operaatio äiti - Banneri

Meidän yksi lapsista on aloittanut koulutaipaleensa ja sehän täällä Suomessa alkaa esikoululla. Käytännöt esikoulun opetuksessa vaihtelee ympäri maata ja varmasti myös riippuen ihan koulusta. Meidän poika on tällä hetkellä valtion omistamassa ”yksityisessä” koulussa, jossa ollaan leikkikoulusta lukion viimeiseen asti. Siskot ovat menossa samaan myöhemmin.

Eskari alkaa klo 9 ja loppuu klo 13, mutta kaikki tuosta ajasta ei ole vain opiskelua. On kyse enemmänkin ohjatusta toiminnasta. Äikäntunnilla harjoitellaan kirjaimia, ranskantunnilla opiskellaan kieltä, matikassa käydään läpi helppoja laskutehtäviä ja luontotunnilla mennään metsään tutkimaan paikan päälle luontoa. Näiden lisäksi on jumppaa, musiikkia sekä askartelua. Virallisen eskariosion jälkeen alkaa iltapäiväkerho, jossa on vapaata leikkiä.

Lapsentahtisuus ei tarkoita säännöttömyyttä

Koulumaailma on mulle äitinä aivan uusi maailma, jota ei ole tullut ennen koettua. Etukäteen olen jännittänyt, että miten yhteistyö koulun kanssa tulee sujumaan. Vanhemmilla on usein omat tapansa kasvattaa lapsia ja niitä tapoja on miljoonia. Itse lukeudun hyvin pitkälle niihin äiteihin, jotka kasvattaa pitkäjänteisyydellä, maalaisjärjellä ja lapsentahtisesti. Kiva-kasvatus näkyy vahvasti meidän arjessa. Joskus lapsentahtisuus leimataan niihin lapsiin, jotka saavat muka tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa, mutta sitä en itse missään nimessä tarkoita. Kyllä lapsi rajat tarvitsee ja meilläkin on sellaiset. Lähinnä lapsentahtisuus näkyy siinä, miten rajat tuodaan lapselle ilmi ja onko esimerkiksi rangaistuspolitiikka millainen.

Olen mielestäni onnistunut kasvattamaan ihan fiksun nuoren pojan, jolla on kuitenkin omat haasteensa. En usko, että on olemassa täydellisesti käyttäytyviä lapsia ja etenkin sitten hoitoon tai kouluun siirtyessä ne ongelmakohdat tulee esille. Oma poikani oli kotihoidossa viisi vuotta, joten nyt koulumaailmaan astuessa on selkeästi tullut tarve kokeilla siipiään. Oma ajatukseni on ehdottomasti tukea koulua kasvatuksessa ja olla avoin heidän kanssaan. Jos oma lapseni häiritsee, kiusaa tai hölmöilee.. on siihen lupa puuttua ulkopuolisella aikuisella. Ainut ongelma on siinä MITEN tilanteeseen puututaan.

Lapsen on hyvä haluta itse toimia oikein

En hyväksy omien lasten kasvatustilanteissa esimerkiksi kovakouraisuutta tai väkivaltaa. Ylläri? Varmaan kukaan ei hyväksy ja onneksi sellainen lasten kohtelu on meidän maassa laissa kiellettyä. On myös muutama muu asia, joita yritän itse välttää kasvatuksessa ja ne ovat häpäiseminen, yksin eristäminen sekä nöyryytys. En myöskään jäähytä tai rankaise suoranaisesti. En usko siihen, että lapsi oppii mitään pakottamalla, vaan se halu oppia pitää lähteä lapsesta itsestään. En halua esimerkiksi väkipakolla saada lasta pyytämään anteeksi, vaikka kehotankin sen joka kerta tekemään. Toivon, että lapsen empatia heräilee sisimmästä ja tämä pyytää anteeksi omasta halustaan. Onneksi näin käy lähes joka kerta, koska ihmisillä on luontainen kyky empatiaan ja sen tuntemiselle pitää antaa mahdollisuus.

