operaatio äiti - Banneri

Tämän perheen vanhin lapsi on kuusivuotias eskarilainen. Hänellä on ihan oma huoneensa, jota ei tarvitse jakaa siskojen kanssa. Huonetovereita kyllä löytyy kahden kanin verran, mutta muuten tuo ”valtakunta” on täysin hänen. 

Yksinkertaisuus viehättää

Olen sisustajana rauhallinen ja yksinkertainen. En ostele asioita jatkuvalla syötöllä tai vaihda mielipidettä sekunnissa. Olen sellainen ihminen, joka haalii asioita hitaasti sekä varmasti. Jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttää aina valmis projekti. Tämä johtuu siitä, että tässä elämäntilanteessa ei pysty rahallisesti budjetoimaan päätä huimaavia summia tavaroihin enkä edes aina löydä juuri sitä, mitä haluan. Jos täydellistä asiaa ei ole tarjolla, jään usein sitä ennemmin odottamaan. Kierrän ja seuraan paljon myös kirppareita, joista sitten teen innokkaasti löytöjä. Olen aina ollut sisustajana omannäköinen enkä osaa ehkä seurata uusinta muotia. Pidän yksinkertaisuudesta ja siitä, että tavaraa on sopiva määrä.

Leluja kohtuullinen määrä

Lelujen suhteen olen aina ollut tarkka, että niitä ei ole liikaa. En usko, että lapsikaan jaksaa elää huoneessa, jossa virikkeitä ei erota toisistaan. Olen pienestä pitäen opettanut lapsille järjestelmällisyyden lelujen suhteen ja niiden lajittelun. Lajittelua helpottaa selkeät korit, joita lapsen on itse helppo käsitellä. Ajattelen myös, että lelut kutsuu leikkiin helpommin, kun ne on tietyllä tapaa nähtävissä huoneesta eikä tungettuna piiloon kaappeihin. On meillä muutama pojan lelu meidän vaatekaapissa, mutta ei sen enempää. Muuten lelut on erilaisissa koreissa lajiteltuna teemoittain. Korit on pääosin hommattu Ikeasta sekä H&M:stä.

Lapsen omia juttuja sisustuksen seassa

Sisustuksen ei pidä mielestäni olla vain äidin mieleen, vaan siellä saa olla niitä lapsen omiakin asioita. Esimerkiksi meillä oli pitkään vääntöä siitä, kun pojalla oli tapana kerätä valtava aarrekasa leluja sänkyynsä piiloon siskoilta. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa poika sai sänkyynsä tuollaisen lokerikon, johon pystyy ne lelut laittamaan mielensä mukaiseen järjestykseen. Toinen täysin sallittava asia on huoneen väreihin sopimattomat tavarat, joista lapsi kuitenkin itse pitää, kuten vaaleanpunainen pleikkari tai hämähäkkimies-herätyskello.

Huonekaluja käytettynä

Moni huoneen tavaroista on tosiaan käytettynä ostettuja. Sänky on uusi ja Ikeasta, mutta esimerkiksi hyllykkö ja tuoli on löytöjä. Tuo tuoli oli tasan nolla euroa paikallisella kirpparilla. Olen miettinyt huoneeseen myös kirjoituspöytää kanien tilalle, mutta sellaista ei vielä ole käytettynä kävellyt vastaan. Annan siis ajan edetä eteenpäin ja toivon oikean tulevan joskus vastaan. Tarkoitus on pitää huoneen päävärit luonnollisessa puussa sekä valkoisessa.

Lempijuttuni huoneessa

Jos pitäisi valita lempipaikkana tuossa huoneessa, olisi se sängyn alla oleva löhökasa. Löhökasa koostuu vanhan juniorisängyn patjasta, pehmeästä viltistä ja kasasta erilaisia tyynyjä. Tuo paikka on täydellinen lukemiseen, leikkimiseen ja myös käsikonsolilla pelaamiseen. Täytyy myöntää, että joskus löhöän siellä itsekin kirjoittamassa blogia, koska se on vain niin mukava paikka.

Tässähän tämä siis esiteltynä teille. Huoneeseen on tulossa vielä sellainen ihana säkkituoli, jossa voi myös löhötä ja ehkä ryöstän senkin itselleni aina välillä. Olen jollain tapaa niin suunnattoman iloinen siitä kuinka onnistunut tämä pojan huone on. Se on pienuudesta huolimatta avara, siellä on tilaa leikkiä, kohtuudella leluja ja niin viihtyisä. Huone on täysin erilainen kuin tänne muuttaessa vuosi sitten ja ainakin kymmenen kertaa parempi näin! Mitä te tykkäätte?

Kommentit (6)

En saa kokonaisuudesta käsitystä, koska kuvat ovat otettu niin läheltä. Pari yleiskuvaa olisin kaivannut.
Puulaatikot on kivan näköiset!

Ihanan yksinkertainen huone! Teki mieli alkaa heti karsimaan lasten huoneista tavaraa. Minkä merkkinen on muuten pojan paita, onkohan noita myynnissä vielä? Soipisi hyvin minun 9-vuotiaan päällekin. 🙂

Vimman paita 🙂 Ei taida olla enää..

Näyttää tosi kivalta! Ja niin mukavan näköinen tuo löhöilypaikka sängyn alla!
Mä yritän myös välttää niitä hirmuisia leluvuoria. Meillä on välillä osa leluista varastossa esim dublot tai junarata ja niitä sitten tuodaan sieltä sisälle. Kummasti taas keksii niillä leikkejä, kun on hetken ollut poissa.

Toi on kätevä systeemi! 🙂

Huone on niin pieni ja neliö, että oli tosi vaikea ottaa ns yleiskuvaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Ulla/unelmien elämistä blogista Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X