operaatio äiti - Banneri

Meillä on tapana käydä lasten kanssa uimassa säännöllisesti. Se on sopiva aktiviteetti pienten lasten arkeen ja oikeastaan ihan aikuistenkin. Ollaan jo aika pienestä asti otettu myös perheen silloinen vauva mukaan pulahtamaan, koska vauvat tunnetusti rakastaa uimista. Yleensä kaikki on mennyt näillä reissuilla tosi hyvin.

Uimassa käyminen kolmen kanssa on työlästä, mutta hauskaa

Jos ollaan kolmen lapsen kanssa niin jakaudutaan aina siten, että toisella vanhemmalla on kaksi lasta ja toisella on yksi. Uimassa käyminen on ihan mukavaa, vaikka joskus se kahden pienen lapsen kampeaminen uimavälineisiin unohtamatta omiansa on hieman työlästä. Kerran onnistuin keskittymään omaan uima-asuun niin tarkkaan, että itsenäinen neiti ehti karata uimaosastolle ennen äitiä. Yllättäviä tilanteita lasten kanssa ei siis koskaan puutu.

Eilenkin meillä oli kaikki kolme mukana ja myös isi, jonka polvi on kovaa vauhtia kuntoutumassa. Isi liikkuu hieman hitaasti, mutta ahkerasti lähti meidän kanssa reissuun. Kaikki meni hyvin ja uitireissu oli kestänyt jo lähemmäs sen tavallisen tunnin, kun pienin yhtäkkiä hermostui. Hän alkoi itkemään altaassa ja raapimaan kummankin meistä rintakehää ihan hermoromahduksen partaalla ja päättelin nesteytyksen tarpeen iskeneen. Vanhemmat lapset halusivat hetken vielä uida, pienempi lapsi itki ja tein hätäratkaisun.

Vanhemmuus on joskus sitä, että joutuu tekemään nopeita ratkaisuja. Joskus tärkeintä on vain toimia, ettei tilanne lahoa täysin käsiin ja tämän pitäisi olla ihan sallittua.

Jotkut tilanteet vaatii nopeita ratkaisuja

Kipitin kylppäriin, jossa en voinut laskea hermostunutta sätkivää lasta oikein suihkun lattialle huutamaan. En saanut myöskään riisuttua meitä ja pidettyä liukasta lasta yhdellä kädellä. Avasin siis saunan oven ja istahdin alalauteille imettämään. Tarkoitus oli antaa vähän nestettä taaperolle, mennä suihkuun kunnon pesulle ja painua takaisin altaaseen. Tilanne kuitenkin eskaloitui siihen, että jouduttiin poistumaan hallista kesken reissun..

”Tuo ei ainakaan enää altaaseen mene, koska imetit..”

Kesken imetyksen saunaan kurkkasi uimahallin työntekijä ja sitten tämä poistui. Muutaman sekunnin päästä ovi aukesi uudelleen ja työntekijä ilmoitti, ettei uimapuvussa saa mennä saunaan. Ymmärrän tämän ohjeistuksen täysin ja pahoittelin hänelle asiaa. Tilanne oli vain eskaloitunut lapsen kanssa hankalaksi ja olin hätäpäissäni tehnyt ratkaisun, että tämä rauhoittuu ja kaikki menisi hyvin. Samaan aikaan takaraivossa kolkutti ajatus rammasta isistä, joka vahtii yksin kahta lasta. Työntekijä katseli meitä hetken arvostelevasti ja tokaisi sitten ääneen; ”No toi ei ainakaan ole menossa altaaseen enää, koska imetit.” Mun kasvoilta olisi siinä vaiheessa voinut lukea hämmennyksen miljoonat eri muodot. Työntekijä jatkoi siihen päälle, että lasta ei saa imettää 1,5 tuntiin ennen uimista, ettei tule isompia vahinkoja. Ja sitten hän poistui.