Eskarilainen ulos luokasta naureskelun takia

Sain viime viikolla Wilmassa viestin, että koulussa on ollut levottomuutta ja naureskelua kaverin kanssa kesken tunnin, joka on häirinnyt muita oppilaita. Kehotuksesta huolimatta naureskelu ei ole loppunut, joten kahdesti ollaan jouduttu poika poistamaan luokasta. Ymmärrän sen, että ei ole välttämättä kauhean fiksua käytöstä omalta lapseltani pistää tunnilla vitsiksi, mutta en myöskään itse haluaisi tukea lapsen eristämistä ulos tunnilta. Pidän tätä keinoa enemmän häpeärangaistuksena, joka ruokkii huonoa käytöstä ja johtaa lopulta oravanpyörään. Toki pitää ottaa myös huomioon, että nyt puhutaan 5-vuotiaasta eikä 15-vuotiaasta ja eri iässä pitää soveltaa erilaisia ratkaisuja.

Haluankin kysyä, että minkälaisia keinoja teidän mielestä koulu voi käyttää 5-vuotiaan rankaisemiseen vai pitäisikö rankaisun sijaan ennemmin opettaa? Onko tuon ikäisen laittaminen ulos luokasta se järkevin tapa toimia? Omasta mielestäni keinoja täytyy olla muitakin eli esimerkiksi siirtää lapsi opettajan lähelle istumaan, jos menee liian villiksi. Muistan omasta kouluajastani sen, että luokan ulkopuolelle joutuneet päätyivät aina naureskelun kohteeksi ja lopulta siitä tuli sitten sellainen leikki, että nämä häiriköt oikein yrittivät lentää ulos tunnilta.

Kasvatus yhteistyössä koulun kanssa

Itse en aio missään nimessä hyökkäillä koulua vastaan, vaan tykkään siitä avoimuudesta, jota nykyään opettajien kanssa on. Asioista voidaan keskustella ja yhdessä miettiä sopivaa ratkaisua tilanteeseen. Tämän takia ehdotin, että lasta ei eristettäisi pois luokasta, vaan asia yritettäisiin hoitaa siinä paikan päällä. Tämä tapa opettaa samalla myös luokkakavereita. Sen lisäksi juttelin tuon vilkkaan höpöttäjän kanssa siitä, että tunnit ei ole vitsejä ja pölpötystä varten, vaan välitunti. Mikä on teidän eskarilaisten ja koululaisten vanhempien mielestä ollut paras tapa opettaa lasta koulumaailmaan? Onko se rangaistus, juttelu aiheesta tai joku palkitsemisprojekti?

Kommentit (28)

itse olisin vain tyytyväinen, jos eskarista lähtien lapselleni opetettaisi hyviä tapoja – tunneilla ei häiriköidä, eikä sitä sallita. On hyvä, että koulun toimintatapa ja rutiinit ilmaistaan heti. Jos se ei vanhempia miellytä, niin ainahan on muita eskarivaihtoehtoja vanhemmille mietittäväksi. Sovitut säännöt ovat sääntöjä, niihin on sopeuduttava. Ei se ole häpeärangaistus, vaan raja! Näin ei täällä toimita, piste. Jos on erityisongelmia, on sitten mentävä erityisopetukseen.

No ensinnäkin, eskarissa ei pitäisi olla mitään oppitunteja, sehän ei ole vielä koulua vaan kuuluu varhaiakasvatukseen. Minunkaan mielestäni lasta ei kannata pistää pois huoneesta vaikka tilannetta täysin tietämättä vaikea sanoa… Lastahan ei saa myöskään laittaa yksin mihinkään, Eli ei kai ollut yksin missään? Eskarin pitäisi olla suurimmaksi osasi vielä leikkiä ja vain lisämausteena leikin kautta opetellaan kaikenlaista.

Joo ei ollut yksin yksin 🙂 ja eskariin kuuluu myös leikkiä.

