operaatio äiti - Banneri

Olen joutunut melko koville tässä loppuraskaudessa. Lääkäritkin ovat olleet hieman hämillään, mikä on oireiden syy.

Syy kaikelle

Kaksi syytä päällekkäin?

Uskon, että kokemani kipukohtaukset liittyvät sappirakkoon, koska kipukohtaukset tulevat tiettyjen ruokien jälkeen ja noudattavat täysin sappikohtauksen oireita. Uskon myös, että syy hakeutua hoitoon sairaalaan oli oma asiansa, mutta samalla löydetty korkea maksa-arvo on jo ihan toinen asia. Maksa-arvojen suhteen lääkärit tuntuivat olevan ymmällään.

Mikä voi olla syy korkeaan arvoon?

Verikokeita otettiin paljon ja kävin myös ylävatsan ultrassa. Haluttiin sulkea pois raskausmyrkytys ja ilman turvotusta, päänsärkyä, jatkuvaa ylävatsakipua ja paineiden nousua olisi todella epätodennäköistä, että sellainen olisi kehittymässä. Lääkärit yrittivät sulkea pois myös monia muita diagnooseja, mutta lähes kaikki muut kokeet näyttivät normaaleilta. Ainoastaan P -Kystatiini C (1.91, kun viite 0-1) sekä Pt-GFReKCE ( 35 , kun viite >89) näytti ohi viitteiden. Itsehän en näistä hirveästi ymmärrä.

Syy paljastui yhden arvon perusteella

Lauantaina aamulla otettiin paastona myös sappihappo, mutta sitä ei tutkittu viikonloppuna. Koe uusittiin maanantaina ja odotin koko päivän, että tulos tulisi vihdoin. Lääkäri ei soittanut eikä omakanta näyttänyt mitään uutta. Ainut mahdollisuus oli vain odotella. Lopulta nyt yöllä tuo tulos oli tullut omakantaan, joten arvojen nousun syyksi paljastui raskaushepatoosi. Huomenna nähdään kuinka paljon arvo ehti nousta parissa päivässä.

Raskaushepatoosi

Terveyskirjasto kuvaa kyseistä vaivaa näin:

”Raskaushepatoosilla eli hepatogestoosilla eli raskauskolestaasilla tarkoitetaan raskaushäiriötä, jossa iho alkaa kutista ja maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuus veressä alkaa suurentua. Raskaushepatoosi todetaan noin 1 %:lla raskaana olevista naisista. Maksahäiriö puhkeaa yleensä 30. raskausviikon jälkeen, eikä sen syytä tunneta. Jostakin syystä raskaushormonit aiheuttavat maksan ylikuormittumista.”

Pari iltaa olenkin kutissut lievästi ja vain vähän häiritsevästi. Ajattelin ensin, että kuvittelen kaiken, mutta näköjään en. Tässä nyt sitten jännitetään, miten edetään, koska raskaushepatoosiin liittyy pieni kohtukuolleisuuden riski, mutta viikkoja on vasta hippasen päälle 33.

Kokemuksia raskaushepatoosista?

Syy maksa-arvot

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (20)

Mulla oli raskaushepatoosi. Oli aivan järkyttävää se kutina 😱 vauva syntyi 2 viikkoon etuajassa luojan kiitos, koska olisin varmasti vikissyt käynnistystä ku ei vaa ois enää jakanu.. tosin mulle tehtiin tosi rankka sisätutkimus loppuraskaudessa, tuli mieleen jälkeenpäin kivuista joita se aiheutti, et mahtoko lääkäri tahallaan pehmittää paikkoja ja järkyttää vähä mun kroppaa 😁 ei menny siitä kauaakaa ku irtos tulppa ja vauva syntyi 🤗

Valitettavasti lääkitys ei aina tepsi. Minulla on ollut raskaushepatogestoosi kummassakin raskaudessani. Molemmilla kerroilla aloitettiin lääkitys ja sen annostus nostettiin maksimiin, mutta siitä huolimatta sekä maksa- että sappihappoarvoni vain jatkoivat nousuaan. Esikoisen aikana sappihappoarvo oli korkeimmillaan n. 60 ja kuopuksen aikana n. 40. Maksa-arvot huitelivat esikoisesta 400 tuntumassa ja kuopuksesta 200-300 välillä. Kumpikin raskauksistani purettiin 2-3 viikon kuluttua hepatogestoosidiagnoosista. Hepatogestoosi ei kuitenkaan ollut ainut syy purkuun, vaan lisäksi kummallakin keralla oli myös raskausmyrkytys. Kutina oli kunmallakin kerralla todella lievää eikä ne tyypillisimmät paikat, jalkapohjat ja kämmenet, kutisseet juuri lainkaan.

Tsemppiä!