Ymmärrän, mutta en ymmärrä

Ymmärrän sen, että jokaisessa paikassa on sääntönsä. Ymmärrän, että maitokakkaa suihkuavat parin kuukauden ikäiset vauvat voi olla uimisessa riski, jos ovat juuri syöneet. Ymmärrän, mutta en ymmärrä. Meillä on jo kuitenkin vähän isompi lapsi kuin pikkuvauva kyseessä, joka osaa vähän rytmittää isommat hätänsä eikä tämän ikäinen terve lapsi mitään enää puklaile. En ymmärrä sitä, että lasta ei saisi nesteyttää kolmeen tuntiin ollenkaan. Koskeeko tällainen sääntö nyt vain sitä imetystä vai myös vettä sekä mehua? Jos lapsi olisi juonut saunassa pillimehua, olisiko silloin tullut sanomista?

Imetys korvaa veden juomisen

Kyllä meidän taapero juo useammin kuin kolmen tunnin välein. Hän juo vain rintamaitoa, koska sen parempaa ei edes tässä tilanteessa ole. Äidinmaito sisältää 87% vettä eli en ole hänelle turhaan vettä edes tarjonnut, vaan nesteytys ollaan huolehdittu aina suoraan imetyksen kautta. Omasta mielestäni se on kätevää ja samalla tulee ravintoaineita, mitä pelkässä vedessä ei ole. Ei sen puoleen, että hän edes vettä suostuisi juomaan. Sitä tarjotessa tulee nopeasti mukista päähän. En koskaan estäisi janoista lasta juomasta ja uiminenkin on kuitenkin pienelle lapselle urheilua. Oliko tämä siis todella pätevä syy käskeä meitä poistumaan?

Huono päivä vai ongelma imetyksen suhteen?

Maalaisjärki on sallittua. Jos lapseni puklaisi tai en osaisi yhtään seurata vessahätäviestejä, en veisi häntä edes altaaseen. En myöskään jättäisi koskaan lasta janoiseksi tai vähentäisi imettämistä yhden ihmisen ohjeen takia. Koko uimahallin sivuilla, seinillä tai infossa ei ole mitään tällaista ohjeistusta, joten olen vielä enemmän hämmentynyt. Olen kuitenkin hieman yliempaattinen ja yritän ymmärtää tuota työntekijää.. ehkä hänellä oli tosi huono päivä tai kömpelöt ihmissuhdetaidot. Pahimmassa tapauksessa hänellä oli itse imettämistä vastaan jotakin. En viitsi ottaa asiaa henkilökohtaisesti itseeni, mutta kyllähän se harmitti, että jouduttiin aiemmin lähtemään uimasta ja vain sen takia, että imetin taaperoni saunassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku heitti kommenttia imettäessäni julkisesti.

Mitä tunteita tämä aihe teissä herättää? Toivoisin keskustelua asian ympärillä juuri teiltä!

Kommentit (42)

Heips! Just viimeksi Interin uimahallin poreammeessa 😀 eikä tullut mieleenikään että olisi kielletty! Hupsis 🙂

Just viimeeksi imetin uimahallin poreammeessa 😀 eikä tullut mieleenikään että ei olisi saanut. Hups! 🙂

Työntekijä jatkoi siihen päälle, että lasta ei saa imettää 1,5 tuntiin ennen uimista, ettei tule isompia vahinkoja. Ja sitten hän poistui.
Järkyttävää. Miksi ei ?
Käydäänhän vessassakin ennnen ja uinnin aikanakin. Kumpi on hygieenisempää?
4 lasta, olen kaikkia imettänyt aina kun ollut tarvis, myös uimahallissa.

Näin juuri!

Hei laita ihmeessä asiallinen palaute uimahallille! Kuulostaa siltä, että kyseinen työntekijä on vähän keksinyt omia ohjeitansa… Voisi olla hyödyllistä uimahallin lisätä tämä sisäisiin ohjeisiinsa, eihän nyt ihmetyksen takia voi ketään kieltää uimasta! 🙂

Täytyy laittaa!