Tapaus- ja lapsikohtaista mikä toimii ja monia keinoja voi käyttää päällekkäin. Luokasta poistamisenkin voi tehdä niin monella tavalla. Se voi olla pelkkä ”ulospotkaisu”, tai sitten se voi olla esim. hetki jolloin aikuinen ja lapsi menee yhdessä juttelemaan asiasta luokan ulkopuolelle/ ottamaan aikalisän. Mikä on mielestäni ihan ok pienen koululaisen kanssa. Toki hyvä jos keinot lötyisi siinä hetkessä ja nopeasti; esim. pelkkä siirto open viereen auttaa. Tai jonkinlainen kannustussysteemi, jossa kiinnitetään huomio toivottuun käytökseen. Aina ei auta ja sekään ei ole sitten pitemmän päälle reilua, jos puolet tunnista menee toistuvasti yhden tai kahden lapsen pelleilyn selvittämiseen, kun muut odottaa ja haluaa oppia..(ja puhun asiasta nyt ihan yleisesti, mitä itse eskarissa työskentelevänä olen kohdannut). Rangaistuksia en kannata, mutta seuraamuksia kyllä. Minusta seuraamus voisi olla myös sellainen että mitä ei tunnin aikana saa tehtyä pelleilyn vuoksi, pitäisi sitten jäädä välitunnilla tekemään. Minusta kouluissa lepsuillaan nykyään vähän liikaakin ja rajat ei aina tunnu olevan kaikille selviä, kun ei niitä laiteta. Mutta ehkä olen se tiukkis-mutsi. 🙂

Se on kyllä tärkeää että koti ja koulu vetää yhtä köyttä.

Sun ehdotukset on mun mielestä tosi hyviä 🙂 Ei rangaistuksia, vaan seuraamuksia! Näin oppii varmasti.

Harva 5-vuotias jaksaa varmaan istua ”tunnilla” kovinkaan kauaa. Itseäni kiinnostaa mihin tälläisellä istuttamisella pyritään ja miten pitkiä tunnit ovat? Veikkaan että syy lapsen käytökseen on koko eskarin liian koulumaisessa rakenteessa. Itselläni ainakin nuo eri tunnit särähtää pahasti korvaan. 5-vuotias ei vain ole kypsä istumaan paikallaan ja keskittymään kovinkaan pitkään, haitari on varmaan 5-30min välillä. Lapset on yksilöitä. 5-vuotias ei myöskään ymmärrä syy-yhteyttä välttämättä jos poistetaan tilasta, eikä kukaan tule selvittämään ja juttelemaan asiaa läpi, miksi näin tapahtui ja miten pitäisi tehdä toisin ja miksi.

Mun mielestä taukoja on paljon, mutta oon huomannut, että omalla lapsella joskus vaikea keskittyä. Harjoittelee sitä kyllä ahkeraan ja tarvii siihen kannustusta.

Moi, minusta on aika surullista, jos viisivuotias ei saa naureskella tai höpöttää. Itselläni lapsi aloitti myös eskarin, mutta siellä toiminta vaikuttaa hyvin vapaamuotoiselta tuohon teidän eskariin verrattuna. Toiminta on lapsilähtöistä ja koulumaisuuteen ei ole vielä pyrkimystä, ei ole erillisiä aineita tai kirjoja – eskarilaiset harjoittelevat eri asioita sen mukaan mikä ryhmässä vaikuttaa tarpeelliselta ja työt kerätään kansioon. Koulumaisuuteen ja esim. kirjaimien harjoitteluun ehditään eskariopettajien mukaan koulussa, ja nyt pääpaino on sosiaalisten taitojen ja ryhmätyötaitojen kartuttamisessa. Olen tästä itse hyvin iloinen. Eli ei, mielestäni tuo luokasta poistaminen ei ole mitenkään oikea ratkaisu, ei viisivuotiaan tai vanhemmankaan lapsen kanssa. Minusta tuo on laiskuutta. Opettaja poistaa oppilaan sen sijaan, että yhdessä ratkaisisivat asian. Ja hei, ilo on hyvä asia! Työpaikallakin se lisää tuottavuutta, kun ihmisillä on hauskaa. Miten se sitten olisi väärin pienellä lapsella? Yksinkertaistan nyt tarkoituksella, pitäähän kuunnellakin kun on sen aika, mutta pitää myös antaa lasten olla lapsia ja oppia ilon ja toiminnan kautta.

