operaatio äiti - Banneri

* Mainos / Pampers

 

”Vieläkö teillä on lapsella vaippa?” Kyllä, meidän perheessä on kaksi lasta, jotka käyttävät vaippoja. Nykymaailma on siitä kiva, että vaippoja on saatavilla erilaisina ja monessa eri koossa. Meidän tapauksessa housuvaipat käytännössä lopulta pelasti meidän arjen.

Olen lapsentahtinen kasvattaja ja haluan antaa lapsen edetä omaa tahtiaan asioissa. Toinen lapsi pärjää ilman vaippaa jo vuoden ikäisenä ja toinen tarvitsee sitä vielä yli 3-vuotiaanakin. Vaippa on asia, joka tukee sekä turvaa lapsen vielä heikkoa pidätyskykyä. Myös osa aikuisista käyttää vaippaa, koska pidätyskyky on heikko enkä puhu ainoastaan vanhuksista. On tärkeää löytää lapsen ikään ja kehitysvaiheeseen sopiva vaippa, koska oikeanlainen vaippa hyvillä ominaisuuksilla tekee päivästä tuplasti paremman.

Vaippa on yhteinen hetki vanhemman kanssa

Vaippa on tosi tärkeä osa esimerkiksi vauvan elämää ja joskus tuntuu, että me unohdetaan jopa kuinka tärkeä. Vaippa ei oikeastaan ole vain pelkkä arkirutiini, vaan lapselle tietynlainen tuki, varmuus ja turva. Se on myös tuttu asia, joka jaetaan vanhempien kanssa jo synnäriltä asti. Meillä on aina vaipanvaihdon aikana juteltu, hassuteltu ja yleisesti luotu vauvalle hoivaamisen tunne. Vaippa yhdistyy moneen tärkeään asiaan, joten myös itse vaipan tulee olla lapselle hyvä kokemus. Pehmeä, joustava, hyvä imukyky ja miellyttävä päällä. Esimerkiksi näissä Pampers Premium Protection housuvaipoissa luvataan jopa 12 tunnin kuivuutta.

Vain parasta omille lapsille

Joitain asioita me ei voida valita ja osa asioista kuuluu meidän jokapäiväiseen elämään. Siksi näistä asioista on hyvä tehdä mahdollisimman parhaita. Omien lasten kohdalla pysähdyn aina miettimään sitä samaa kysymystä, että mikä on se parhaista parhain omalle lapselle? Sama koskee tätä vaippa-asiaa. Mikä on kaikista pehmein ja miellyttävin? Mikä on riittävän laadukas siihen, että sen kanssa voi elää koko päivän sekä yön? Pampers Premium Protection housuvaipoissa tykkään etenkin siitä, että niissä on joustava kiristämätön vyötärö, vaipat on ohuita eikä tönkköjä päällä ja ne ovat mielettömän pehmeitä.

Vuosia sitten tai jopa vuosikymmeniä sitten vaippamaailma oli aivan erilainen. Harsovaippoja, ensimmäisiä kömpelöitä vaippoja ja erilaisia kokeiluja. Voin kuvitella kuinka monet niskaräjähdykset on saanut siivota niiden ekojen versioiden kanssa, koska jo meillä vauvan ensimmäisinä kuukausina sai hoitaa miljoonat sellaiset oikeaa vaippamerkkiä hakiessa. Maailma on mennyt ihan hirveästi eteenpäin tässäkin asiassa ja käytännössä voit kävellä hyllyn eteen sekä napata sieltä käteesi sinulle sopivassa koossa ne pehmeämpääkin pehmeämmät Pampers Premium Protection housuvaipat. Housuvaipat, jotka saa heitettyä lennosta päälle ja jotka varmana istuu joka kohdasta omalle lapselleni.