Höm ja nyt hei mites kun esim kylpylöissä, kuten vaikka täällä turun caribiassa on ruokapaikka siinä altaan reunalla. Että ihan hesesafkat saa käydä siinä vetämässä mutta imettääkö ei voisi? Joo nyt te ette ollu caribiassa, mutta uimassa yhtä kaikki. Jo on naurettavaa, teet tuosta huomautuksen sinne ja jatka samaan malliin!

Nojoo äläpä! 😀

No ihan törkeätä kyllä! Ja mikä ihmeen ”toi”, eikö edes osannut puhutella lasta. Ihan on kyllä omasta päästään keksinyt sääntönsä ja luulis että olis tilannetajuakin että tarvi juuri siihen hetkeen tulla meuhkaamaan uikkarista. Taisi olla hänellä ihan hlökohtainen ongelma imetyksen suhteen. Laita ihmeessä palautetta. Ja hienoa että imetät julkisesti taaperoa.♡

Tottakai imetän! Se on niin luonnollista oli kyseessä vauva tai taapero ♡

Vauvauintisivustolla annetaan ohjeeksi, ettei koskaan saisi ruokkia juuri ennen uintia, nimenomaan tuon pulauttelun vuoksi.
Uimahallin työntekijä ei varmaan ole tiennyt minkä ikäinen lapsesi on, useimmilla ihmisillä on oletuksena, että jos lasta imetetään, se on vauva. Ja vauvathan tyypillisesti pulauttelee. Älä nyt tee kärpäsestä härkästä tai ainakaan turhaan pahoita mieltäsi. Työntekijä on vaan halunnut varmistaa muille asiakkaille (myös niille ja ehkä etenkin niille muille pienille) miellyttävän ja vähäbakteerisen uimareissun.

Itseasiassa nyt täytyy jarruttaa sen verran, että osassa on tämä ohje ja osassa ei. Eikä kukaan vauvauinnissa käymätön voisi millään tietää tällaista. Hullunkurinen tapa kommunikoida ”asiakkaan” kanssa. Itse suosin aina ystävällisyyttä 🙂

Olipa harvinaisen tympeää käytöstä! Meillä on kolme lasta ja kaikki ovat syöneet rintaa hyvinkin tiheästi ekat puoli vuotta, senkin jälkeen ollut max 2 tunnin syöttövälejä. Tuon säännön mukaan ei uimaan olisi ollut ikinä asiaa. Onneksi en ole ikinä tuollaisesta edes kuullut! Ehdottomasti palautetta ja ensi kerralla vaan takaisin uimaan! 🙂

Kiitos kommentista ♡

Meillä oli vauvauinnissa ja vesipeuhussa (4kk – 3v ) sääntö, että tunti ennen uimista ei saa syödä. Tämä tuli ihan kirjallisena ohjeena. Eli vettä saa ja pitääkin antaa, mutta ei ruokaa, maitoa tms.

Mutta en sitten tiedä miten muissa paikoissa, tämä Turussa. Ohjeistus oli sama sekä Impivaaran (kunnallinen) että Karibian (yksityinen) vauvauinneissa.

Maitohan on veden korvaava asia. Maito on myös usein sopeutuvainen jokaisen vauvan tarpeeseen ja se koostumus vaihtelee. Oma maitoni on varmaan hyvin likelle nestettä, koska lapseni syö kuin hevonen ihan kunnon ruokaa 😀 Ei voi kieltää maitoa ja sallia vettä.. sitäpäitsi vesi on kevyempää ja nousee herkemmin pukluna ylös 🙂 ihan vain vasta-ajatuksia.

Kuinka vauvauinneilla?en mäkään ole kuullut ettei muka sais…ajatuskin ettei muka sais imettää on jo tosi outo.en oo ikinä ollut vauvan kans vauvauinneilla siis niillä tunneilla niin siks kysyn😊

Siis mitä? Onhan olemassa vauvauinnitkin. Oli siellä joku ohjeistus muistaakseni (meidän vauvauintiryhmässä) ettei vauvan kannata syödä isosti ennen mutta se oli ymmärtääkseni kehotus, ei ehdoton kielto.