Joo ei eskarissa vielä poistaa luokassa mutta myöhemmin se minusta on ihan ok. Kun siellä luokassa on muitakin lapsia joiden opiskelu häiritsee, jos joku kehoituksista huolimatta apinoi. Eskarissa tätä kuitenkin tulisi harjoitella että koulussa sitten osaa istua paikallaan ja olla häiritsemättä tunnilla.

Joo kyllä eskarissa pitää silti opetella asioita!

Kiitos kivasta kommentista. Ajattelen aika pitkälle samanlailla 🙂

En kyllä ikinä ole kuullut luokasta poistamisesta eskarissa :O olisiko taustalla tuo ranskalaisen koulun ankarampi kulttuuri?

No, itselle on myös äärimmäisen tärkeää lapsilähtöisyys ja lapsen näkökulman ja tunteiden ymmärtäminen. Onneksi ne ovat omien kohdalla toteutuneet ja/tai omat ovat solahtaneet kivuttomasti siihen lapsille koulussa ja pk:ssa sallittuun ”lokeroon”. Olisin todella pahalla mielellä sinun tilanteessasi. Hyvä, että puhuit asiasta opettajalle. Toisaalta sitten minäkin olen sitä mieltä, että koulun ja opettajan auktoriteettia on tuettava todella pitkälle.

Kerran kun esikoinen oli 3. luokalla niin jouduin kuitenkin sanomaan hänelle yhdestä opettajasta, että ikävä kyllä joskus ihminen joutuu tilanteeseen, jossa jollain sellaisella on valtaa sinuun, joka käyttää sitä väärin ja silloin täytyy vaan keksiä, miten sinnittelee tilanteessa mahdollisimman vähin vaurioin. Että se ei ole reilua, mutta joskus maailma on sellainen. Samaan aikaan ryhdyimme muiden vanhempien kanssa toki toimeen, että tilanne saataisiin korjattua aikuisten keinoin, mutta tuo auttoi siihen kamalimpaan tilanteeseen kunnes asiat ratkesivat. Tämä EI missään nimessä ole sopiva strategia 5-vuotiaalle, eikä toki ollenkaan sinun kuvaamaasi tilanteeseen, mutta tuli nyt mieleen. Kyseinen opettaja siis aiheutti koko luokalle ongelmia, ei erityisesti minun lapselleni.

Oletko jutellut pojalle, mikä auttaisi häntä pysymään hiljaa opetuksen ajan? Miksi hänen on niin vaikeaa hillitä naureskelua ja mikä siihen tepsisi? Jos juttelisi näistä asioista myös opettajien kanssa?

Joo ollaan puhuttu pojan kanssa ja taustalla ilmeisesti vähän pelkoa kiusaamisesta, jos ei lähde hölmöilyyn mukaan. Osa syy myös siinä, että vaikea joskus keskittyä ja tarvitsee selkeästi kannustusta siihen myös täältä kotoa. Voi olla, että kuri erilaista ranskalaisessa kulttuurissa 🙂

On vaikea sanoa, mikä on paras tapa toimia, kun ei ole tietoa siitä, millainen lapsesi ryhmä on kokonaisuudessa. Se, mikä toimii yhdessä ryhmässä, ei välttämättä toimi toisessa. Huomioon tuleekin mielestäni ottaa se, että lapsesi ryhmässä on X määrä muita lapsia, joiden tilanne/asema/etu tulee huomioida samalla, kun huomioidaan sinun lapsesi tilanne/asema/etu.

