operaatio äiti - Banneri

Tämä kesä vierähti mökillä, mutta ajateltiin edes muutama reissu tehdä lasten kanssa. Kuulin jossain vaiheessa suosituksen Zoolandiasta, jonne on tästä Paraisilta aika lyhyt matka. Päätettiin käydä katsomassa millainen paikka se on!

Ensivaikutelma kiva, mutta kallis

Ensivaikutelma paikasta oli kiva ja lähdettiin reissuun innolla. Viideltä rannekkeet maksoivat 90 euroa, koska pienin oli ilmainen. Tuntuu kyllä hurjalta maksaa noin iso summa yhdestä päivästä, mutta toisaalta oli kiva päästä tarjoamaan lapsille vähän erilaista tekemistä. Rahaa käyttäessä sitä aina toivoo, että niille pennosille sitten myös saa vastinetta. Tässä postauksessa ajattelin vähän kertoa teille millainen meidän päivä oli Zoolandiassa.

Paljon erilaista puuhaa ulkona

Paikka on käytännössä kuin valtava ulkoilma-alue, jossa on erilaista puuhaa. Siellä oli ihan hiekkalaatikkoa, pomppulinnaa ja keinuja, jotka kiinnostaa varmasti pienimpiä vierailijoita. Näiden lisäksi löytyi keppihepparataa, härkärodeota sekä pieniä huvipuistolaitteita. Oli vähän pettymys, että melkein kaikki puiston laitteet oli isommille lapsille. Laitteiden keskellä oli kiipeilytulivuori, jossa lapset sitten pyörähti ja tämä tulivuori värjäsi vaatteet siniseksi. Huomasin ohimennen, että laitteissa ei ollut valvojaa, vaan niihin piti itse mennä ja painaa nappeja.

Puuhaamisen ohella eläimiä

Kaikki puuha Zoolandiassa oli kuitenkin ihan mukavaa. Me ajeltiin polkuveneillä pienessä lammikossa, lapset pääsi hyörimään ja pyörimään eri paikoissa sekä pomppimaan valjaissa trampoliinilla. Vähän mietin, että hinta oli tavallaan aika kova siihen nähden, mitä kaikkea puistossa oli. Paras asia puistossa kuitenkin oli eläimet ja eläinpiha, joihin lipputulot varmaan eniten ohjataan. Eläinpihassa kulki vapaana kaneja, kanoja, lampaita ja muita eläimiä, joita sai silitellä ja ihmetellä. Omaan silmääni eläimillä vaikutti olevan hyvät oltavat ja mahdollisuus mennä sisälle piiloon ihmisiltä.

Reissun huonot puolet

Huonoja puolia reissussa oli se, että pienimmälle reissu oli lähinnä sylissä notkumista ja odottelua. Taaperoikäiselle paikassa ei ollut paljoakaan puuhaa. Henkilökuntaa oli myös aivan liian vähän ja osa paikoista oli hieman ränsistyneitä ja vaatisi varmaan fiksausta. Ainoan kunnon ruokapaikan hintataso oli korkea ja palvelu töykeä. Ottaisin mukaan omat eväät, koska siellä näytti olevan pieni paikka, jossa pystyy paistamaan esimerkiksi makkaraa.

Muuten me kyllä viihdyttiin ja hauskaa oli. Itse näen tuossa paikassa mahdollisuuden kivaan päivään, mutta myös sen, että pienellä panostuksella siitäkin saisi paremman. Ehdottomasti plussaa oli pienet uima-altaat, joissa pääsi helteen keskellä pulahtamaan. Oletko käynyt Zoolandiassa ja mitä mieltä olit?

Kommentit (7)

On tainnut taso laskea vuosien aikana. Eläimiä oli enemmän ja laitteita vähemmän. Nimi Zooladia ei kerro mitään. Ihmisten palautteiden perustella jätämme Zoolandian väliin ja ennemmin Superparkiin tai Hoplopiin. Itse en olis kyllä Paraisilta löhtenyt Lietoon saakka.

Zoolandiahan rakennettiin joskus 80-luvulla eläintarhaksi. Aikanaan siellä asuivat maan ainoat norsut. Myös seeprat, kengurut ja kamelit sekä käärmeet, krokotiilit ja alligaattorit.
Eläinten pito on toki yksityiselle toimijalle hurjan kallista, eksoottisten eläinten pito varsinkin, joten paikan luonnetta on vusoien saatossa pyrktty milloin kenenkin toimesta vähän muuttamaan.
Omistajan innosta ja yhtiön taloustilanteesta riippuen paikka on näyttänyt vuosien varrella kovin erilaiselta.

Mielestäni Zoolandia kuitenkin ansaitsee paikkansa perheiden retkikohteena! Se vain meinaa paikallisiltakin helposti unohtua, mikä on vähän sääli.

Mä ole koko lapsuuteni asunut melkeinpä zoolandian naapurissa mutta viime kesänä lasten kanssa käytiin siellä ekaa kertaa! Tykättiin kyllä kivasti. Toki kuten sanoit, aika vähän henkilökuntaa ja paikan ikä huokuu ympöristöstä jonkun verran. Sama laitepettymys oli meillökin, kun tytöt olisivat kovin niihin halunneet. Vaikka olihan siellä muutama myös nuoremmille onneksi!

Vähän minua harmittaa, että nykyään eläimiä tuolla on niin paljon vähemmän mitä omassa lapsuudessani, mutta omia lapsiani se ei näyttänyt haittaavaan 😀

Lapset osaa kyllä yleensä nauttia tosi paljon ja se on pääasia!!

Olen käynyt kaksi kertaa alle kouluikäisten lasten kanssa. Puuhaa riitti koko päiväksi ja lapset tykkäsivät kovin. Tämä on mielestäni juuri sopiva kohde perheille, joiden lapset eivät välitä kieputtimista ja muista huvipuistolaitteista. Omat eväät kannattaa ottaa mukaan, lasten kanssa on helpompi kun saa kiertää puistoa ja välillä haukata repusta evästä tai grillata makkaraa tms.

JOO samaa mieltä eväistä ehdottomasti!

Onneks matka ei ollut kauhean pitkä ja lapsilla oli kylllä tosi kiva päivä. Ei taida lapset nähdä puutteita samalla tapaa kun me aikuiset 🙂

Vastaa käyttäjälle Miimu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X