operaatio äiti - Banneri

Kevät tulee ja niin tulee uudet kuosit vaatteissakin. Ulkona on lunta kilokaupalla, mutta silti kuvastot täyttyvät uikkareista, kesämekoista sekä muista kepeistä ihanuuksista. Niin hassulta kuin se tuntuukin, nyt on aika ostaa kesän vaatteita.

Hanki kesävaatteet jo nyt

Lastenvaatemaailma harrastuksen puolesta elää etuaikaista sykliä aina. Nyt on esimerkiksi enää ihan mahdoton saada myydyksi talvivaatteita, koska kaikkien päät kääntyy lähestyvään kesään. Myyntipuut täyttyy topeista, hameista ja lippiksistä. Kesä tulee, vaikka se juuri meni. Oma kokemus viime ajoista on ollut hämmentävä, koska en tajua mihin aika on juossut. Karkuun? Tuntuu, että hetki sitten vielä seisoin Paraisten mökin terassilla ja nautin kolmatta viikkoa mökkielämästä.

Olen saanut myytyä kaikki pieneksi jääneet kesävaatteet nyt menneellä viikolla. Kysyntä on valtava ja samaan aikaan kuitenkin vanhat toppavaatteet odottaa uutta käyttäjäänsä. Isomman neidin ruusutoppahaalarikin pitäisi myydä pois, mutta epäilen kenenkään sitä enää ostavan. Jokainen hokee päässään vain sitä, että kyllä se lumi kohta katoaa. Fakta on se, että tuskin katoaa ja tästä talvesta on tulossa vielä pitkä sekä luminen.

Kevätdroppeja on jo tullut

Kevään vaatedropit on kuitenkin ilmestyneet hiljalleen. Bobo täräytti aivan ihanan hedelmäteemaisella mallistolla aloituksen ja kohtuudella hommasin sieltä parit vaatteet tytöille. Tuo kävelevä neiti sai myös maailman kauneimmat saappaat itselleen, koska edelliset Bobon läpinäkyvät kävivät pieneksi. Boboa on seurannut Metsola, Gugguu, Mini Rodini sekä Mainio perässä. Mini Rodini ei tällä kaudella kamalasti iskenyt, Metsolalla oli jälleen super ihania juttuja, Gugguulta hommasin tulevaan kesään pari mekkoa ja sitä uutta kaunista printtiä ja Mainio taas vei käytännössä koko kesäkassan, koska se teemallaan iski aivan täydellisesti tällä kertaa.

Mainio on aina ollut mainio

Mainio on aina ollut itselläni seurannassa. Aina joskus sieltä on löytynyt niitä helmiä, jotka pysyy vakiona lasten vaatekaapissa. Mainiota on ollut eniten ehkä pojalla, koska esimerkiksi kiukkuinen apina tai yrmyiset mopsit on hänelle vain aivan täydellisiä. Tällä kertaa kuitenkin inspiroiduin ostamaan tytöille mekot sekä tuolle taaperolle maailman kauneimman romperin myös. On tosi harvinaista, että kelpuutan kaappiin mitään vihreää, koska ennen vannoin pinkin nimeen. Näitä kuvia katsoessa kuitenkin mietin, että jos vaate poistaisi kaikki murheet se olisi juuri tämä mekko. Miksi näitä ei ole aikuisille?!

Vaatteista blogiin joskus?

Pitkään aikaan en ole kirjoittanut blogissa vaatteista. Sain jossain vaiheessa palautetta, että on liian pinnallista jatkuvasti puhua vaatteista ja annoin niiden siirtyä sitten sivummalle. Nyt kuitenkin inspiroiduin hetkeksi vaatejuttuja pohtimaan ja kysynkin teiltä, että haluatteko vaikka sellaisessa sopivassa suhteessa joskus nähdä lasten tyyliä, kuulla kesähankinnoista tai lukea uusista löydöistä?

Kommentit (8)

Kyllä kiinnostaa,varsinkin jos näitä vaatteita on vielä myynnissä 🙂

Hei, minua kiinnostaa kovasti lasten vaatteet ja myönnän, se on myös harrastukseni. Metsolalta ostin juuri uudesta mallistosta vaikka mitä, myös itselleni. Olen Oulusta kotoisin ja sieltähän ovat myös Metsola, Gugguu ja Vimmakin taitaa olla. Tiesitkö? Pohjoisen voimaa. 🙂 Tytölle tuli mm. Metsolan ihana huppari, jossa hupussa maailman suloisimmat pupun korvat. Eli vaatepostauksia ilman muuta!

Meille tuli myös pupuhuppari 🙂 Se on ihana! En tiennyt, että kaikki nuo ovat Oulusta. Mahtavaa!

En ole (lasten)vaatteiden harrastaja, mutta itse ainakin etsin juuri nyt lapsille uusia toppahaatteita melkoisen intensiivisesti. Kun lapset ovat talven aikana kovasti kasvaneet ja talven tullessa syksyllä on aloitettu niillä viime vuoden vanhoilla takeilla ja houduilla, tarvitaan juuri nyt kokoa suurempaa ennen hiihtolomien alkua. Rinteeseen pitäisi päästä ja mielellään kokoa isommassa laskettalutakissa jo.

Itse olen onnistuneesti myös myynyt viime viikkoina juuri tämän sesongin tavaraa: luistimia, suksia, monoja jne. Varasto oli hetkessä myyty tyhjäksi meille pieneksi jääneistä ja tilalle ostettu käytettynä meillä nyt oikean kokoista.
Käytetyn tavaran myynti elää todella (myös) siinä olemassa olevassa sesongissa!

Otse luovuin jo vuosia sitten tavasta ostaa kesävaatteita varastoon heti niiden ilmestyessä kauppoihin. Etuteen ostaessa tuli aina ostttua ihan liikaa, uutta tai käytettyä. Kun kesän saavuttua sitten tekee sen yhden kauppareissun ja ostaa silloin jokaiselle lapselle sen tarvittavan, pääsee niin paljon pienemmällä määrällä.

Mun täytyy myöntää, että on kiva, että kesälläkin on useampaa erilaista asua ja siksi ehkä tulee ostettuakin enemmän. Nyt olen kyllä tehnyt täsmäiskuja käytettyjen puolelle ja ostanut mallistoista vain muutamia uusia. Yritän vähän tätä määrää kompensoida sillä, että ne vaatteet päätyisi meille kirpparilta 🙂

Okei, kiva kuulla! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X