operaatio äiti - Banneri

Muutettiin juuri ennen joulua kovassa kiireessä uuteen kotiin, koska haluttiin saada lapset asettumaan uuteen paikkaan. Tässä postauksessa esittelen hyvin arkirealistisesti muutaman kuvan meidän uudesta kodista. Kuvissa näkyy sotkut ja ryppyiset matot sekä takkutukat aamupalapöydässä. Tässä tulee meidän koti!

Uusi koti on isompi 

Tämä uusi koti on tosiaan kolmio edelleen, mutta yhdeksän neliötä isompi. Voisin melkein vannoa, että neliöitä olisi reilummin, koska tilaa tuntuu olevan selkeästi enemmän. Parasta uudessa kodissa on aivan valtava olohuone, josta vielä rakennetaan meille myös makuuhuone verhokiskojen avulla. Täytyy ensin vain saada aikaiseksi kiinnittää kiskot kattoon. Olohuoneessa on sängyn lisäksi kolmen istuttava sohva ja siirrettiin tyttöjen nojatuoli myös sinne, että istumapaikkoja olisi enemmän. Värimaailma on hieman eriävä, koska toinen on harmaa ja toinen vaaleanpunainen, mutta ei haittaa.

Uusia ja vanhoja huonekaluja

Muutaman huonekalun hommasin tähän asuntoon, koska tilaa tuli lisää. Tarvitsin ensinnäkin vaatteilleni hyvän säilytyslipaston, joka sopisi huoneen väreihin. Mietin pitkään erilaisten laatikkoversioiden välillä, mutta koin kaapin helpommaksi. Selasin seuraajani kanssa yhtenä yönä toria ja facebookin myyntipalstoja kunnes löysin täydellisen kaapin käytettynä. Se on ihana ja meidän hamsterikin mahtuu päälle hyvin. Keittiöön halusin vihdoin sellaisen pöydän, jonka ympärille mahtuu koko perhe. Sen takia valitsin pöydän toiselle puolelle lankkupenkin, jolle mahtuu kolme pientä ihmistä helposti. Pöytä on tilattu Lähdesmäki -nimisestä kaupasta.

Ihan oikea keittiö!

Ikävöin siinä pienessä asunnossa ihan oikeaa keittiötä. Se pieni keittiön tapainen oli niin säälittävä, että vei inspiraation kaikkeen ruoanlaittoon tai siivoamiseen. Kaikkeen muuhun totuin pienessä asunnossa, mutta en pieneen keittiöön. Nyt helpottaa, kun voi ostaa kodinkoneita pöydille (vedenkeitin, isompi leivänpaahdin jne.). Sen lisäksi kaappeihin saa ennalta ruokatarvikkeita eikä tarvitse ravata kaupassa joka päivä. Tämä koti on IHANA juuri esimerkiksi näistä syistä.

Koti keittiö

Lastenhuoneet on lasten näköisiä

En oikein jaksa sisustamalla sisustaa koskaan. Ostan juuri sellaisia tavaroita, joista tykkään tai, jotka palvelevat meidän tarpeita. Katson usein somessa ihaillen viimeisen päälle sisustettuja huoneita, mutta meillä lasten huoneisiin astuessa näkyy lähinnä kaaos ja lasten tavarat. Siivotaan huone aina kerran päivässä kuntoon iltaisin, mutta muuten nuo saavat elää huoneissaan omaa elämäänsä.

Koti lapset

Tämä koti on ihana juuri tällaisena

Tämä koti on ihana juuri tällaisena. Epätäydellinen, vähän vanha ja joitain ylimääräisiä pinoja ympäri kotia. En ole jaksanut laittaa kaikkia loppukamoja paikoilleen ja ne näkyvät kasoina kuvissa. Näiden huoneiden lisäksi kodissa on iso eteinen, jossa meillä on futon-daybed sekä minieteinen, jonne mahtuu naulakko. Vessa on todella pieni, mutta eipä me isompaa kaivatakaan. Parveke on valtava ja lasitettu! Sen kimppuun pääsen sitten kesällä.

Tässä uusi koti esiteltynä. Se on meidänlainen. Mitä pidätte?

Uusi koti

 

SEURAA MYÖS  @operaatioaiti

Kommentit (12)

Onko tuo keittiön senkki jyskin malli? Oletteko tykänneet siintä? 🤩 Kaunis koti teillä!!

Missä pidätte kanien vessaa, heiniä ja muita tarvikkeita, kun niitä ei näy kuvissa lainkaan?

Pojan huoneessa kaneilla on häkki, jonka sisälle saavat mennä asioille ja mökkiin piiloon. Se on rauhallisin huone eikä koirat saa mennä sinne. Kanien häkin päällä on kori, jossa on tarvikkeet esimerkiksi heinä, joka täytetään omaan heinäpalloon 🙂

Moi, ihana koti ♡

Voisiko sulta saada lisääkin sisustus-postauksia tai vlogeja?

Hyvää uutta vuotta 💫

En ehkä oo kauhean hyvä sisustaja, joten se on mulle vähän tuntematon puoli. Vlogi on myös aika haastava, kun pitäs opetella kuvanmuokkausta 🙂

IHANA! Niin kodikkaan näköinen ja ihana koti! Lastenhuoneet on supersöpöjö. Upea sijainti aivan meren lähellä, siinä on ulkoilupaikat heti kun astuu ulos. Oikein helmi tämä uusi kotinne!

Samaa mieltä 🙂 tykkään alueesta

Voi, teillä on ihanan kodikasta ja kuvista välittyy lämmin tunnelma! Tykkään tavastasi sisustaa; Ei liian suunnitelmallista, ei ollenkaan kliinistä. Niin ihania elementtejä ja värejä, että lastenhuoneetkin on hieman sekaisenakin Söpöjä!
Mä olen sisustajana sellainen, jonka koti on ”aina vaan valkoinen”, vaikka mitä yrittäisin.. Välillä meillä käy värejä, mutta ne ei istu silmään Mitenkään..paitsi muiden kodeissa! Ihana!

Mun mielestä taas jotenkin valkoisissa kodeissa on jotain ihanaa. Katson niitä aina kaiholla, mutta sitten mun kodista ei koskaan päädy sellaista 😀 se on jännä!

Hassua! Mä en ”osaa” pitää edes minkäänlaisia sisustusesineitä esillä. 😀 Tietyt harvat tuikkukupit vain muka sopivat.. Tuon saman taidon, kuin osaisi että tavarat ovat huolettoman näköisesti mutta eivät missään nimessä ”väärällä paikalla”. 😀

Telkkarin alla? On 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X