operaatio äiti - Banneri

Kun on introvertti ja raskaana neljännen kerran, voi moni ihmetellä tätä asiaa. Miten muka introvertti jaksaisi useampaa lasta?

Oletko muka edes introvertti?

Nykyajan muotiajatus on, että ihmiset termittävät itsensä muodin takia. Väitetään, että raudanpuutostila, erityisherkkyys sekä juuri introverttiys olisivat pelkkiä muoti-ilmiöitä, jotka on mukava liittää persoonansa jatkeeksi. Mielestäni tämä ulkopuolisten tapa epäillä ihmisen omaa kykyä tunnistaa itsessään tärkeitä piirteitä, on oikeastaan aika hanurista. Ennen erityisiä piirteitä ei tunnettu samalla tapaa ja tästä syystä nykyajan tietous auttaa ihmisiä löytämään sitä sisäistä minäänsä paremmin. Minä tajusin olevani introvertti noin seitsemän vuotta sitten.

Introvertti väsyy ja vetäytyy

Lyhyesti sanottuna minun tuntemani introverttiys on sitä, että kaipaa vahvasti omaa tilaa, erilaiset sosiaaliset ”normit” kuormittavat ja arkeen on pyhitettävä niin sanottuja hiljaisia hetkiä. Introvertille vanhemmalle on tyypillistä antaa kaikkensa lapsilleen, mutta myös väsyä heihin aivan totaalisesti. Voin sanoa, että rakastan jokaista lastani, mutta joskus se syliin kiipeäminen pitkän päivän päätteeksi saa jo vilkuilemaan kelloa nukkumaanmenoajan kaipuussa.

LUE MYÖS :  Introvertti äiti

Introvertilläkin on haaveensa

On joskus todella ristiriitaista olla introvertti. Kaipaan esimerkiksi ystävien kanssa oleskelua, mutta heidän kanssaan oleskellessa vedän itseni aivan loppuun. En kuitenkaan halua elää tätä elämää ilman ystäviä. Sekään, että lasten hulina kuormittaa, ei tarkoita syytä olla tekemättä lapsia. On todella iso vahvuus, että oma kumppani on ekstrovertti, koska näin saan täytettyä haaveeni isosta perheestä, jossa tarvittaessa kuunnellaan myös minun (intorvertin) tarpeita.

Introvertti ja raskaus

Voin kertoa, että introvertti puoleni tulee esille jo raskauden aikana. En ensinnäkään ole yhtään sinut sen kanssa, kun ulkopuolelta tullaan taputtelemaan mahaa ja henkilökohtaista rajaa ylitetään. En myöskään jaksa sitä jatkuvaa neuvolassa ravaamista, jonka ihana neuvolatyyppini on jo tiedostanut ja järjestänyt asiat toisin. Sen lisäksi tässä neljännessä odotuksessa on kyse erittäin vilkkaan pienen olennon kasvattamisesta ja hetkittäin huomaan henkisten hikikarpaloiden valuvan ohimoitani pitkin. Tuntuu, että tämä vauva on jatkuvasti hereillä potkien, puuhaten ja ilmoittaen läsnäolostaan. Välillä tuumaankin näistä suloisista töytäisyistä väsyneesti jotain negatiivista ja toivon edes pariksi tunniksi omaa rauhaa kropassani.

Joskus tuntuu, että näistä introvertin tunteista ei saisi puhua ääneen saamatta vähintään huonon äidin leimaa niskaansa. Yhteiskunta avautuu hetkittäin paremmin ekstroverteille ja tästä syystä introvertin tunnetiloja on helppo vieroksua. Mikään ei silti vie pois sitä tajutonta rakkautta omia lapsiani kohtaan ja päivääkään en vaihtaisi pois.

Tunnistatko sinä näitä tunnetiloja oman pääsi sisällä? Oletko myös introvertti?

Introvertti raskaana

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (8)

Oi minä niin samaistun! ❤️

Täällä hep! ❤️Toinen asia mikä on äitiydessä ja introverttiydessä hankalaa on kotiin tulevat vieraat… kuten isovanhemmat jotka haluavat tietenkin nähdä vauvaa/lapsia mutta minua tämä kuormittaa ja saatan ahdistua jo päiviä etukäteen asiasta.

Joo tiedän. Kiva nähdä heitä, mutta lopulta ite väsähtää kovin ❤

Kyllä, tuttuja ajatuksia niin äitinä kuin ystävänäkin. Hienoa että kirjoitat aiheesta! Kaikkea hyvää raskauteen ja muutenkin!

Kiitos!!

Täällä myös yksi introvertti äiti, esikoinen 2v ja toinen syntymässä ihan lähipäivinä. Tunnistan itsessäni myös tuon, että annan itsestäni lapselle ja hänen tarpeisiin 110%, mutta väsyn myös välillä ihan totaalisesti. Tarvin sen oman hiljaisen hetken, kun mun ei tarvi olla ketään varten, ei tehdä mitään kenenkään eteen, ihan olla vaan yksin ja hiljaa. Mutta kuitenkin nautin äärettömän paljon lapseni kanssa olemisesta ja touhuamisesta, palautumiseni siitä vaatii vaan vähän enemmän.

Juuri näin 🙂 ja vanhempi saa myös väsyä

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X