operaatio äiti - Banneri

Miksi poikia usein vähätellään? Olit sitten syntymässä oleva poikavauva tai aikuinen mies, on sinulle asetettu valmiiksi roppakaupalla ennakkoluuloja ja oletuksia.

Poikia yleistetään

Ai.. poikavauva

Joskus välittyy sellainen kuva, että poikavauva olisi vähemmän toivottu kuin tyttövauva. ”Ai höh te saatte poikavauvan.” ”Oot varmaan pettyny, kun ei ollutkaan tyttö.” Olen myös ennen kolmannen syntymää lukenut palstalta kommentin, jossa meille toivottiin poikaa ’kostoksi’. ”Olisi Anetelle aivan oikein, kun seuraava olisi joku kauhea poikavauva.”

Miksi pojilla pelotellaan?

Olen nuoruudesta saakka haaveillut olevani jonain päivänä äiti. Kuvittelin itseni aina POJAN äidiksi. Raskaana ollessani haaveilin pojasta, mutta huomasin aika pian, että poikia jotenkin ”demonisoidaan”. Se jatkuva pelottelu sai ainakin omat raskaushormonini jylläämään ja lopulta ultrassa koin aavistuksen pettymystä, kun kuulin vauvan olevan poika. Eikö olekin hassua, miten mieli taipuu ympäristön puheiden myötä?

”Ai sulle on tulossa poika! Varaudupa siihen, että tuut aina astumaan pikkulegojen päälle, housujen polvet on jatkuvasti rikki ja lapsen naama ruhjeilla. Se tulee syömään sut vararikkoon teini-iässä ja juoksee ympyrää niin, että olet 24/7 ylikuormittunut. Kohta siivoot kotona miehes sotkujen lisäks poikas sotkuja.”

Sain ensin pojan ja kaksi tyttöä

Pojan jälkeen aloin haaveilemaan myös tytöstä. Onkohan se erilaista tytön kanssa? Jostain syystä myös kolmannen kohdalla toivoin tyttöä, koska jotenkin halusin meidän toiselle tytölle siskon lyhyellä ikäerolla. Voin sanoa, että meillä polvet on puhki ja naama ruhjeilla enemmän tytöillä kuin pojalla. Opin itse kolmen lapsen jälkeen, että yleistäminen on typerää eikä lapsen tavat johdu sukupuolesta, vaan persoonasta. Ihan yhtä rakkaita ja raskaita ne lapset vuorollaan osaa olla. Miksi poikia siis yleistetään niin rankasti?

Neljäs; tyttö vai poika?

Haaveilin alusta asti, että saisin pojan, kun lähdettiin neljättä toivomaan. Jossain vaiheessa alkoi taas tulla sitä turhauttavaa stereotypista kommenttia vastaan erilaisissa asiayhteyksissä ja se alkoi oikeasti ärsyttämään. Miksi poika ei voisi olla herkkä, rauhallinen tai taiteellinen? Miksi poikia kuvataan aina likaisiksi hulivileiksi, jotka ei saa koskaan mitään aikaiseksi? Mitä väliä silläkään on, jos lapsi onkin villi tai leikkii legoilla?

Tiesin plussasta saakka, että haluan pojan ja pian aloinkin nähdä poikaunia. Koko raskauden aikana en nähnyt yhtäkään unta tyttövauvasta, joten vaisto kertoi vauvan olevan poika. Muistan, että ultrassa arvasin lopputuloksen, mutta sukupuolen kuullessani valtasi taas ahdistus. Miten osaan kasvattaa poikaa tähän maailmaan, jossa pojat nähdään joskus niin heikkoina ja epämiellyttävinä? Osaanko taas vaihtaa vaipan pojalle, tuntuuko pojan imetys erilaiselta? Nämä ajatukset pyörivät päässäni synnytykseen saakka samalla, kun täytin vauvan vaatekaappia ihanilla vaatteilla kyllästyneenä mekkoihin.

Miltä tuntui saada taas poika?

