Vauvaryhmää lukiessa heräsi halu kirjoittaa postaus niille vanhemmille, jotka elää arkeaan itkuisen vauvan kanssa. Toivon tämän toimivan kannusteena ja vertaistukena juuri sinulle, joka sitä kipeästi kaipaat.
Kukaan ei pääse valitsemaan lastaan
Kukaan ei pääse tekovaiheessa valitsemaan sitä minkälainen lapsi sieltä tulee. Moni päätyy toivomaan tervettä ja rauhallista vauvaa. Osan illuusio rikkoutuu sen myötä, kun toive ei osukaan kohdalle ja sitä huomaa kantavansa kuukausitolkulla itkevää lasta sylissään. Usein itkua on alkuun helppo kestää, mutta sen jatkuessa pitkään jo kertynyt univaje pahentaa esimerkiksi uskoa itseen ja parempaan huomiseen. Siksi on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että kukaan ei ole super ihminen ja itkevän vauvan vanhemmat käyvät lähes aina vikoilla höyryillä.
Miksi juuri minä..
Itkevän vauvan vanhemman arki on raskasta. On fyysisestikin jo uuvuttavaa heijata, kävellä, valvoa sekä hyssyttää aamusta iltaan ja illasta aamuun. Fyysisen puolen suojana toimii osittain ne hormonit, jotka luonto on meidän turvaksi vauva-arkeen tuonut. Henkinen puoli on kuitenkin useimmilla vaarassa romahtaa, koska onhan se vain ihan hemmetin vaikeaa jaksaa kaikkien hymyilevien vauvojen keskellä ymmärtää, että MIKSI JUURI MINÄ.
”Mitä minä teen väärin? Miksi en osaa lohduttaa lasta? Olenko huono äiti? Miksi en vain jaksa? Olen huono, tyhmä ja epäonnistunut.”
Sitä tekisi mitä vaan auttaakseen lastaan
Kuulostaako yksikään näistä kysymyksistä tutulta? Ne ovat kysymyksiä, joita aikanaan keskimmäisen synnyttyä kysyin itseltäni ensimmäiset puoli vuotta. Itkevän vauvan vanhemman suurin taakka on siinä, että sitä lupaa saadessaan lapsen syliinsä pitää tästä huolen. Sitä vannoo suojelevansa, rakastavansa ja pitävänsä tuota pientä ihmettä turvassa. Sitten tulee se päivä, kun vauva itkee eikä vanhempi kykenekään rauhoittelemaan vauvaa tyytyväiseksi. Sitä tekisi mitä vain ottaakseen oman lapsen itkun pois, mutta itku vain jatkuu ja huonommuuden tunne alkaa jäytää vanhemman sisällä. Lopulta nämä ajatukset ja kysymykset murentaa vahvintakin mieltä. Liian moni kaatuu sen voimattomuuden tunteen taakse ja väsyy.
Faktahan on se, että pienen tai isommankaan lapsen itku ei kerro vanhemmuuden hyvyydestä mitään. Itkevän lapsen vanhempi ei ole millään tapaa epäonnistunut tehtävässään.
Muista kehua kauhistelun sijaan
Itsetunto on asia, joka monella on vaarassa kaatua kovina aikoina. Se on myös tietynlainen avain siihen jaksamiseen. Älä siis koskaan kohtaa itkevän vauvan vanhempaa ja tokaise hänelle muka hauskasti ”hyi, miten sä jaksat.” Tätä hän ei halua kuulla. Katso mielummin hänen lastaan lempeästi, kehu vauvaa ja sano, että ”olet hyvä äiti.” Sillä toimintatavalla annat valtavan määrän energiaa väsyneelle vanhemmalle. Myös kumppani, joka ei ehkä päivisin ole osallisena tuohon hyssyttelyyn, voi auttaa arjen pienillä teoilla väsynyttä äitiä.
Tuo kaupasta kukkapuska ja kiitä, että hän jaksaa. Jätä aamulla pöydälle suklaarasia ja zemppiviesti sydämen kera. Kehu, arvosta ja kiitä.
