operaatio äiti - Banneri

Perhepeti. Eikö se ole vaarallinen? Saako kukaan oikeasti nukuttua siinä? Miten vauva oppii koskaan omaan sänkyynsä? Miksi tein valinnan, että meillä vauvan nukkumapaikaksi tuli perhepeti?

Perhepeti

Esikoisen aikana elin muiden ohjeiden varassa

Kun esikoinen syntyi, sain ristitulituksena tietoa siitä, miten lastani kuuluisi hoitaa? Syötä sitä, älä syötä tätä. Älä pidä sylissä, pidä sylissä. Sama vastakkain ohjeistaminen näkyi myös nukuttamisessa, mutta jopa enemmän hoettiin ääneen perhepedin vaarallisuutta, yöunien heikkenemistä ja vauvan tottumista äidin viereen. Nukutin vauvan alusta asti kehtoon, kunnes jossain vaiheessa en jaksanut häntä aamuöisin enää siirtää takaisin. Tätä en kyllä uskaltanut myöntää ääneen missään.

Esikoisen kanssa huonoimmat yöt

En rehellisesti tiedä johtuiko se pulloruokinnasta vai omassa kehdossa nukkumisesta, mutta esikoinen nukkui huonoiten. Tai sitten hän oli vain sellainen yksilö. Myös minä nukuin huonoiten. Jouduin jatkuvasti nousemaan ylös hoitamaan vauvaa eikä lopulta unipätkistä tullut kovin pitkiä. Muistan joskus rauhoitelleeni vauvaa jopa 30 minuutin välein. Aikani tätä harrastettua en tosiaan enää jaksanut siirtää vauvaa kehtoonsa, vaan kaaduin hänen kanssaan omalle sängylleni ja nukahdin.

Seuraavan kohdalla perhepeti 

Kolme vuotta myöhemmin ”tiesin”, että on ihan täysin sallittua nukuttaa vauvaa vieressä. Myös se, että meillä olisi voinut kummallakin mennä henki irronneen istukan takia oli yksi syy, että halusin vauvan ottaa viereeni ”vahdittavaksi”. Kahdeksan vuorokautta erossa ja menettämisen pelko ajoi ratkaisuun, jossa tajusin haluavani ottaa vauvan viereeni koko yöksi.

Perhepeti

Kolmannelle enkä neljännelle hankkinut pinnasänkyä

Oma henkinen kasvu on tapahtunut tässä äitiyden aikana. Uskallan olla omaa mieltä asioista ja tehdä omia ratkaisuja, vaikka joku toinen olisikin täysin toista mieltä. Olen myös oppinut, ettei minun ratkaisuni taas ole toisen mielestä aina se paras ratkaisu. Siksi olen nykyään ennemmin iloinen, että äitiys tuo esille erilaisia persoonia ja tapoja, joista on mukava sitten jutustella hyvässä hengessä. En esimerkiksi ostanut seuraaville lapsilleni enää pinnasänkyä ja olen huomannut tämän hämmästyttävän monia. En vain koe sille tarvetta, koska meillä siirrytään perhepedistä suoraan lastensänkyyn.

”Ei ne koskaan..”

Perhepedissä nukkuvat eivät kuulemma koskaan opi nukkumaan yksin ja niin edespäin. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia totuttaa aiempiakaan lapsia omiin sänkyihinsä. Esikoinen nukkui kokonaisen yön omassa sängyssään 1,5-vuotiaasta lähtien ja toinen 2-vuotiaasta. Kolmannella tuo venyi melkein 3-vuotiaaksi, mutta hän on ollutkin herkin muutoksille ja imetyskin jatkui todella pitkään hänen kanssaan. Sanon aina, ettei ne teininä enää viereen tule, vaikka oikeastaan tervetuloa silloinkin. Olisiko edes parempaa paikkaa murehtia esimerkiksi sydänsuruja kuin äidin kainalo?

