operaatio äiti - Banneri

 

*kaupallinen yhteistyö / Gipsy Parrot

Tyttöjä pukiessa on aina välillä tuntunut, että asuista puuttuu jotain. Kesällä päässä on lippis ja talvella pipo, mutta sisällä kokonaisuus on vähän vaillinainen. Rusetilla sen saa täydennettyä upeasti. 

Lasten pukeminen saa olla visuaalistakin

Pääasia, että on lämmintä ja puhdasta päällä. Näin sanotaan aina lasten pukeutumisesta. Vanhemman tehtävä on huolehtia lapselle päälle sopivat vaatteet, joissa on hyvä mennä eteenpäin. Vanhemmat jakautuvat usein pariin leiriin sen suhteen, että ymmärretäänkö asukokonaisuuksien sommittelua yhteen vai ei. Jotkut pukevat kaapista seuraavat vaatteet lapsen päälle ja toiset mallaavat yläosaa alaosaan tovin verran. Kumpikin tapa on ihan täysin hyvä eikä mätsätty asu tee lapsesta parempaa tai äidistä sellaista, joka pitää lastaan mallinukkena. Toisia vaatteet kiinnostaa enemmän ja toisia esimerkiksi sisustaminen.

Rusetilla saa hiukset samalla kauniisti

Kun asukokonaisuuden täydentää rusetilla, saa samalla hiukset kauniisti. Meidän kummallakin tytöllä on melko pitkät hiukset ja etenkin taaperon tukka on melko vallaton tapaus. Aamulla ensimmäisenä on kaivettava harja käteen ja laitettava hiukset jotenkin kiinni. Tähän tarkoitukseen on pompulaa ja pinniä ja esimerkiksi meidän suosimia rusetteja. Kuvissa näkyvät rusetit on valmistanut Gipsy Parrot, joka tekee ne ihan käsityönä.

Asu täydentyy rusetilla

Niitä hyväksi todettuja tuotteita

Gipsy Parrot:n tuotteet on niitä hyväksi todettuja tuotteita, joita on tullut arjessa käytettyä niin paljon, että on mukavaa lähteä sopimaan yhteistyötä. Rakastan sitä ajatusta, että joku on nämä rusetit ja pannat tehnyt itse. Niiden ulkonäkö on kaunis, koska materiaalitkin on hyviä. Näissä kuvissa ei näy nyt rusettipantoja, mutta suosittelen niitäkin ehdottomasti! Meillä etenkin vanhempi tyttö on jo puolisen vuotta niitä käyttänyt eikä panta kiristä mitenkään sen ihanan materiaalin takia.

Instagramissa on tällä hetkellä arvonta, josta joku onnekas voittaa lahjakortin!

 

 

Kommentit (2)

Teillä on niin kauniisti puetut pienet ihmeet. <3 Saisinkohan udella, mistä oot löytänyt nuo aivan mielettömän söpöt, monessa postauksen kuvassa vilahtaneet, taaperon kengät? Ne on niin söötit!

Ne on ihan H&Mstä ostettu keväällä! Tosi hyvät jalassa ja pysyy!

Vastaa käyttäjälle Viiden äiti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X