operaatio äiti - Banneri

Oltiin juuri viikonloppu reissussa lasten kanssa ja missäpäs muuallakaan kuin laivalla! Matkustaminen lasten kanssa on ihan mukavaa, vaikka joskus se eka reissu voi jännittää. Minkälaista se laivalla käyminen lasten kanssa sitten on?

Hyteissä on isoja eroja

Laivallahan on monenlaisia hyttejä tarjolla ja hytin valinta vaikuttaa suoraan hintaan. Meillä on yleensä ollut noin A-luokan hytti, jossa ollaan nukuttu yhdessä. Isoin lapsista nukkuu yläsängyssä ja alasängyistä ollaan tehty iso perhepeti, jossa nukutaan niin sanotusti väärin päin. A-hytti ei ole kovin iso eikä siellä esimerkiksi ole jääkaappia, joka taas taitaa perhehytistä löytyä. Moni kysyi instan puolella sänkyjen yhdistämisestä ja ainakin niissä hyteissä, joissa ollaan oltu on toinen sängyistä ihan vaan siirrettävää mallia. Nuo pienemmät hytit on todellakin pieniä eikä niihin mahdu paljoakaan tavaraa. Joskus otin Bugaboo Donkeyt mukaan enkä saanut niitä järkevästi ovesta sisään, joten tällä kertaa lähdettiin matkarattaiden kanssa.

Laivalla liikkuminen

Liikkuminen lasten kanssa laivalla on kätevintä tehdä mahdollisimman simppelisti. Pakkaan aina mukaan jotkut helpot lenkkarit tai sisäkengät, ettei ainakaan talviaikaan tarvitse missään loskareissa vetää. Sukilla laivalla ei kannata kulkea, koska lasinsirpaleita on vähän joka paikassa. Jos on ihan pieni vauva mukana, niin hänelle melkein suosittelen mukaan kantoreppua tai helppoja rattaita, joita kumpiakin saa panttia vastaan lainattua myös laivalta. Meillä oli Bugaboo Beet mukana, jotka liikkui sulavasti Buffetissa sekä käytävillä. Hissien kanssa oli välillä hankalaa, koska ne olivat täynnä etenkin siirtymävaiheissa.

Ruuhkaa voi olla

Laivalla on joillain lähdöillä paljon ihmisiä ja melko täyttä. Ajankohta vaikuttaa paljon ja samoin esimerkiksi buffetin ihmismäärään vaikuttaa kattauksen kellonaika. Lapsiperheet tähtää usein siihen aiempaan kattaukseen, kun taas me mentiin tällä kertaa siihen myöhäisempään. Vinkkinä vielä, että kannattaa mennä vartti myöhässä kattaukseen, koska pahin jonotusruuhka taittuu siinä ajassa. Koin kuitenkin, että joka paikassa oli sopivasti tilaa liikkua eikä ahdistanut olla ihmisistä huolimatta.

Buffetissa lapsen kanssa

Buffetista lasten kanssa sen verran, että ruokaa on tosi monipuolisesti tarjolla. Lasten omassa pöydässä on sitä perus ranskis, nakki ja lihapulla settiä, mutta meidän lapset syö myös muista pöydistä. Taaperokin vetäisi alkupalapöydästä varmaan kaksi lautasellista meloneita. Pienemmän lapsen kanssa kannattaa muistaa, että ruoka ei ole suolatonta, mutta toisaalta itse ajattelen, että kerta vuodessa ei vauvan terveyttä uhkaa. Itse valikoin pienemmän lautaselle perunoita, kalaa, vihanneksia, hedelmiä sekä leipää. Jos buffet-puoli ei innosta, voihan sitä syödä muissakin ravintoloissa. Syöttötuoleja ja mikroja on tarjolla hyvin, jos mukana on omat eväät.

Miten korvike vauvan kanssa pärjää?

Moni korvikkeella vauvan kanssa elävä kysyy aina huolissaan pärjäämiskeinoja hyttiin lämmityksen suhteen. Isommalle vauvallehan korvikkeen voi antaa huoneenlämpöisenäkin, mutta lämmityksen voi hoitaa esimerkiksi laskemalla tulikuumaa vettä lasiin ja laittamalla pullon sinne. Toinen vaihtoehto on jauhekorvike, termari ja vesipullo.

Laivalla olo on lapsille kuin pieni unelma

Nämä ohjeet voi tuntua nopeasti siltä, että laivailu lasten kanssa sisältää paljon säätöä. Lohdutan, että lopulta laivalla oleminen on yllättävän rentoa. Leikkitilat etenkin Siljalla, ruokailut ja ohjelma on sellaisia, että lapset viihtyisi varmasti vielä tovin pidempäänkin. Meillä menee syömiseen aina aikaa sen verran paljon, että lopulta aika meinaa jopa loppua kesken tekemisen kanssa. Tuolla risteilyllä sai taas halailla hyljettä, tavata muumeja ja kokeilla suunnistusta laivassa. Meidän lapset lähinnä riehui pallomeressä, pelasi pleikkaria tai konttasi ympäriinsä.