No tämäpä!

Joku outo ”lahopää” tuo hallin työntekijä.
Jätä omaan arvoonsa ja eikun uimareissuille vaan 👍

Entäs venäläiset, kuka ne poistaa uimahalleista kun tulevat saunomaan uikkareissa ja meikit päässä, hiukset tupeerattuina. Samalla ripottelevat jokainen puoli kiloa lutikoita hallin nurkkiin.

Joo eihän kaikki noita ohjeita noudata..

No jo on.. mistä uimavalvojat tietää kunkin lapsen,isommankin,pidätyskyvyn,niinkuin että kuinka vanhaksi pitäisi olla imettämättä ts. juomatta ennen uimaan menoa 😀 todella ihmeellistä ja varmasti sinulle sitä pahoitellaan,jos ja kun asiasta ilmoitat. Kerro asia alusta,luulisi ymmärtävän. Ei se tietysti muuksi muuta sitä,että jouduitte poistumaan,mutta ensi kerralla sitten tiedät.
Ihanaa imetysaikaa!

Kiitos ♡

Ehdottomasti teet valituksen! Käsittämätöntä käytöstä!

Joo ehkä mun pitää! 🙂

Minä olen imettänyt monta kertaa uimahallin saunassa eikä ole koskaan sanottu mitään. Ihmeellistä touhua ollut siellä. Jatka samaan malliin, ei se ole kiellettyä.

Täytyy vielä ihan erilleen varmistaa tää asia 🙂 Mutta ei tosiaan säännöissä lue..

Siis mitä?? Tee valitus. Minä ainakin tekisin!

Oon miettiny pitäiskö..

Meille vauvauinnissa ohjeistettiin että imettäkää / syöttäkää vauvanne siten kuin itse näette parhaaksi. suositeltiin esim ennen uintia niin että vauvalla on mukava olla altaassa. Ja kerrottiin vielä että yleensä vauvat eivät kakkaa veteen, joten imetyksen jälkeen voi uida. Tuntuu että tuo ”sääntö” taisi olla työntekijän itsensä keksimä

Mustakin tuntuu!

Laittaisin kirjallista palautetta uimahalliin ja tiedustelisin, että onko tuo todella heidän käytäntönsä.

Itse olen myös imettänyt imetysikäisiä lapsia uimahallin saunassa. Siis ihan vauvoja jo, eihän heitä voi juomatta jättää.

Ei kyllä voikaan jättää juottamatta. Eikä se vesi ole sen erilaisempi tässä tapauksessa kuin rintamaitokaan.

Suututtaa! Laita vaan rohkeasti halliin kitkerää palautetta, aivan asiatonta kohtelua ja kommentointia! 😡😡😡

No oli se vähän erikoista kyllä..

Uskomatonta käytöstä työntekijältä. Toivottavasti ainut laatuaan.Omalla paikkakunnalla on vauvauinnin jälkeen imetetty saunassa.Noin olisin itsekin toiminut vastaavassa tilanteessa jos vauva/taapero hermostuisi kesken uinnin. Et tehnyt mitään väärää. Joka epäilee voi kokeilla millaista on riisua kiljuva vauva/lapsi sylissä nihkeää uikkaria pois itseltä. Varmasti suurin osa vanhemmista tunnistaa milloin vauvalla saattaisi olla kakka tulossa tai jos kovasti pulauttelisi niin en ehkä heti isomman tankkauksen perään itsekään altaaseen veisi.Jos kyse on pienestä neste tankkauksesta niin kuuluu asiaan. Janottaahan sitä toki isompaakin uinnin aikana.

Joo ei siinä saunassa mitään maitoövereitä vedetä. Tämän ikäisellä se on lähinnä sitä, että hörpitään jano pois ja eteenpäin 😀

Siis mitä?!? En oo koskaan kuullutkaan ettei sais imettää ennen uimista?!?! Toihan on ihan naurettavaa:Dd tosi törkee tyyppi:(

En mäkään oo kuullu!

Vastaa käyttäjälle Noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X