Kaikki on tuntunut juuri täydelliseltä. Oma sydämeni sykkii aivan mahdottoman kovaa tuolla pienelle ihmiselle. Samantien saatuani pojan syliini, muistin ne vanhat tunteet siitä, kuinka haaveilin uudesta poikavauvasta. Hän on kirjaimellisesti täydellinen, kuten kaikki edellisetkin. Usein iltaisin makaan vauvan kanssa sängyssä ja mietin, ettei kukaan saisi yleistää poikia ja millaisia he muka ovat. Ehkä tämä poika ei koskaan leiki legoilla, vaan kiinnostuu pehmoleluista. Ehkä hän on tyttöjen jälkeen se rauhallinen lapsi. Ehkä hän on vilkas, pelaa jalkapalloa tai tanssii balettia. Mitä väliä? Kunhan kasvaa omanlaisekseen. On myrkkyä yleistää lapsen persoonaa sukupuolen perusteella jo vatsasta lähtien.

Sama koskee aikuisia ”poikia”

Joskus mietin, että on tärkeää nostaa naisen asemaa tässä yhteiskunnassa, mutta senkin voi tehdä miehiä väheksymättä. Ei oleteta, että mies on automaattisesti sotkuinen ja aikaansaamaton, vaikka omalle kohdalle sattunut kumppani sellainen olisikin. Ei anneta lattialla lojuvia sukkia anteeksi naiselta ja sheimata sitä miehen kohdalla. Myös naiset voivat olla sellaisia. On joku yleinen vitsi, että miehen puolesta täytyisi tehdä kaikki eikä miehen aivot pysty mihinkään. Riittää, että olet syntynyt mieheksi ja oletuksia tehdään puolestasi naureskellen.

En näe eroa

Täytyy sanoa, etten näe mitään eroa meidän lapsissa. Jokainen on lopulta melko samanlainen, mutta twistin hommaan tuo se yksilöllinen persoona. Aion kasvattaa jokaisen täysin samanlailla sukupuolesta riippumatta. Lapset saavat päättää itse, mistä kiinnostuvat enkä aio heitä ohjailla. En oleta poikien tykkäävän autoista tai tyttöjen nukeista. Ostan lahjatkin aina aidon mielenkiinnon mukaan enkä arvaillen. Puhun monen mielestä varmasti itsestäänselvyyksiä, kun jäin nyt jaarittelemaan aiheesta enemmänkin.

Toivoisin siis, ettei peloteltaisi toisiamme stereotypioihin nojaten. Tarpeeksi, kun hokee samoja asioita, voi ne sanat kylvää epäilyksen siemenen vahvimpaankin mieleen ja siitä syntyy ylimääräistä stressiä. Annetaan ihmisten tunnustella esimerkiksi vauvan sukupuolta rauhassa ja tutustua häneen persoonana riippumatta sukupuolesta. ”Pojat ei ole poikia”, vaikka paperilla me pojista puhutaankin.

Oletko törmännyt vastaavaan ajatteluun poikien kohdalla?

Poikia

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (6)

Minä taas olen kokenut, että varsinkin vanhemman väen kanssa tyttöjä vähätellään. Meillä on kaksi ihanaa tyttöä ja sekä minun että miehen isovanhemmilta ja mun tädeiltä kommentit oli molempien kohdalla, että kyllähän te vielä sen pojankin ehditte tehdä ja pitäähän sitä isälle edes yksi poika vielä tehdä 🙄 No, me kyllä haluttiin ihan vaan lapsia, ei nimenomaan tyttöä tai poikaa… Ihan älytöntä, että tähänkin on ulkopuolisilla ihmisillä aina jotain kommentoitavaa.

Miten siun mies on suhtaunut poikavauvaan? Siis kun yhdessä blogissa oli että hän toivoo tyttöä & on enempi tyttöjen isi 🙂

Sanoi, ettei huomaa eroa. No lopulta en mäkään huomaa. Tuntuu aivan samalta kuin aiempien kaa 🙂 Jotenkin sitä raskaana sai jostain sukupuolestakin niin ihmeellisen asian. Kaikki ne hormonitunnemyrskyt laantuu, kun vauva on sylissä. ❤

Loistavasti kirjoitettu teksti, juuri niin asian ytimessä!
Tuoreen poikavauvan äitinä, esikoinen tyttö, tunnistan kaiken tämän yleistyksen.
Ja samasta ollaan miehen kanssa puhuttu, kuinka poikia ja miehiä niin vahvasti yleistetään: pojat on poikia ja miehet on miehiä.
Tästä on hyvä puhua ja tuoda asiaa esiin, jotta meillä kaikilla, niin naisilla ja miehillä – tytöillä ja pojilla on mahdollisuus olla ja kasvaa juuri sellaiseksi kuin tuntee että itsellä on hyvä olla❤

Kyllä ♡

On kyllä älytöntä!

Vastaa käyttäjälle Isse Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X