Kasvatusalan ammattilaisena itsekin luotan vahvasti tämän maan opetushenkilöstöön, joilla on takana pitkä ja vaativa koulutus. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisin näitä henkilöitä tai heidän toimintatapojaan erehtymättöminä. Sanasta ”eristäminen” tai ”häpeärangaistus” en tässä yhteydessä kuitenkaan pidä, sillä siitä tulee mieleen jotain aivan muuta, kuin mikä tässä tapauksessa on todennäköisesti ollut kyse. En myöskään pidä sanasta ”rankaisu”, sillä jos johdonmukaisesti käytetään toimintatapana rauhoittumaan laittamista, se yleensä tepsii siinä mielessä, että lapsi oppii toiminnallaan olevan seurauksia. Kyseessä ei mielestäni siis ole rankaisu, vaan rauhoittaminen (mikä voi olla haastavaa muiden lasten läsnäollessa). Tässäkin toki pitää huomioida se, kuinka lapsi on suhtautunut tilanteeseen. Se, onko tämä sitten paras ratkaisu, niin asiasta on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin kasvattajia.

Juttelu lapsen kanssa on varmasti hyödyllistä, mutta 6 -vuotiaan lapsen etuaivolohko ja siten toiminnanohjaus on vielä niin kehittymätön, että pelkkä keskustelu ei välttämättä riitä. Sen sijaan luokasta rauhoittumaan laittaminen synnyttää aivoissa uusia yhteyksiä (”Tein näin > siitä seurasi tämä”), joka voi olla tuon ikäisellä tehokkaampi keino vaikuttaa tilanteeseen.

Mutta eiköhän juurikin tuolla keskustelulla opettajien kanssa päästä koko ryhmän kannalta parhaaseen ratkaisuun 🙂

Jäi jälkikäteen juuri sellainen olo; että luokasta poistaminen ei tuo oikeaa lopputulosta, koska lapsi piti tätä hauskana asiana. Omasta mielestäni opetus ei mennyt siis perille ja tästä syntyy vielä oravanpyörä lopulta

Moi!

Miksi ihmeessä on Topi on ranskankielisessä eskarissa ja myöhemmin koulussa? Eikö hän asu vuoroviikot isällään? Mietin vain, kuka jeesaa silloin läksyissä, vai puhuuko exäsikin ranskaa?

Ei vanhempien tarvitse osata ranskaa. Siellä on paljon oppilaita, joiden vanhemmat ei osaa sanaakaan ranskaa 🙂 Tytöt on menossa sinne kouluun ja halusin lapset samaan. Pojalla on myös hyvä kielipää ja saatiin ihan hyvin tämä sovittua isän kanssa, joten miksi ei? 🙂

Itse näen esiopetuksen osana varhaiskasvatusta, en osana perusopetusta (koulua).
Minun maailmassani esiopetukseen ei kuulu lainkaan sanat luokka tai oppitunti, eikä ne kyllä kuulu valtakunnallisen esiopetussuunnitelmankaan henkeen. (Yritetäänhän noista oppitunneista ja ainerajoidta päästä eroon peruskoulunkin uudessa opetussuunnitelmassa).

Esiopetus perustuu leikkiin ja yhdessä tekemiseen, ei oppitunteihin ja kirjainten opiskeluun.

No, mitä tulee koulumaailmaan ja koulun kanssa tehtävään yhteistyöhön, suosittelen aina eskarilaisten vanhempia lukemaan Jari Sinkkosen ja Timo Parvelan kirjoittaman kirjan Kouluun! Se on kirjoitettu vanhemmille ihanasti niin vanhemman kuin opettajankin näkökulmasta. Kirjan luettuaan on helpompi ehkä ymmärtää myös opettajan näkökulmaa. Lempeällä otteella kirjoitettu ja helppolukuinen kirja. Suosittelen lämpimästi!

Ryhmässä toimimisen taito on esiopetuksessa mielestäni niitä tärkeimpiä tavoitteita. Ryhmässä ei voi toimia vain yksilönä, eikä jokaisen henkilökohtaisten mieltymysten mukaan, vaan ryhmässä on siedettävä sitä, että joskus on tehtävä myös sellaisia asioita, joita ei haluaisi tehdä ja silloinkin, kun ei itseä juuri huvita. Ryhmässä toimiminen kysyy kykyä joustaa ja sopeutua. Näitä sietämisen rajoja opetellaan eskarissa. Kirjaimet ja pulpetissa istuminen voidaan tarvittaessa opetella sitten koulussa.