Vaipan tarve ei aina riipu iästä

Meidän perheessä on kaksi vaippaikäistä lasta… tai hetkinen, miksi edes käytän termiä vaippaikäinen? Vaippojen tarve ei katso aina sitä ikää. Meidän perheessä on siis kaksi lasta, joista kumpikin käyttää vielä vaippaa. Ikäeroa heillä on parisen vuotta, mutta tarve vaipoille yhtä suuri. Toinen on pieni, mutta ympäristöstä kiinnostunut, joka ei malta pysyä aloillaan. Hänen kanssaan housuvaipat on arjen pelastus, kun ne saa heitettyä lennosta päälle. Toinen taas harjoittelee kovasti pukemista sekä riisumista ja 3-vuotiaan perus tapoihin kuuluu tehdä kaikki itse ja housuvaipoillahan tämä onnistuu helposti. Housuvaippa on iso helpotus myös pottailun harjoittelussa, koska sen saa vain laskettua alas housujen kanssa.

Kiitos nykymaailmalle ja sille, että niin arkinen asia voi olla samalla niin tarkkaan suunniteltu sekä valmistettu. Uskon, että hyvä vaippa jalassa on kivempi temmeltää sekä touhuta. Jos joutuisin itse pitämään vaippaa, kyllä HYVÄ sellainen nostaisi valtavasti elämänlaatua. Haluan vielä loppuun sanoa, että tykkään näiden vaippojen neutraaleista sävyistä, koska en liiemmin tykkää isomman neidin vaatteiden läpi loistavista kirkkaista kuvioista. Paras vaippa ei siis näy ulospäin selkeästi eikä myöskään paina liikaa matkassa mukana, mutta takaa täydellisen kuivuuden meidän öihin.

 

Kommentit (5)

Kyllähän suurin osa käyttää kertakäyttövaipppja (monikin varmasti juuri samoista syistä kuin sinä), sehän on nykyisin normi, valitettavasti. On kuitenkin eri asia käyttää niitä (ja tuntea jopa häpeää) kuin mainostaa niitä ja edesauttaa näin niiden käyttöä. Siksi kirjoituksesi oli pettymys ja sen verran suuresti sävyltään erilainen 2013 teksteihin nähden, etteivät tietyt arvot olekaan nähtävästi sinulle tärkeitä.

Tämä mainospostaus on oikeasti ihan järkyttävä. 2013 olet julkaissut kestovaipoista monta postausta ja kirjoitit silloin, että jokaiselle äidille lapsen terveys on varmasti tärkeä asia, ja otit esille kertsien kemikaalit ja huonon hengittävyyden. Samassa yhteydessä mainitsit, kuinka luonto on sinulle tärkeä asia ja kuinka vaippajäte ahdistaa. Mihin nämä ajatukset ovat kadonneet? Kunhan rahaa tulee, niin on valmis oman nimen ja naaman takaa kirjoittamaan, mitä yhtiöt haluavat?

Kirjoitat tässä, että mietit usein, mikä on parhaista parhainta omalle lapsellesi. Tänä päivänä ajattelet siis, että parasta ovat nämä kemikaaleja sisältävät vaipat, jotka vielä roskaavat luontoakin? Onko maailma todellakin mennyt eteenpäin?

2013 kirjoitit lisäksi, ettet itse kestä mitään siteitä kuukautisten aikaan vaippa-allergian takia. Nyt kirjoitat, että jos itse joutuisit pitämään vaippaa, hyvä sellainen nostaisi elämänlaatua. Olisiko oma valintasi siis Pampers Premium Protection vai tulisiko siitä vaippa-allergiaa? Kummasti nämä allergiat ovat vissiin unohtuneet. Ajatukset voivatkin muuttua, niin valitettavaa kuin se onkin, mutta allergiasta tuskin olet päässyt Pampersin rahoittamana eroon.

Käytin esikoisen aikaan kestovaippoja, koska esikoisellani oli vaippa-allergia. Silloin en olisi voinut kirjoittaa yhtäkään yhteistyötä vaippamerkkien kanssa enkä ottanut sellaisia vastaan, koska en olisi voinut seisoa sanojeni takana.