Minulla oli raskaushepatoosi 25v.sitten samoilla oireilla kuin sinulla.Jouduin sairaalaan osastolle tarkkailuun ja arvot vain nousivat ja kutina oli todella hirveää.Sovittiin jo leikkausajankohta mutta kuin ihmeen kaupalla arvot laskivat itsekseen ja vauva syntyi sektiolla.Pieni oli syntyessään mutta sen jäljeen kaikki meni hyvin.Nyt jo avoliitossa oleva nuori nainen.Muistan vieläkin sen järkyttävän kuitinan vatsassa ja jalkapohjissa.Tsemppiä sinulle ja toivotaan että kaikki menee hyvin.

Täällä oltu kaksi kertaa raskaana ja molemmissa raskauksissa hepatokestoosi. Hyvin hallittavissa lääkehoidolla. Säännöllinen äippäpolilla ja labrassa ravaaminen hieman rasitti, muuten ei juuri muuta erityistä. Hepatokestoosiraskaudet eivät saa mennä ainakaan yliaikaisiksi, molemmat käynnistetty täällä nippa nappa viikolla 39.

Joo mulla muutenki aikainen sektio 36-37 🙂

Jouduin osastolle rv 38 hepatoosin takia. Se kutina ja syyhy päässä sekä käsivarsissa/kämmenissä oli jotain ihan hirveää. 5pv makasin verenpainelääkityksellä ja maksa-arvojen seurannassa. Pääsin vielä kotiin ja onneksi synnytys sai käynnistyä itsekseen. Arvoja seurattiin vielä synnytyksen jälkeen että normalisoituivat.

Voi ei, mulla ei vielä pahasti kutise!

Heippa, mulla on ollu raskaushepatoosi kaikissa neljässä raskaudessani. Olen ymmärtänyt, että kuolleisuus riski on todella pieni, ja alkaa vasta laskettuna aikana. Minulla kaikki on käynnistetty RV 38+0-38+5 välillä, mutta olen kuullut, että osa lääkäreistä päästää raskauden jopa 39+5 asti. Tsemppiä loppuraskauteen! Toivottavasti lääke laskee arvot ja kutina helpottaa.

Kiitos 🙂

Kolme raskautta ja jokaisessa hepatoosi. Yhdessä auttoi lääkkeet ja kahdessa ei. Synnytykset käynnistettiin 36+0, 37+1 ja 38+0. Loppuraskaudessa arvoja seurattiin säännöllisesti ja jokaisessa joutunut vuodelepoon koska paikat kypsyny aikasten, kuulemma voi johtua hepatoosista. Kutina on aina ollu hirveetä, varsinkin kämmenissä ja jalkapohjissa. Ja olikohan se niin että se sappiarvo on sikiölle se vaarallisempi loppuraskaudessa.

Okei,kiitos kokemuksesta 🙂

Mulla oli raskaushepatoosi, mutta diagnosoitiin vasta loppuraskaudesta (oisko ollut viikolla 39) ja oireena oli ihon kutina. Maksa-arvot olivatkin ihan reippaasti sitten koholla ja mut otettiin heti sisään sairaalaan seurantaan ja käynnistettiin sitten seuraavana päivänä. Käynnistämisessähän sitten kesti, mutta olin koko ajan sairaalassa sisällä ja vauvan vointia seurattiin säännöllisesti. Oma vointi oli koko ajan hyvä, mutta kyllähän siinä on huoli vauvasta mukana, joten tsemppiä tuleviin viikkoihin! Mulla tuli heti sun edellisestä postauksesta mieleen, että voisiko olla hepatogestoosi ja näköjään oli.

Okei! Joo olihan se sitten tää jonka sain riesaks 😀

Mulla on ollut molemmissa raskauksissa raskaushepatoosi. Esikoisesta sain dgn vasta 37+0 ja synntys käynnistyi seuraavana yönä spontaanisti. Kuopuksesta dg tuli noin vkolla 30 tms ja arvot oli yli 50. Aloitettiin lääkitys ja seuranta 2-3 krt vkossa (labrat, käyrät & välillä ultra). Lääkitys tehosi ja käynnistettiin 38+6. Aluksi suunnitelma oli käynnistää heti 35+0, mutta arvot laskivat niin hienosti ettei tarvinnut.

Kumpi arvo sulla oli 50?

Sappihapot, alat oli lähempänä 400 huonoimmillaan.

Täällä kokemusta tuosta. Vain vähän kutisin iltaisin, menin verikokeeseen ja sit sain jo soiton että heti äitiyspolille. Mulla oli tosi kovat luvut molemmissa arvoissa mutta onneks on hyvät lääkkeet, niillä laski.
Seuranta oli viikottain labrat ja lääkäri, kaikki meni lopulta ihan ok.
Käynnistetty olisi rv37 mutta meillä synnytys käynnistyi itse reilua viikkoa aiemmin.
Synnytyksen jälkeen arvot oli taas normaalit.

Nyt uusiks raskaana ja katsotaan saanko uudestaan tuon.

Sain myös lääkkeet 🙂

Joo joskushan niin tehdään!

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X