Imetys ja perhepeti

Mielestäni sillä ei ole väliä imettääkö vai ei. Imetyksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen lapsesta tulee. Itsehän olen imettänyt kolme neljästä ja kokenut paljon vähemmän väsyttäväksi ottaa vauvat nukkumaan viereeni. En jaksaisi millään nousta öisin syöttämään ja nostelemaan lasta. Tämä neljäs nukahtaa meidän sänkyyn klo 21 mennessä ja siitä sitten menen katsomaan televisiota ja tekemään jotain mieheni kanssa. Imetän pojan öisin 2-5 tunnin välein. Hän ei herää itkemään, vaan hamuilee suoraan, koska ilmeisesti vaistoaa maidon olevan lähellä. Yleensä lykkään rinnan suuhun ja jatkan uniani. Joskus tissi on jäänyt esille ja vauva tarttuu siihen itse enkä edes huomaa mitään. Se, ettei vauvaa yöllä nosteta sängystä takaa mielestäni sen, ettei tyyppi pääse heräämään syötön aikana. Yöunilta meidän neljäs vauvamme herääkin vasta noin klo 11.

Pelkäänkö, että perhepeti on vaarallinen?

En pelkää. Vauva nukkuu ÖISIN omassa kapalossaan ilman peittoa ja minäkin laitan peiton yleensä vain jaloilleni. Olen sijoittanut vauvan niin, ettei lähellä ole mitään tyynyjä tai muita, joihin tukehtua. En myöskään nukkuisi perhepedissä, jos polttaisin, joisin alkoholia tai käytössä olisi vahvoja lääkkeitä. Uskon itse siihen, että vauva ottaa vanhemmalta hengitysrytmiä, joka voi estää kätkytkuoleman. Aikanaan toinen lapsista kärsi keskosuuden aiheuttamista keuhko-ongelmista nelisen kuukautta ja olimme usein öitä tarkkailussa, jossa saturaatiota seurattiin. Näissä tarkkailuissa vauvaa täytyi pitää omassa sängyssään. Erään kerran hänen hengitysrytminsä oli periodinen eli liian epävakaa käyrillä. Nukahdin vahingossa vauvan kanssa omalle patjalleni ja koko sen unipätkän hengitysrytmi oli ollut vakaa. Tästä syystä uskon perhepetiin jotenkin todella vakaasti enkä pelkää sitä.

Tässä postauksessa oli omia kokemuksiani aiheesta. Kaikki eivät halua tai pysty nukkumaan perhepedissä ja tämäkin on täysin okei. Jokaisen kannattaa etsiä se oma ratkaisu tähänkin aiheeseen. Miten teillä nukutaan?

Perhepeti valinta

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (6)

Refluksilapsi esikoinen ja lopuksi niin väsynyt äiti, lähes 8kk jälkeen, että nukuin mun patjan alla pari sohvatyynyä ja vauva vieressä. Hyvin meni, 50cm patjan pääty ylempänä. Kuopus taas nukkui vieressä omassa pinniksessä jo 1kk iässä. Lapset on erilaisia.

Ihana kuulla rehellistä puhetta perhepedistä. Minustakin tapa tuntuu maailman luonnollisimmalta enkä mistään hinnasta hyppäsi toisen sängyn ääreen keskellä yötä. Meillä on isomman vauvan kanssa nukuttu myös saman peiton alla, mutta vähillä vaatteilla. Osaa jo itse kömpiä poispäin ja ottaa tilansa. Ehdottomasti parasta on juuri tuo, että syöttäminen tapahtuu lähes huomaamatta. Perhepeti on tehnyt vauvavuodesta täyden kympin arvoisen!

Samaa mieltä 🙂

Mä en itse oo ikinä pystynyt nukkumaan lasten vieressä, en heidän ollessa vauvoja kuin nyt kun ovat isompia (10v ja 7v).
En miellä itseäni herkäksi nukkujaksi, eikä esim puolison kuorsaus tms ääntely häiritse tai herätä mutta just lasten kanssa nukkuessa en pääse koiran unesta pidemmälle ikinä.
Lapset niin mielellään tulis aina viereen nukkumaan mutta sitä täytyy aina punnita, pystyykö omien yöunien hinnalla ottamaan.

Kyllä itsekin nukun aika kevyttä unta, mutta jostain syystä pärjään sillä 🙂 ihmiset on tosi yksilöitä tässä!

Sekin on totta 🙂

Vastaa käyttäjälle Mamoilija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X