Tokan lapsen kohdalla se 24/7 kestävä itkuisuus ei saanut itseäni jaksamaan kestovaippojen jatkamisen kanssa, vaikka ne olin pessyt ja laittanut valmiiksi. Alkuun kyllä yritin kovasti, muttakun kertakäyttöisistä vaipoista ei tullut mitään oireita niin luovutin ja valitsin helpomman tien.

Kolmannen kohdalla jatkoin samaa rataa, koska se oli helppoa. Tiedän, että ympäristöasiat ovat tärkeitä, mutta koen myös, että en jaksa ja pysty revetä joka asiassa. Tämä on yksi niistä. Hävettää, mutta myös väsyttää arjessa ihan hemmetisti. En ottaisi vastaan yhteistyötä, jossa olisi vaippa mikä meille ei sovi. On muutamia merkkejä (muumi, lidl omat jne), joista tälle kolmannelle tulee samantien vahvat oireet enkä niistä kirjoittaisi edes rahaa vastaan. Bloggaaminen on siitä jännä ala, että kirjoittajaan ei haluta periaatteesta luottaa. Ampuisin itseäni lähes jalkaan, jos alkaisin blogissani suosittelemaan jotain, joka ei itselleni, lapselleni tai elämäämme sovi. Meillä onkin ollut käytössä lapsilla Libero Touchit ja Pampersin nämä vaipat – ei muita. Joten voin näiden vaippojen takana seisoa.

Tiesitkö, että saan valita mistä kirjoitan blogissani? Tiesitkö, että yhteistöitä on tarjolla joskus jopa kymmeniä, mutta en ota vastaan läheskään kaikkia. Kieltäydyn kaikista, jotka eivät millään tapaa meidän perheeseen liity.

Parhaista parhain olisi varmasti kestovaipat ihan monista syistä. Tässä elämäntilanteessa vain taivun helpommalle tielle ja valitsen kertakäyttöisistä ne parhaimmat vaipat lapselleni tietenkin. Kuka ei niin tekisi? 🙂

Itselläni on paha vaippa-allergia, joka koskee myös siteitä. Jos joutuisin tekemään yhteistyön omasta vaippojen käytöstä, sen pitäisi olla yhteistyö jonkun kestovaippafirman kanssa. Allergiat ei tosiaan minnekään lähde, vaan ne on ikäviä riesoja.

Ja siitähän nämä suositukset aina lähtee. Suositus on suositus henkilökohtaisen ajattelun kautta. Kukaan lapsi ei ole samanlainen enkä voi koskaan luvata, että suosittelemani asia toimii jollain toisella yhtä hyvin kuin meillä. Kirjoitan vain omasta kokemuksestani tuotteen kanssa ja juuri sen lapsen kohdalla ketä tuote koskettaa.

Kysy vain lisää, jos aihe kiinnostaa. Mulla ei ole mikään tarve tai halu blogissani pissiä ketään silmään. Mä olen pohjanmaalanen suorasananen nainen livemaailmassa ja aivan tasan myös somessa sanon suoraan sen mitä olen mieltä. Jos en halua kirjoittaa jostain syystä jostakin negatiivisesti, olen mielummin vaikka vaan hiljaa, mutta rahalla ei mielipiteitä ainakaan täältä osteta.

Voi, voi!
Nyt, kun muovisia mehupillejä ollaan kieltämässä, voitaisiin samalla kieltää moinen turhuus, kuin kertakäyttövaipat.

Ymmärrän sun kannan kyllä, mutta mun mainospolitiikka on se, että mainostan vain hyväksitodettuja asioita. Tai sellaisia, jotka meillä on käytössä. Pampersit on hyviä vaippoja ja juuri näitä suosittelen, mutta suosittelen myös aina kokeilemaan kestoilua, jos se tuntuu omalta 🙂 Ekoilu on vain hyvästä!

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X