Vihaiset ajatukset ovat normaaleja
Joskus itkuinen arki nostaa vihaisia ja jopa rumia ajatuksia vauvaa kohtaan. Anna ne itsellesi anteeksi. Joskus rumasti ajatteleminen on vain tapa purkaa turhautumista pois ja niin kauan kuin se tapahtuu pään sisällä eikä vauvaa kohtaan, se on ihan normaalia. Muistan itse käyneeni todella villejä kiukunpuuskia päässäni, mutta se tarkoitti ulospäin rauhallista äitiä, joka jaksoi ja jaksoi. Itkuinen arki voi joskus vaikuttaa myös parisuhteeseen voimakkaasti. Väsyneet riidat, turhanpäiväiset kinat ja erimielisyydet. Antakaa toisillenne anteeksi herkemmin, koska kuormittuneena tulee joskus sanottua ja tehtyä hölmöjä asioita.
Vaali mielessäsi myös vauvan hyviä puolia
Pääasia, joka tämän kaiken keskellä kannattaa muistaa on se, että se huutava pieni vauva on teidän oma ihana aarteenne. Sen huudonkin keskellä kannattaa keskittyä niihin positiivisiin asioihin. Nuuskuta hyvältä tuoksuvaa päätä, naurahda hänen tavalleen röyhtäistä ruokailun päätteeksi ja ihaile kauniin sinisiä silmiä. Itseäni pahimmilla hetkillä auttoi se, että keskityin lempi asioihini vauvassa ja vain uppouduin ajatuksiin sulkien itkun pois. Tämä toki vaatii sen, että on kykyä mindfulness tyyppiseen ajatteluun.
Olet turvasatama
Itku ei aina lopu niin nopeasti kuin sitä toivoisi. Ja vaikka se ei loppuisi, ei kannata soimata itseään. Kannattaa muistaa, että te ette ole se syy, joka itkun aiheuttaa. Te olette se vauvan tarvitsema läheisyys, tuki ja turva hänen vaikeina hetkinään. Te olette siinä läsnä ja likellä. Te olette vauvan turvasatama sen kaiken itkun keskellä.
Kovasti voimia kaikille teille, joiden arki on itkun täyttämä. ♡
Kommentit (10)
Hei!
Kiitos sinulle tästä kirjoituksesta. <3 Vieläkin muistuu mieleen valitettavasti oman lapsen refluksi vauva-arki, vaikka nyt on jo ollut vuoden ajan "normaalia" arkea. Tämä kirjoitus auttaa varmasti monia.
Täydellisesti kirjoitettu. Lapsen eka vuosi oli itkuisa, eikä toisenkaan vuoden aikana olla helpoimmalla päästy. Täytyy vain toistella itselleen ”kyllä se kohta helpottaa”.
Voimia ♡
Kiitos tästä tekstistä <3 oma ”vauva” on jo 3,5v, mutta hänen vauvavuotensa meni juuri noin, itkua aamusta iltaan, ja illasta aamuun välillä herättiin itkemään useita kertoja. Muistan, kun äitikaverit kauhistelivat, että miten mä voin millään jaksaa. Pakkohan se on, kun ei ole muita vaihtoehtoja. Tämä on ollut myös erittäin suuressa osassa miettiessä esikoiselle pikkusisarusta, mutta vihdoin tuntuu siltä, että toisen samanlaisen vauvavuoden voisi jotenkin kestää, ja nyt on sitten pieni matkassa!
Onnea tulevaan vauvan kanssa ♡
kiitos tää lohdutti niin paljon että rupesin itkee nimim.esikoinen itki öisin melkee 3 vuotta pahimmillaan joka päivä yötä päivää 4-9h putkee ja heti kun se loppu kuopus jatkaa on niiiin riittämätön olo usein
Voimia ❤ Itsellä myös ollut usein tosi riittämätön olo! Silti sitä vain meni jollain voimalla eteenpäin.
Kiitos tästä. ♥️ Osui.
Kiitos kun luit ♡
Kiitos kun kommentoit ♡