Anette vastaa anonyymeille

Somessa esillä ollessa syntyy aina kysymyksiä, ihmettelyä ja keskustelua. Osa näistä kommenteista tai keskusteluista saattaa olla melko negatiivisia sävyiltään ja instassa tein äänestyksen kiinnostaako ihmisiä lukea sekä kuunnella vastauksia erilaisiin kommentteihin. Yksimielisesti ihmiset vastasivat JOO, joten täältä pesee! Nyt siis vastaan anonyymeille!

Miksi koet tarvetta puolustella itseäsi etkä anna vain olla?

Jos susta puhutaan jotain, mikä menee vähän ohi.. eikö ketä tahansa edes vähän kiinnosta kommentoida asiaa? Helppoa se on vastata, ettei kiinnosta, mutta kyllä se häiritsee, jos faktoista mennään ohitse. Mitä taas tulee somepersoonana oloon ja ”mitäpä laittaa itsensä esille” -argumenttiin, niin ei itsensä esille laittaminen tarkoita mitenkään sitä, että ihmiset on oikeutettuja kommentoimaan hölmöyksiä tai rääpimään. Jos ihminen tekee duuninsa hyvin, niin eikö joka duuniin kuulu myös ne ikävät jutut? Tässä työssä on etunsa ja sitten on myös nämä kyseenalaiset kommentit ja keskustelut. Kumpi on sitten se oikea ratkaisu; jättää kommentit lojumaan vai vastata? Itse olen valinnut vastaamisen, koska olen ajatellut, että tähän ”leikkiin” on lähdetty niin se myös kestetään. Leikkiä tämä tosin ei ole, vaikka sananlaskua käytinkin. Tämä on ihan työtä, josta saa rahaa ja johon kuuluu vastuu sekä tietynlainen esillä oleminen.

Mitä sun lapset tekee ne ajat, kun olet täällä?

Ne leikkii keskenään, on isänsä kanssa tai arjessa esimerkiksi kaksi kolmesta on hoidossa. Olen alusta asti halunnut opettaa lapset pärjäämään myös keskenään, koska aina tulee asioita, joita vanhemman täytyy välissä tehdä. Tällaisia asioita voi olla ruoanlaitto tai siivoaminen. Olen valinnut tehdä työtä somessa, jotta voin olla lasten kanssa kotona eikä pienin joudu lähtemään hoitoon liian aikaisin. Silloin se tarkoittaa parin tunnin panostusta töihin päivässä ja siihen panostukseen kuuluu kirjoittaminen, kuvaaminen, instagram ja kommentteihin vastaaminen. Pyrin vastaamaan ja olemaan vastavuoroinen seuraajille, oli kommentti omasta mielestäni kiva tai ikävä. Loput ajasta pyhitän perheelle, kun hommat on hoidettu, koska haluan olla myös läsnäoleva vanhempi.

Reppana, ahdistunut, pärjäämätön, ei saa kiinni elämästä.

Litanja erilaisia nimityksiä, joita palstoilla ja kommenteissa pyörii. Mitähän sitä tähän sanoisi? Joskus ihmisillä voi elämä ollakin hankalaa ja esimerkiksi hirveän moni masentuu jossain vaiheessa elämää. Nämä on asioita, joille ei voi mitään eikä mielenterveysongelmat ole syy pitää toista ihmistä huonompana kuin itse on. Se, että elämä maistuu puulle, ei tarkoita totaalista pärjäämättömyyttä. Äiti voi kärsiä ahdistuksesta ja silti olla mitä rakastavin vanhempi, joka pitää huolta lapsistaan. Itse kärsin keväällä paniikkikohtauksista, jotka laukaisi stressaava elämäntilanne ja olen niihin ennenkin lääkettä syönyt. Paniikkikohtaukset saattaa olla hankalia lapsiarjessa, mutta tästä syystä hain niihin tutun lääkkeen, kun niitä alkoi tulemaan. Samanlailla toimii migreenikohtaus! Et voi valita, kun se tulee, voit päätyä toimintakyvyttömäksi ja siihen auttaa vain lääke.

