operaatio äiti - Banneri

Meillä tuli ikäeroa tytöille vähän päälle kaksi vuotta. Pitkään silloin pohdin tuplarattaiden ostoa ja lopulta ne ostin. Nämä asiat riippuu aina niin lapsesta, mutta meidän tapauksessa päätös oli lopulta ihan selvä. Iästä huolimatta neiti oli tosi huono kävelemään.

Tähän asti tuplat on ollu käytössä ja olen ollut tyytyväinen. Elämä on ollut paljon helpompaa, kun pääsen liikkumaan yksin lasten kanssa eri paikkoihin. Ihanne on se, että lapsi kävelee, mutta ihanne ei vain kohtaa todellisuutta aina. Oma pää ei kestäisi jatkuvaa makaronilapsen kantamista kainalossa ja taisteluita matkan jatkumisesta.

Nyt kesän jälkeen isosisko näytti omaa kiinnostusta seisoa rattaiden palkin päällä ja toistuvasti kiipesi siihen kesken matkan. Rupesin miettimään, että ehkä nyt on seisomalaudan paikka ja aika luopua toisesta istuimesta. Onneksi meidän Bugaboo Donkeyt saa maailman helpoiten säädettyä yksipenkkisiksi.

Ja niinpä me Punavuoren Peikosta haettiin seisomalauta ja adapterit eikä sen jälkeen olla tarvittu toista istuinta. Seisomalaudassa on myös penkki, jolla voi istua, jos väsyttää. Tämä hankinta on kannustanut neitiä kävelemään enemmän ja nykyään osa matkasta meneekin omin jaloin.

Pisteet seisomalaudalle ja lapsen valmiuksien odottamiselle! Onko muut ottaneet laudan jossain vaiheessa käyttöön?

Kommentit (2)

Meillä tulee seuraavien ikäeroksi 2v3kk ja tuplat on ostoslistalla. Mä tykkään liikkua paljon kaupungilla yms. ja helposti tulee oltua koko päivä liikenteessä. Koska autoa ei ole käytössä, tarvitsee reilu 2v ehdottomasti huilipaikan. Vaikka tosi reipas kävelijä jo nytkin on.Ihan myös turvallisuuden takia ja toivottavasti jatkaa myös päiväunien nukkumista rattaissa.
Isommilla lapsilla ikäeroa reilu 1,5v ja silloin tietty oli myös tuplat käytössä ja niillä mentiin aika pitkäänkin, just jos oli paljon ohjelmaa päiväksi.

Joo 🙂 meilläkin juuri siksi alussa tuplat

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X