operaatio äiti - Banneri

Jouluna tulee aina mietittyä lahjoja ja sitä, että kenelle lahjat kuuluu ostaa. Mielestäni ne eivät ole joulun kohokohta eikä niihin pitäisi liittyä velvoitteita. Lapsille tulee luontaisesti ostettua lahjoja, mutta kuuluuko niitä ostaa aikuisille?

Lahjoja aikuisille

Lahjoja ostetaan omasta halusta

Meillä on ollut tapana ostaa lahjoja, jos se tuntuu luontevalta. Ei kumpikaan haluta luoda mitään isompaa painetta lahjojen ympärille eikä myöskään vaatia muita ostamaan niitä. Meni useampi vuosi, kun taloudellisista syistä haluttiin ostaa ennemmin jotain yhteistä. Tänä vuonna päätettiin, että voidaan hankkia lahjoja toisillemme, kun taloudellinen tilanne sen salli.

Mitä lahjoja

Lahjoissa persoona vaikuttaa

Mielestäni lahjoja kannattaa hankkia niin, ettei osta mitään pakolla, vaan tarkastelee toisen ihmisen persoonaa ja tarpeita. Ostin tänä vuonna tuolle omalle kumppanilleni 3 pakettia, joista yksi oli hyödylliset suomalaisen yrityksen (Reino&Aino) hanskat. Hankin hänelle jo kuukausia sitten älykellon, johon saa tavallisen kellonäytön. Tuossa kellossa on kivoja ominaisuuksia, joista hyötyy arjessa hyvin. Yksi on stressitasojen seuranta, unenlaadun seuranta ja sitten ominaisuus, jonka avulla löytää puhelimensa esimerkiksi kotoota. Kolmas lahjoista oli ”monitoimisoitin”, jossa voi soittaa vinyylejä, cd:tä, kasetteja ja sitten toki radiota. Laitteesta löytyy myös USB sekä AUX. Lahja oli melko osuva, koska meillä ei ole ollut hyvää soitinta tähän mennessä vielä kertaakaan. Itse sain Marimekon juttuja viisi kappaletta eli mukin, pienen laukun, kukkaron, kangaskassin ja tuon rahin. Kumppani oli ollut tarkkana, koska sain myös juomapullon sekä kynsisakset, joiden katoamista olen kironnut.

 

Toiveissa hyödylliset lahjat

Meillä ainoa toive on, jos lahjoja haluaa hankkia, että ne olisivat niin sanottuja hyödyllisiä. Saatiin tänäkin vuonna sellaisia, jotka oikeasti pääsevät käyttöön. Ollaan tykätty kovin siitä, että meillä on kasveja kotona, joten kaksi valtavan upeaa sekä isoa kasvia lämmitti kyllä mieltä suuresti. Myös iso herkkukori lihoineen, juustoineen ja naposteltavineen tulee todella tarpeeseen.

Vinkkaamisessa ei ole mitään outoa

Mielestäni tietyn lahjan toivomisessa aikuisenakaan ei ole mitään outoa. On luonnollista, että arjessa on asioita, joita tarvitsisi, mutta ei ole tullut ostettua. Itsehän onnistuin hajottamaan meidän smoothiekoneen juuri ennen joulua, joten sellaisen avaaminen paketista oli todella mieluisaa. Arvostan myös joka vuonna sitä, että saadaan omalta mummiltani koko perheelle villasukat!

Minkälainen lahjapolitiikka teillä on aikuisten välillä? Onko lahjojen ostaminen pakollista tai ostamatta jättäminen outoa?

Lahjoja

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (4)

Me yleensä sovitaan miehen kanssa ostetaanko toisillemme vai, yleensä ostetaan ainaki jotai. Sit ostan mun äidille ja siskolle lahjan ja joskus ystäville.

Olen taloudellisesti vaikeassa tilanteessa, joten sain lähipiiriltä lahjoja, joihin minulla ei itse olisi varaa. Se toki lämmittää mieltä, mutta on tavallaan myös kiusallista. En voi tuskin koskaan lahjoittaa heille takaisin mitään vastaavaa.

Toisaalta heillä on varmasti antamisen ilo myös tärkeää 🙂

Joo aika samanlainen lista mulla 🙂

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X