Bloggaja, jolla ei ole työtä, harrastuksia eikä lapsillakaan ole

Ensinnäkään se ei kerro ihmisestä mitään, jos ei harrasta liikuntaa missään tiimissä. Olen katsellut hiljalleen kyllä jotain futisjengiä itselle, mutta vielä ei ole tärpännyt. Sen sijaan harrastan valokuvaamista ja saan siitä samaan tapaan nautintoa kuin esimerkiksi liikunnasta. Harrastamisen määrä on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen tarve eikä kerro mitään ihmisen pärjäämisestä. Meillä lapset itseassa harrastaa liikuntaa, vaikka en sitä ole kauheasti esille tuonutkaan. Toinen lapsista pelaa futista ja on siinä todella hyvä. Toinen käy sirkuskoulussa kerran viikossa. Työelämän suhteen tulee myös aina kysymyksiä ja ihmetellään, että ainoastaan lorvin kotosalla. Teen tällä hetkellä töitä kyllä somessa ja saan siitä rahaa. Moni ei miellä bloggaamista työksi, vaikka se sitä on. Äitiysloman jälkeen odottaa myös työpaikka, jonne palata, mutta tässä on kehkeytynyt jo isompia suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Mikä erityislapsi? Hyvin näyttää pärjäävän.

Eikö se ole nimenomaan tavoite, että erityisyydestä huolimatta lapsi oppii pärjäämään? Erityislapsi ei ole vain yksi muotti. Tämä asia mua vähän jo harmittaa, että ihmiset on niin kapeakatseisia välillä. Se, että toisella on erityislapsi ei tarkoita mitään muottia asialle. Toisella voi olla myös erityislapsi, joka poikkeaa piirteiltään aivan täysin. Helsingissä erityispaikan saaminen päiväkodissa on lähes mahdotonta ellei ole oikeasti tarve. Sitä ei kovin helposti saa eikä myöskään avustajaa. Tämä riittänee kertomaan, että meidän tarve on suuri ja aito. Monella voi olla kotonaan oma erityislapsi, jonka kanssa haasteet on valtavia. Meillä haasteet on valtavia, vaikka ne eivät jossain instagramissa loistaisikaan selkeinä. Kukaan ei voi alkaa päättämään somessa, että onko toisen lapsi erityinen vai ei, koska kukaan ei voi tietää millaista se toisen elämä on. Yksi lapsi ei kestä likaa ja vaatteita aistien takia ja yksi lapsi ei kestä ääniä tai lähes mitään ruokaa samasta syystä. Yleensä alle 5-vuotiasta ei suostuta tutkimaan tarkemmin, koska oirekuva kehittyy vielä ajan kanssa, mutta meidän arjen suurimpia heikkouksia on esimerkiksi ääniyliherkkyys, ongelmat syömisessä ja aivan massiiviset tunnesäätelyongelmat.

Etkö osaa olla läsnä lapsille tai antaa rakkautta?

Osaan ja teen sitä oikeastaan jopa liikaa. Liialla tarkoitan sitä, että olen lasteni kanssa ihan näännyksiin asti ja meinaan joskus unohtaa omat tarpeeni. Leikitän, reissuilen, pidän sylissä ja teen päivät pitkät. Tuntuu ennemmin, että joskus voisi tehdä vähän vähemmän, että itsekin jaksaa, mutta ihana nähdä lapset onnellisina ja päästä osaksi heidän arkea. Kevään jälkeen olen opetellut ottamaan aikaa myös itselleni.

Mitä keväällä tapahtui?

Sain vihdoin huoahtaa. Aivan todella raskas ajanjakso elämässäni loppui ja sen loputtua huomasin, että kroppa ja pää luovutti. Olin monta vuotta tehnyt yli oman jaksokyvyn ja lopulta se kostautui. Huomasin yllättäen olevani kotona kaksin helpon taaperon kanssa, kun kaksi vanhempaa olivat hoidossa. Luulen, että annoin itselleni luvan lysähtää kasaan ja väsähdin. Aloin saamaan paniikkikohtauksia, joiden kanssa yritin pärjätä ja lopulta tutut lääkkeet auttoivat. Parisuhteen osalta kävi vähän samalla tavalla ja pitkään jatkunut erilleen toimiminen oli etäännyttänyt meidät. Onneksi saatiin aikaa korjata asiat ja rakkaus kantoi eteenpäin.