Pikavinkit Ruotsin puolelle

Ruotsista kysyttiin paljon, mutta meillä oli tällä kertaa auto mukana ja ajeltiin vähän pidemmälle. Tukholmaan meno julkisilla on tehty kyllä helpoksi ja rattailla pääsee ilmaiseksi. Laivasta voi jo ostaa lipun julkisiin. Kuulin, että joku sanoi metroilla liikkuessa hisseihin jonottamisen olevan hidasta, jos rattaat on mukana. Itse olen mennyt aiemmilla kerroilla aina bussilla ja lähinnä ollaan käyty joko keskustassa shoppailemassa tai Junibackenissa. Junibacken on super hauska paikka käydä, mutta joskus se on todella täynnä. Itseäni kiinnostaisi käydä joku kerta Mini Rodinin ”aarrekaupassa”, josta voi löytää vanhoja herkkuja halvemmalla.

Postauksesta tuli pitkä ja meinaan kadottaa punaisen langan, joten annan teidän mielummin kysyä kommenteissa lisätietoja. Jos jotain valitettavaa pitää sanoa reissusta, niin kolmen lapsen nukutus pieneen hyttiin! Se nimittäin oli ihan päätöntä menoa.

Kommentit (12)

Ollaan myös menossa 4v ja 1v kanssa laivalle. Onko buffeteissa tai muissa ruokapaikoissa missä on mikro ruokien lämmitykseen, niin myös jotain käsienpesuallasta tms? Jotenkin ei houkuta tuttipullon pesu hytin vessassa..

Hei! Millä Siljan laivalla olitte?

Serenade 🙂 Helsingistä

Hyvin on pärjätty ipanan kanssa laivalla. Ekakerran hänen ollessaan 4kk. Alkuun oli vaunut ja liina,myöhemmin kevyet rattaat. Perushyttejä paitsi ekareissulla kun meille oli vahingossa osoitettu varaamaamme hienompi hytti. Siellä sattui olemaan merenkäyntiä ja koskaan muualla ei vauva nukkunut niin hyvin. Tekemistä löytyy ilman omaa tekemisarsenaalia.

Laivoilta löytyy kyllä mikrot mitä voi käyttää, ainakin Siljan/Tallinkin laivoilla leikkipaikassakin mikro kun viimeksi lämmiteltiin vauvalle ruokia😊Me otetaan aina perhehytti,väliovelliset on käteviä kun voi vauvan nukuttaa rauhassa toiselle puolelle. Buffetissa minulla on kuopus aina manducassa selässä. Siitä sit suhaan kaikille ruuat ja juomat eteen ja vapautan kuopuksen vasta kun kaikki saaneet ekan erän ruokaa eteensä..nimittäin jos kuopuksen pistää tuoliin se on jo kyllästynyt siinä kohtaa kun itse ei ole saatu suupalaakaan😂 Metrolla on kätevä mennä keskustaan ja joo on se hissi hitaanpuoleinen, mutta silti parissa minuutissa alhaalla tai ylhäällä eli ei se haittaa😊

Joo – enkö maininnu postauksessa, että muualla on tosi hyvin mikroi? Mun mielestä laitoin – pitää ihan tarkistaa 🙂 Noi isommat hytit on kyllä käteviä, mutta me ite ollaan usein hytissä vaan se 22-07 väli niin oon yrittäny vaan opettaa lapset nukahtaa koko konkkaronkka samassa 😀 😀 On se joskus sankaritoimintaa!

Hei! Minua kiinnostaisi, oliko teillä hytissä jotain erityistä viihdykettä lapsille vai olitteko pääosin muualla kuin hytissä? Nim. Risteilylle kuukauden päästä lapsen kanssa

Me ollaan laivailtu kahden muksun (melkein 3v ja nuorempi 6kk) Commodore sekä DeLuxe hyteissä ja molemmissa viihdykkeenä etenkin vanhemmalle on toiminut hyvin ympäri vuorokauden töllöstä tulevat muumilaakson tarinat! 😀 Etenkin commodore hyteissä plussaa on tilat ja loungen korvikkeiden mikrottelu mahdollisuus. Toki maksavat pidemmän pennin, mutta ovat kyllä helpottaneet ja tehneet meidän matkailusta huomattavasti stressivapaampaa! 🙂

Joo oon miettiny, että noissa varmaan on etunsa, mutta sit jos nukkuu ainoastaan hytissä ja muuten hengaa muualla.. niin ei hyödytä ehkä maksaa enemmän? 🙂

Siis ei ollut! Se leikkipaikka on auki klo 22 asti niin tekemistä oli koko ajan. Joskus aiempin vuosina ollut mukana leluautoja ja kirjoja pari lähinnä, jos oon yrittäny aamulla pihistää unta vähän lisää itelle 🙂

Sitä mä en osaa sanoa! Vähän luulen; että ei.. mutta eiköhän henkilökunta voi pyydettässä sen huuhdella keittiössä? 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X