operaatio äiti - Banneri

Päälle puoli vuotta haave eli ja neljästi jopa toteutui. Haaveesta tuli totta, mutta nopeasti se muuttui tamponipaketiksi. Vihdoin näyttää siltä, että tämä haaveista suurin toteutuu.

Haalea plussa viikko sitten

Ennen reissua halusin tarkistaa tilanteen. Päättelin, että ovulaatio olisi tapahtunut  pari viikkoa sitten, joten raskauden pitikin jo näkyä. Haave neljännestä vauvasta on ollut suuri, mutta kemialliset raskaudet ovat tehneet tästä haaveesta hieman raskaan. On kurja iloita ja sitten heti pettyä. Viikko sitten sain testitikkuun maailman vaaleimman viivan.

 

Pettymys on suuri, vaikka lapsia olisi ennestään

Ihmiset lohduttavat sillä, että lapsia löytyy jo ennestään kolme. Se onkin maailman suurin rikkaus, josta olen äärimmäisen kiitollinen. Osaan arvostaa tätä, koska tiedän, ettei kaikki saa lapsia koskaan. Jos en saisi neljättä lasta, oppisin elämään asian kanssa kyllä. Joutuisin silti käsittelemään surun sekä pettymyksen tunteita, koska toteutumaton haave on aina toteutumaton haave.

Tällä kertaa viiva vahvistuu

Tällä kertaa viiva vahvistuu hiljalleen. Kemiallisissa kierroissa testit ovat häivähtäneet plussalla, mutta alkaneet heti seuraavana päivänä haalistumaan. Nyt viikon olen testannut joka aamu ja todennut tyytyväisenä, että hienoista kehitystä tapahtuu kyllä. Olen aina ollut sellainen, että raskaustesteihin ei heti alussa tule kovin tummaa viivaa.

Oireitakin on

Oireetkin vahvistuvat joka päivä. Olen aina ollut herkkä tunnistamaan muutokset kropassani ja niin on tälläkin kertaa. Olen ihan tajuttoman väsynyt ollut nyt viimeisen viikon ja huomaan, että imetys on hankalaa aristamisen takia. Sen lisäksi hajuaisti on super tarkka ja vahvat hajut häiritsevät jo huoneen toiselta puolelta. Voin myös sanoa, että turvotus on ihan jäätävä. Oireet kertovat, että eteenpäin mennään. Saa nähdä tuleeko tässä raskaudessa pahoinvointia, mutta saa tullakin, koska haave toteutui.

Jännittää. Marraskuussa tavataan?

Haave todeksi

SEURAA MYÖS :   INSTAGRAM @OPERAATIOAITI

Kommentit (8)

Päivittele enemmän tästä alkuraskaudesta! Haluan jännätä sun kanssa tätä, onko viiva vahvistunut, matkaa varhaisultraan jne.👍😊

Onnea!

Kiitos!

Onnea odotukseen! Toivottavasti pieni pysyy matkassa ja on marraskuussa ihastuttamassa teitä😍

Kiitos! ❤

Ihanaa! Paljon onnea odotukseen! Minkä ikäiset isosiskot on? Poikasi taitaa olla jo koululainen.

10/12 , 11/15 ja 12/17 😍

Joo 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X