operaatio äiti - Banneri

Sitä yrittää ottaa elämässä huomioon kaiken, mutta aina tulee tehtyä valintoja, jotka ei ole niitä parhaita. Yksi iso päätös tehtäväksi on esimerkiksi auton vakuutukset. Mitä kaikkea niihin kannattaa sisällyttää, jotta ei päädy neuvottomana tiensivuun lasten kanssa keskelle peltoja?

Nuukailtiin vakuutuksessa väärällä hetkellä

Meillä on ollut tapana ottaa vakuutuksiin kaikki mahdollinen, koska elämää ei voi ennustaa. Etenkin auton vakuutuksien kanssa ei olla nuukailtu. Tehtiin kuitenkin noin vuosi sitten se päätös, että karsittiin sijaisauto pois, koska se laski hieman hintaa. Päätös oli tavallaan ihan looginen, koska ei käytetä autoa juuri ollenkaan. Parhaimmillaan se on seissyt pari kuukautta putkeen autotallissa. Jos autolle olisi käynyt jotain, olisimme pärjänneet pääkaupungissa ihan hyvin julkisella liikenteellä huollon ajan. Silloin ei tullut ajateltua, että reissataanhan me tosiaan mökilläkin joskus.

Sitten petti auton ohjaus 

Tänään ajeltiin Turusta mökille kivan päivän päätteeksi, kun Volvon viestit yhtäkkiä ilmoitti huollon tarpeesta. Siinä ajaessa yritettiin googletella vähän vikaa, mutta auton toiminnassa ei tuntunut olevan mitään vikaa. Sain juuri luettua netistä akun laturin hihnoista ja jotain ohjauksen häiriintymisestä, kun auton ohjaus vei meidät melkein ojaan. Ajettiin siis mutkaan normaalisti ja auton ratti ei suostunut kääntymään eikä jarrutkaan toimineet normaalisti. Hetken hämmennyksen jälkeen tajuttiin, että auto pitää ajaa sivuun, koska olisi vaarallista jatkaa eteenpäin. Auto alkoi huutamaan yhä useampia ilmoituksia eri vioista. Isoin ongelma oli siinä, että ajettiin tietä, jossa ei mahdu menemään kaksi autoa rinnakkain eli saatiin hetki hakea sopivaa jättöpaikkaa. Ajettiin varmaan jotain 10 kilsaa tunnissa vauhtia ja saatiin auto onneksi melkein heti tiensivuun.

Siinä sitten oltiin lasten kanssa myöhään illalla keskellä peltotietä ja lähimpään kaupunkiin kävelymatkaa yli tunti. Mökille matka oli lyhyempi, joten otettiin lapset kantoon ja lähdettiin taapertamaan sinne. Samalla soitettiin vakuutukseen ja juteltiin vaihtoehdoista.

Jumissa mökillä kaukana kaikesta

Tilanne on se, että auton akun laturin hihna on poikki ja joku tyyppi tiepalvelusta tuli autoa katsomaan. Auto lähti hinauksella 30 kilometrin päähän huoltoon eikä sieltä irtoa ennen maanantaita, koska kaikki huoltamot on näin lauantaina sekä huomenna sunnuntaina kiinni. Onneksi ilman autoakin pärjää, mutta voisi tästä olla hieman lyhyempi matka kauppaan kuin 1,5 tuntia kävellen. Kävely on mukavaa, mutta meillä ei ole rattaita mukana ja kävelyteiden sijaan on tarjolla hyvin mutkikas autotie keskellä metsiä ja peltoja. Tässä vaiheessa voi jälkiviisaana todeta, että kyllä olisi sijaisautolle tullut nyt käyttöä.

Hankaloittaa, mutta kyllä me pärjätään

Meillä ei ole täällä ketään tuttuja lähellä eli yritetään pärjätä sillä mitä on. Maanantaina olisi ollut edessä pitkä kävely, bussi isoon kaupunkiin ja siellä suunnistus vielä eteenpäin, mutta tiepalvelun ihana tyyppi lähti väittelemään vakuutusyhtiön kanssa sen verran, että saadaan vakuutuksen piikkiin taksikyyti huoltamolle. Kaikki asiat järjestyi lopulta todella hyvin ja nyt voi vähän jo hymähdellä päivän tapahtumille. Meidän auto on hyvässä kunnossa ja suhteellisen uudehko, mutta kaikkea voi silti aina sattua. Taidan ensi viikolla soittaa ja pistää sijaisautopalvelun mukaan vakuutukseen.

Onko teillä koskaan tapahtunut mitään jännittävää auton kanssa?

Kommentit (12)

Hui, mikä kokemus teillä! Onneksi ajoitte hiljaa ja auto varoitti etukäteen, ettette nyt ihan moottoritien keskelle pysähtyneet. Meidänkin automme yhtäkkiä, ennalta varoittamattomasti jätti keskelle risteystä. Onneksi se ei ollut vilkas paikka ja hinauspalvelu tuli pian apuun.

https://www.hinausoksman.fi/hinauspalvelu/hyvinkaa

Onneksi teille ei käynyt kuinkaan tuossa tilanteessa! Perheemme autosta hajosi juuri syöttöpumppu, tai tämä kuulemma pitäisi vaihtaa. Olen nyt lukenut asiasta enemmän tältä sivustolta: https://dieselosa.fi/dieselkorjaamo/, koska itsehän en koskaan ollut kuullutkaan koko autonosasta. Täysin totta, että vaikka autot ovatkin uusia niin kyllähän niiden kanssa aina sattuu ja tapahtuu.

Itse asiassa meillekin kävi samantapainen vika, kun auton ohjaus ei kunnolla toiminut. Vietiin auto sitten huoltoon ohjauskulmien säätöön ja sillä se korjaantui. Kiva, että taksikyydin saitte vakuutuksen piikkiin.

Kyllä!! 🙂

Toivottavasti diagnoosi on oikea, ettei ole jakopään hihna ja koko moottori tuusana. Autoista on pelkkää harmia, mutta näyttää teillekin tosi paljon kertyvän kilometrejä.

Sen näkee, kun katsovat huoltamossa, mutta ainakin tiepalvelun tyyppi noin diagnosoi 🙂 Aika vähän meillä vuodessa muuten kertyy kilometrejä. Kesällä ajetaan mökille, mutta muu vuosi saa auto seistä.

Hui mikä tilanne! Onneks ei tullut autoa vastaan tai muuta sattunut!

Mun mies ajoi kehä 3 ja oli menossa Lahden motarille, kun viereisellä kaistalla ajaneesta rekasta lens jääkimpale takaikkunaan ja koko ikkuna räjähti säpäleiks.. Luojan kiitos lapset ei ollut kyydissä, olis sattunu pahasti. Ei muistaakseni menny vakuutukseen, vaikka meillä on ihan täyskasko ja kaikki maholliset härpäkkeet..

No apua! Vähänkö pelottavaa!

Kyllähän taksit toki kulkevat Paraisillakin!

Varmasti, mutta ei se ihan halpaa kamaa ole suhata edestakaisin taksilla, joten näin tällä kertaa 😀

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X