hyvä aika uida on noin max 30 minuuttia kerralla.

Saunaan lämmittelemään

Välissä käydään joskus saunassa. Ja kyllä, oman kokemuksen mukaan kevyt saunoittelu ei tee vauvalle hallaa, jos muistaa hoitaa nesteytyksen. Maalaisjärjellä pärjää. Jos lauteille ei kapua ihan ylimmäksi, löylyn heiton jättää väliin ja esimerkiksi imettää (antaa nestettä) saunareissun ajan, en näe mitään ongelmaa vauvan saunareissussa. Yllättävän moni vauva jopa rakastaa saunomista!

Saunomisen ja uimisen jälkeen peseydytään sekä tankataan. On tullut monesti huomattua, että vauvoille tulee uidessa kova nälkä sekä jano. Kannattaa varata reissuun eväitä mukaan ihan lapsen ikätason mukaan.

Uimavaipan käytöstä kannattaa muistaa kysyä etukäteen

Muutama asia kannattaa ottaa huomioon vielä. Itsehän olen esimerkiksi pärjännyt reissut aina sylitaktiikalla, mutta moni ottaa vanhan käytöstä poistetun turvakaukalon kylpytilaan ja laskee vauvan siihen pyyhkeen päälle aina välissä. Vanhemmalla lapsella voi toimia myös bumbo-istuin. Muita tärkeitä asioita on uimavaippa, joka kannattaa selvittää etukäteen. Jotkut uimahallit vaativat sen käyttöä ja jotkut taas kieltävät. Uimavaippoja saa kestovaippoina tai ihan kertakäyttöisinä. Vahingosta pitää kuitenkin aina ilmoittaa henkilökunnalle, koska vaippa ei estä bakteerien leviämistä altaaseen. Jo kävelevä ”vauva” voi helposti liukastua, joten esimerkiksi sukat on hyvä apu tähän ongelmaan.

Yritän näillä vinkeillä kannustaa kokeilemaan erilaisia aktiviteetteja vauva-arjenkin keskellä. Rohkeasti vain vauva kainaloon ja pulikoimaan, jos siltä tuntuu! Toki jokainen voi myös odottaa sinne vuoden ikään, jos uimaan lähteminen jännittää liikaa. Postaus pohjautuu omaan mielipiteeseen ja kokemukseen aiheesta. Jos tulee mieleen käytännön kysymyksiä uimiseen liittyen, kysy! 

Kommentit (6)

Uimaan vaan. Me ollaan uitu pojan kanssa jo vauvasta vesipeto hän on edelleen. Viihtyi aina altaassa jo sillon 5kk aloittaessa uinnit.

Kolmen lapsen äitinä olen alkanut uittaa vauvoja me siinä kolmen kuukauden tienoilla. Vinkkinä voin kertoa että turva kaukalon voi ottaa yleensä altaan reunalle ja pesuhuoneeseen jossa vauvaa voi pitää sinä aikana jos haluaa itse uida yms. Vuoraa sen pyyhkeillä niin siinä on vauvan mukava ja lämmin olla aina välillä.

Joo siitä oliki maininta tossa postauksessa 🙂

Pienessä kylpylässä vierailtiin kerran koko perheen kesken kuopuksen ollessa vielä vauva. Siellä mukava henkilökunta piti nukkuvaa vauvaa silmällä sillä aikaa, kun me toiset olimme altailla.
Kerran olemme olleet kylpyläreissulla myös niin, että vauva jäi aina huoneeseen toisen vanhemman kanssa sillä aikaa, kun toinen vei muut lapset altaalle.

Toimiihan se noinkin 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X