Helpot lapset, mutta silti vaikeeta? Ristiriitaista.

Elämä on ristiriitaista. Sanon kyllä edelleen, että nuo kolme ovat helppoja lapsia. Tottelevat pääosin, siivoavat itse jälkensä ja auttavat arjessa. Usein tuntuu, että heidän käytöksensä on fiksua liikenteessä, vaikka tuo pienin on vielä sellainen häärä, että saa nähdä meneekö opetus perille samaan tapaan kuin isommilla. Lasten persoonat on kuitenkin sellaisia, jotka sopii omaan luonteeseen eikä arki tunnu siltä osin raskaalta. Arki on tästä huolimatta joskus hankalaa eikä se johdu lasten persoonista, vaan joistain muista hankaluuksista. Siksi sanon aina, että lapset eivät ole vaikeita, vaan jotkut asiat saattaa olla hankalia. Niitä asioita on esimerkiksi hetkellinen uhmaikä, erityistarpeet tai muu vastaava.

Onko teidän perheen erityisherkkyys joku muoti juttu?

En sanoisi erityisherkkyyttä muodiksi, koska kuka haluaa olla erityisherkkä? Se on oikeasti asia, joka tuo valtavaa vaikeutta arkeen. Meidän perheestä se piirre löytyy kolmelta eli vanhemmilta sekä yhdeltä lapsista. Piirteet tuppaa periytymään lapsille herkästi ja toisaalta taas herkän piirre oli varmasti yksi niistä piirteistä, joka veti meitä vanhempia puoleensa. Itselleni ihmissuhteet on niin vaikeita, koska en jaksa kovaa meteliä, hälinää tai vastaavaa. On todella vaikea löytää ihmisiä, joiden seurassa en väsy. Olen onnellinen siitä, että onnistuin sellaisen ihmisen löytämään rinnalleni.

Mitä mies tekee? Koko ajan kotona?

Mies opiskelee ja tekee tätä myös kesäisin. Opiskelu on yleensä tärkeää, jos haluaa johonkin ammattiin valmistua. Meillä on kuusi vuotta ikäeroa ja minä olen se vanhempi osapuoli. On täysin luonnollista, että hänen ikäinen ihminen opiskelee vielä. Sivussa tekee muutaman firman kanssa töitä markkinointipuolella ja keikkatöitä.

Juuri meni huonosti, miksi nyt pitää hehkuttaa parisuhdetta?

Pahan jakson jälkeen todellakin hehkutan. Kun menee hyvin, sen saa näyttää. Suomi on outo maa, kun siellä onnellisuuden näkymistä vieroksutaan. Kun joku on onnellinen ja näyttää sen, on kaikki varmasti pielessä. Itselleni sillä ei ole merkitystä uskooko joku meidän parisuhteeseen vai ei, koska se on niitä asioita, joihin voi vaikuttaa vain parisuhteessa olevat itse. Niistä asioista on kiva puhua ja purkaa, mutta muut ei sen tilaan voi vaikuttaa. On helpottavaa olla pitkästä aikaa todella onnellinen ja hyvässä tilanteessa parisuhteessaan.

Näitä kommentteja paukkuu jatkuvasti etenkin keskustelupalstoille. Ymmärrän, että asioita kyseenalaistetaan somessa ja asiat kiinnostavat, mutta eikö niitä voisi heittää tänne blogiin suoraan? Palstoilla jauhavista ihmisistä tulee lähinnä se tunne, että halutaan kaivamalla kaivaa jutun juurta toisesta ihmisestä. Olen luvannut vastata mielellään kiperinkiin kysymyksiin ja niitä voi tänne blogiin jättää anonyymisti. Laittakaahan siis kysymyksiä tulemaan, koska aion tehdä vielä toisen tällaisen postauksen. Faktat tiskiin!

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti