operaatio äiti - Banneri

..niin mennäänkin, mutta milloin? Kysymys, jota kysytään todella usein. Lukijat siellä varmaan tietävät, että ollaan oltu kihloissa jo tovi. Tänä vuonna siitä tulee kolme vuotta. Lukijat tietävät varmasti myös vaikeasta keväästä, joka talsittiin läpi. Aika, tapahtumat ja erilaiset tilanteet vaikuttavat usein ajankohtaan, kun hääpäivää valitaan.

Kihloihin rauhallisen romanttisesti

Mentiin kihloihin melko nopeasti eli parisen vuotta seurustelun alkamisen jälkeen. Kosinta oli sinänsä perinteinen eikä mikään valtavan suuri, koska ujona ihmisenä en halua vetää huomiota puoleeni. Istuttiin hotellihuoneessa Teneriffalla ja hetken hikoiltuaan mies polvistui eteen ja kosi. Ei tarvinnut epäröidä hetkeäkään, koska tiesin oikean ihmisen olevan siinä edessäni. Ilta päättyi ilotulitteisiin, jotka oli varmaan jonkun hääjuhlista, koska taivaalle räiskyi sydämiä. Mikä sattuma!

Ei kiire valita hääpäivää

Sovittiin tuolloin, että kihlautuminen ei tarkoita mitään pikahäitä, vaan katsellaan niitä sitten ajan kanssa. Itse olen elämässä saanut oppia sen, että mitään ei kannata tehdä liian nopeasti, vaan ennemmin harkiten. Avioliitto on pyhä asia, jonka olen kerran jo sössinyt nuoruuttani ja tällä kertaa halusin ehdottomasti hoitaa asiat rauhassa. Kumppani oli ihan samaa mieltä eikä meistä kumpikaan rynnännyt lukemaan häälehtiä eikä varaamaan juhlapaikkaa.

Vaikea kevät taustalla, hääpäivä saa odottaa

Fakta on se, että tavoitteena se hääjuhla on jonain päivänä järkätä. Ehkä muutaman vuoden päästä? Ei olisi mitään järkeä lähteä nyt heti huhkimaan mitään, koska kevät oli vaikea. Toki se meitä lujitti, koska usein yhdessä koetut vaikeat hetket lujittaa. Meillä on kuitenkin todella hyvä olla tässä ja nyt eikä kiire minnekään. Olisi myös aivan mahtavaa, että lapset olisivat hieman vanhempia, jotta on helpompaa keskittyä päivään. Tällä hetkellä naimisiin meneminen olisi yhtä säätämistä pienimmän osalta, kun hän ei kauaa jaksa muiden hoidossa olla.

Seuraavaksi suunnitellaan ja säästetään

Pieniä suunnitelmia paikan, koristelun, ruoan ja asujen suhteen me ollaan tehty. Sellaista hiljaista haaveilua ja tulevassa hetkessä elämistä. Oikeastaan seuraava vaihe olisi alkaa säästämään häihin, jotta sellaiset voi joskus myös pitää. Kamalan pitkään en haluaisi odottaa, jotta kaikki läheiset pääsisivät osallistumaan. Vastaus kysymykseenne on silti, että naimisiin ollaan menossa ja se tapahtuu varmaan muutaman vuoden sisällä.

Kuinka moni siellä lukijoissa on naimisissa ja minkälaiset häät teillä oli?

Kommentit (2)

Reilu 14 vuotta naimisissa nyt oltu, yhdessä 15 vuotta. Ikää 35
Hyvin on mennyt vuodet, on ollut ristiriitoja jotka ratkaistu puhumalla. Enää ei oikein edes tapellakkaan mistään.

Ihanaa ❤

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X