Opettaja on aina oikeassa on hyvä filosofia vanhempien sisäistää ja opettaa lapsilleenkiin. Voit olla eri mieltä, mutta koulussa määrää lopulta opettaja.

Kiitos kommentista 🙂 Onneksi nykyään on mahdollista käydä näitä tilanteita myös opettajien kanssa läpi.

Hmmm…oma poikani (nyt 5lk) on aina ollut kova puhumaan tunnilla, muttei siitä ole häntä koskaan rangaistu vaikka välillä se on ollut häiritsevää. Tosin poika ottaa puhumisella osaa tunnin aiheeseen liiankin reippaasti. Kun tuli häiriköinti viestiä koulusta niin keskustelin monta Monta kertaa pojan kanssa, että aivan sama mitä numeroita tuot koulusta mutta äidin vaatimus on se, että käyttäytyä sinä osaat (tiesin että poikani osaa sillä hän on super sosiaalinen ja kohtelias ja empaattinen ). Tämä oli haaste johon puututtiin 3vuotta säännöllisesti kunnes tuli 4lk ja ikään kuin poika olisi tajunnut miten tunnilla on hyvä olla.

Nyt uusi opettaja näkee tosin tuon puheliaisuuddn vain hyvänä aktiivisena osallistumisensa opetukseen <3..

Olen kokenut että päiväkoti elämä on ollut molemmille lapsille suunnattoman iso ja valmistava tekijä koulumaailmaan. En pidä kotilasten elämä huonona mutta meille on sopinut päiväkoti (toki olen töissä ollu).

Ainut rangaistus jonka joskus kuulin että oli käytössä niin välitunniksi piti jäädä sisälle. Mutta eihän noin pieniä oppilaita varmaan saisi edes valvomatta luokan ulkopuolelle jättää…just järjestystä vaihtamalla voi vaikuttaa. Minunkin poika ei päässyt aina parhaan kaverin viereen.

Älä ole huolissaan siellä ne vasta eskarilaiset opettelee olemaan koulussa .

Joo olen samaa mieltä, että opetteluahan tämä vasta on. Toivottavasti jatkossa menee paremmin, kun asiasta on juteltu nyt 🙂

Siis apua tää tuli mulle jotenkin ihan yllätyksenä, että eskarissa on jo noin koulumaista?! Onko tää siis ihan normaali eskari? Kyse on kuitenkin aika pienistä lapsista. En missään nimessä hyväksy mitään luokasta poistamista. Luulin, että tollaiset ajat jäi sinne 2000-luvun alun yläasteelle. Pitäisi opettajilla olla nykyään kyllä jotain toisenlaisia keinoja, kun tosiaan kyse on noin pienistä, eikä mistään teineistä. Huhhuh.

Meidän eskarilainen on yksityisessä (luonto)päiväkodin eskarissa ja siellä ei ole noin koulumaista. Olisko heillä kerran viikossa tehtävien tekohetki sisällä, muuten ulkoilevat, retkeilevät, liikkuvat ja opettelevat asioita tutkimalla, leikin kautta 3-4 päivää viikosta. Tosin ryhmässä vain seitsemän lasta, jolloin erilainen toiminta on helpompi toteuttaa. Eskarin tehtävä on opettaa vuorovaikutustaitoja, ryhmässä toimimista ja kasvattaa lapsen itsetuntoa koulumaailmaa varten. Siellä ei varsinaisesti tarvitse oppia mitään (lukemista, kirjoittamista, kieliä yms.)

Joo erilaisia systeemejä eri paikoissa 🙂

Ei kai eskari joka paikassa samanlainen ole 🙂 eroja on..

Olen eri mieltä ja onneksi tuo toimintatapa on vasua vastaankin. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Esikoulu on sitä varten, että lapsentahtisesti opetellaan koulumaailmaan.

Vastaa käyttäjälle Heini Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X